lasten tappelut

meneekö koskaan ohi?

Eli 5 ja 3 vuotias tappelevat tai tekevät muuta tihutyötä koko ajan lähestulkoon. 5 vuotias on herkempi ja rauhallisempi mutta tämä 3 vuotias on varsinainen riiviö. Tappelu alkaa vaikka tyhmästä väittelystä että seinä on sininen. Ei ole. On . Ei ole. Tapellaan tavaroista. Jos tapellaan niin otan tavaran pois. Pienempi enemmän tonkii kaappeja, kiipeilee, sotkii, paiskoo tavaroita. Itseäni harmittaa kun alkuun pysyn rauhallisena ja sanon ettei näin tehdä. Kiitän aina hyvästä käytöksestä ym. Välillä vaan tuntuu että olen maailman huonoin äiti. Pienempi vastaa yleensä aina topakasti EI. Jos pyydän vaikka tuomaan karkkipaperin roskiin. Vastaus on en osaa. Ruokapöydässä kiipeillään pöydällä. Heitellään ruokaa ja haarukkaa kaadetaan maitoa tai lorpitaan kädellä kupista maitoa. Yleensä varoitan kerran ja sen jälkeen lähtee ruoka pois. Tulee huudettua pää punaisena todella useasti vaikka kuinka yritän hillitä itseäni. Minulla ei ole näköjään minkäänlaista auktoriteettia vaikka mielestäni olen tiukka. Riitelyn jälkeen halin ja pusuttelen ha kerron että rakastan ja lapsi on tärkeä äidille. Viikonloppuisin ulkoilemme yhdessä. Leivomme ja teemme ruokaa ym. Tilanteet vaan kärjistyy yleensä molempien tappeluun ja tilanne riistäytyy käsistä. Isällä sen sijaan on täysi auktoriteetti. Ovat kuin enkelit. Tottelevat ja siivoavat jälkensä jne. Mitä teen väärin????? Tietysti hakevat äidin huomiota vaikka olen sanonut ettei tarvitse ja halin jne kumpaakin. Tuntuu vaan että olen ihan hirviö äiti huudan ja komennan. Kun ei auta mikään. Jäähylle laitan mutta nauretaan päin naamaa eikä pystyä paikoillaan. 5 -vuotiaan kanssa kyllä pärjää mutta tämä pienempi....huh Huh .

9

189

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kennelin komentaja

      jätä ne halit ja pusut pois. Kiellostahan menee teho, jos sanotaan ensin että hyi, ja sitten että voi voi, mamin kulta, en tarkotta!
      Pöydässä riehumisesta nurkkaan, vaikka niskasta vieden, eikä mitään anteeksipyyntöjä, ei kummaltakaan puolen, koska kiristetty anteeksipyyntöä vain kasvattaa vihaa,
      Pysyvät arestissaan, jos pistät vaikka komeroon, tai yksinkertaisesti pidät kiinni ja pakotat istumaan paikallaan.
      Iso koirien kuljetushäkki putkaksi voisi olla ihan hyvä hankinta. Ovi lukkoon, kiljukoon vaikka keuhkonsa pihalle, niin siellä pysyy!
      Lue koirankasvatuskirjoja. sama johdonmukaisuus luultavasti tehoaa ihmispentuunkin, ´vaikka koirat on helpompia.
      Jos kinuavat syliin ota "obeliks-ilme, kädet ristiin rinnalle ja selän kääntö.

      Sanot, että isäänsä tottelevat. tarkkaile miestäsi ja tee samoin.

    • Lapset on lapsia

      Täällä toinen kohtalotoveri, lapset 2v ja 3v(täyttää kohta 4v.)
      Meillä lapset kyllä istuvat ruokapöydässä hienosti, osittain varmaan auttaa se että meillä ruokailut ovat aina samaan aikaan ja jos pöydässä aletaan kenkkuilla niin lapsi siirretään pois pöydästä ja ruokailu loppuu siihen!
      Mutta meillä sisarukset tönivät ja lyövät toisiaan. Riitelevät leluista, aina pitäisi saada se mikä on toisen kädessä puolin ja toisin.
      Joka kerran meillä se on jäähyn paikka kun toista satutetaan tai muuten käyttäydytään huonosti.
      Itse en kyllä niskasta ottaisi kiinni kun vien jäähylle/nurkkaan, kädestä kiinni ja jos ei suostu muuten tulemaan niin kantaen sitten.
      Komeroon tai koiran kuljetushäkkiin??? Lapselle kuitenkin on normaalia koetella missä se raja kulkee ja siihen tulikokeeseen jokainen vanhempi joutuu, valitettavasti. Lasta ei saa missään nimessä hylätä mihinkään komeroon/häkkiin ja en usko että koirallekaan tekee hyvää. Kennelin komentaja, mitä luulet koiran siitä muka oppivan?
      Olen huomannut että tilannetta auttaa paljon se, että vanhempi on aidosti läsnä. Leikin paljon lasteni kanssa ja ohjaan tarvittaessa leikkiä ja riidan syntyessä sisarusten välillä kerron mikä on oikein ja mikä väärin. Ulkoilemme myös paljon ja olen huomannut, että riitatilanteita tulee vähemmän ulkona. Joskus saa jo jopa aamukahvin juoda rauhassa, kun leikit sujuvat jo ihan rauhallisesti.
      Itse uskon johdonmukaisuuteen lasten kanssa ja siihen, että rangaistus on aina sama ja meillä se on jäähypenkki. Itselläni meinaa välillä keittää yli ja tulee minunkin huudettua lapsille. Mieheni ajaa rekkaa ammatikseen ja tekee pitkää päivää. Eli olen aika paljon lasteni kanssa yksin, mikä on oma valintani, mutta joskus väsähdän ja en jaksa olla tarpeeksi johdonmukainen ja tulee huudettua. Onneksi mies on samoilla linjoilla kasvatuksessa ja ne päivät ovat helpompia kun hän on vapaalla ja jakamassa arkea. Toinen lapsista käy kerran viikossa päiväkerhossa ja silloin on mahdollista olla toisen kanssa ja hän saa jakamattoman huomion. Lapsista se joka käy kerhoilemassa saa joka päivä jakamatonta huomiota kun pienempi sisaruksista nukkuu. Silloin luemme ja pötköttelemme tai piirrämme/askartelemme. Lapset ovat silloin todella kiltisti kun saavat sen jakamattoman huomion. Olen miettinyt, että kyse on varmasti sisarkateudesta.
      Aloittajalle, jos palauttaisit lapsen tarpeen tullen niin monta kertaa jäähypenkkiin, että istuu siinä jäähyn ajan niin voisi auttaa. Ole johdonmukainen ja läsnäoleva äiti pojillesi, uskon että siitä on hyötyä. Silloin kun on mahdollista niin anna myös jakamatonta huomiota lapsillesi. Tsemppiä!!!

      • Lapset on lapsia

        Anteeks, kirjoitin että ole läsnäoleva äiti pojillesi kun tarkoitin että lapsillesi:)


      • kennelinkomentaja
        Lapset on lapsia kirjoitti:

        Anteeks, kirjoitin että ole läsnäoleva äiti pojillesi kun tarkoitin että lapsillesi:)

        Penskoille häkki on kuin putka aikuisille.
        kennelin komentaja KULJETTAA HÄKISSÄ koiriaan paikasta, mutta koirat uskookin, kun sanon "hiljaa", ja nostan kämmenen pystyyn. Jo pennusta alkavat oppia, kun rauhallisesti kieltää, mutta kuulemani ja lukemani múkaan ne ihmispennut kun ei ymmärrä puhetta edes sen vertaa mitä 10 viikkonen koiranpenikka toiseen.
        Onneksi kaikkea ei tarvitse kokea, voi lukemastaankin oppia, ja hankkia EHKÄISYPILLERIT, ja jättää sen penikoimisen toisille, jotka vain ajattele että ai ai kun se vauva on ihana, eivätkä hoksaa että kapalokäärö alkaa juosta hyvin äkkiä, ja kiukkulla sitten seuraavat 15-20 vuotta niin äidilleen kuin isälleenkin!


      • Lapset on lapsia
        kennelinkomentaja kirjoitti:

        Penskoille häkki on kuin putka aikuisille.
        kennelin komentaja KULJETTAA HÄKISSÄ koiriaan paikasta, mutta koirat uskookin, kun sanon "hiljaa", ja nostan kämmenen pystyyn. Jo pennusta alkavat oppia, kun rauhallisesti kieltää, mutta kuulemani ja lukemani múkaan ne ihmispennut kun ei ymmärrä puhetta edes sen vertaa mitä 10 viikkonen koiranpenikka toiseen.
        Onneksi kaikkea ei tarvitse kokea, voi lukemastaankin oppia, ja hankkia EHKÄISYPILLERIT, ja jättää sen penikoimisen toisille, jotka vain ajattele että ai ai kun se vauva on ihana, eivätkä hoksaa että kapalokäärö alkaa juosta hyvin äkkiä, ja kiukkulla sitten seuraavat 15-20 vuotta niin äidilleen kuin isälleenkin!

        Toivon todella,että sinulla kennelin komentaja ei ole lapsia. Et näytä tietävän juurikaan mitään lapsenkasvatuksesta saati lapsen tunne-elämän kehityksestä. Ja koirakasvatus käytäntösi ovat todella kyseenalaisia.


    • nurkkaan

      Selkeät säännöt ja kuri käyttöön. Nurkka on oikein oiva rangaistuskeino. Jos riehuvat ruokapöydässä tai muuten, niin nurkkaan seisomaan. Ei tietenkään samaan, vaan eri nurkkiin. Sopiva aika nurkassa seisten, nenä seinässä kiinni ja kädet selän takana auttaa kummasti. Jos eivät suostu itse menemään, otat kädestä kiinni ja talutat. Ja vahdit, että myös pysyvät nurkassa, eivätkä vilkuile, vaan keskittyvät seisomiseen ja rangaistuksen kärsimiseen. Jos tekevät niin, tai puhuvat rangaistuksen aikana, seisomisaika alkaa alusta.

    • safdfsd

      Juuh elikkäs lasten huomioiminen halaamalla ja pusuttamalla antaa heille kuvan että ovat kuninkaita ja voi tehdä mitä vaan. Ja ton ikäset kokeilee kaikkia rajoja.

      Nyt pitää vaan sun kovettaa ittes ja näyttää miten maailma makaa ja mistä kana pissii. Kuri on välittämistä. Kova kuri on rakkautta.

    • sdfgdsfg

      Kyllä 5-vuotias jo tietää onko seinä sininen vai ei. Tahallista kiusaamista tuo väittely. Ilkeitä kakaroita.
      Jos et opeta heitä tavoille itse, sen tekee viimeistään eskariope, opettaja tai poliisi.
      Sinun asiasihan se olisi, mutta oletko jo myöhässä?

    • ammatikseen

      Ota pikaisesti yhteys perheneuvolaan, kasvatusneuvolaan, erityislastentarhanopettajaan tai mihin vaan, jotta saat asianmukaisia ohjeita lastenkasvatukseen. Noin ei voi jatkua, ja täältä netistä et saa oikeita ohjeita.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      91
      11864
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      99
      8996
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      108
      4886
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      36
      4125
    5. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      100
      4104
    6. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      6
      3906
    7. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3699
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      26
      3529
    9. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      1
      3481
    10. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      63
      3394
    Aihe