Joo Olavi Virta jne...jne. Olen aivan aidosti hämmästynyt siitä tosiasiata, että niitä niinsanottuja piilomustalaisia on paljon laulajissa ja taiteen alueella. Mustalaisilla on myös sellaista vikaa, kun ne pääsevät hieman pinnalle jollain alueella uhohdetaan kokokaan oma vedenperintönsä. Eikä suomalaisetkaan sitten niitä moiti. Mutta onko se hyvä unohtaa oma identeettinsä siksi, että tulisi hyväksityksi. Suomen politiikka kautta vuosisatoja on ollut romanien sulauttaminen pääväestöön. Olen ennenkin sanonut, että kyllä ne on onnistunut siinä aika hyvin, mutta kuitenkin on vielä ryhmä jota kutsutaan mustalaiseksi. Olkaanme siitä ylpeitä ja onnellisia. Pitäisi se turha negatiivinen ajattelu unohtaa henkilöiden osalta jolla nyt sattuu olemaan hieman tummempi tukka. Se riittaa nimittäin jo halveksittavaksi merkiksi. Romanit ovat hieman valtaväestöä kouluttamattominpia, mutta kultuuri on siinä mallissä nyt, että perässä tullaan ja perinteisinkin romani ymmärtää sen, että ilman koulutusta tässä maassa ei ole mitään tulevaisuutta. Se pitää muistaa myös, että romani joutuu taistelemaan suurten ennakkoluulojen kanssa myös työpaikan saannin kanssa. Vaikka kuinka valtaväestö yrittää halveerata, työnantajia joilla on romanitaus on ennemmän, jotka työllistävä suomalaisia kuin suomalaiset työllistävä suomenromaneja. Joillekin se tietysti on vähäpätöinen ajatus koska päässsä on vain romanien murhaaminen tavalla tai toisella. Ongelmat huomataan kyllä tosi helposti, mutta jos on jotain hyvää sitä ei noteerata ollenkaan. Tuleeko tähän muutos, pääkallomiehellä on omat muutos ajatukset ja minulla hieman toiset. Toivoisin, että ihmiset oppisivat elämään yhdessä ja hoitamaan tätä yhteiskuntaa niin, että myös se voisi hyvin.
Hämmästynyt
jaska jokunen
0342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.