Stanfordin vankilakoe

Psykologiaa

Tuli mieleen tästä BB:stä tämä aikaisemmin tehty psykologinen koe, mikä on aikaisemmin tehty eri olosuhteissa.

Alla on linkin takan oleva teksti.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Stanfordin_vankilakoe
Stanfordin vankilakoe
Stanfordin vankilakoe oli psykologinen koe, jossa tutkittiin ihmisen reagointia valtasuhteisiin vankilanomaisessa ympäristössä. Koe toteutettiin vuonna 1971 kalifornialaisessa Stanfordin yliopistossa tutkija Philip Zimbardon johdolla.

Koehenkilöiksi valittiin 24 nuorta vapaaehtoista miesopiskelijaa, jotka oli kaikki ennen hyväksymistä testattu ja todettu henkisesti normaaleiksi. Kaikki kokeeseen osallistujat tulivat keskiluokkaisista, koulutetuista perheistä ja kenenkään taustalla ei ollut mitään mielenterveysongelmia tai päihteiden väärinkäyttöä.

Koehenkilöt jaettiin arpomalla kahteen ryhmään: puolet määrättiin esittämään vanginvartijoita, puolet vankeja. Koe toteutettiin yliopiston kellarikerroksen laboratoriossa, joka oli lavastettu näyttämään vankilalta.

Vankeja esittävät nuoret miehet riisuttiin alastomaksi, suihkutettiin desinfioivalla aineella ja heidät puettiin täsmälleen samanlaisiin, kaapumaisiin vanginasuihin, joiden rintaan oli kiinnitetty tunnusnumero. Oikeita nimiä ei käytetty. Myös vartijoilla oli yhtenäiset khaki-univormut, jonka varustuksiin kuului aurinkolasit, kumipamppu ja pilli. Vartijoille ei annettu mitään erityisiä ohjeita tai koulutusta. Vartijoita neuvottiin pelkästään huolehtimaan siitä, että vankilassa säilyy yllä kuri ja järjestys, ja että vangit käyttäytyivät heitä kohtaan kunnioittavasti. Väkivallan käyttö kuitenkin kiellettiin.

Stanfordin vankilakokeen oli määrä kestää kaksi viikkoa, mutta se jouduttiin keskeyttämään jo kuuden päivän kuluttua. Kävi ilmi, että vanginvartijoina toimivat nuoret miehet alkoivat nopeasti käyttää yhä raaempia otteita vankeja kohtaan. Vangeille määrättiin fyysisiä rangaistuksia ja heitä nöyryytettiin. Vartijat alkoivat myös manipuloida vankeja toimimaan toisiaan vastaan jakamalla suosionosoituksia ja rangaistuksia. Koe keskeytettiin erityisesti jatko-opiskelija Christina Maslachin vaatimuksesta. Maslachin tehtävänä oli haastatella kokeeseen osallistujia.[1]

Stanfordin vankilakoetta on pidetty osoituksena siitä, että kuka tahansa ihminen pystyy pahaan ja toimimaan julmasti kanssaihmisiään vastaan, jos hänelle annetaan siihen rajoittamaton valta. Koe on saanut osakseen myös paljon kritiikkiä. Sitä on pidetty epäeettisenä, ja sen tieteellisyys on kyseenalaistettu.

8

534

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uyfuyfuyfuy

      Kyseinen koe on toteutettu eri tavoin, tosin ei noin suurimuuotoisena. Tulokset ovat olleet täsmälleen samanlaisia. Ihmettelen kuinka joku voi kyseenalaistaa kokeen tieteellisyyden, koska havainto on täysin selkeä.

      Kaapelissa on ollut koko aamun hirveä riita siitä kuinka rottia pitää rangaista, mm. pitämällä heistä epämiellyttäviä (armi, janne jne) nälässä, kun taas tottelevia (anna, tuija, joni) syötetään.

      BB puuttui tunti sitten tuohon Jarnon, Andten ja Jennan ja Laylan pelleilyyn, kutsui Nimon päiväkirjahuoneeseen ja antoi Nimolle ohjeet mm. kysyen että millainen tutkija muka pitää rottiaan nälässä, ja kieltämällä tuollaisen rangaistuksen ehdottomasti.

      BB suorasta käskystä huolimatta Jarno ja Jenna eivät tajunneet että rotista PITÄÄ PITÄÄ HUOLTA! ja halusivat jatkaa rangaistuslinjalla.

      Ellei BB olisi puuttunut, olisi tuloksena ollut samanlainen katastrofi kuin tuossa vankilakokeessa!

      • pizzamikro

        BB on itse laittanut noi rotat tollaseen häkkiin, ihan paska BB taaskin tänä vuonna.

        BB ohjeetkin on aika epäselvät ja perseestä vk tehtävät

      • uyfuyfuyfuy
        pizzamikro kirjoitti:

        BB on itse laittanut noi rotat tollaseen häkkiin, ihan paska BB taaskin tänä vuonna.

        BB ohjeetkin on aika epäselvät ja perseestä vk tehtävät

        On on, ei siitä tässä ole kysekään että mitä BB on tehnyt. Tässä oli kyse siitä että Standfordin koetulokset toistuivat tässäkin ja vain kahden päivän jälkeen.

        Nimon pitäisi olla pomo, mutta pääpiruina on toimineet Markku, Jarno ja Jenna, jotka olisvat halunneet rangaista rottia vaikka BB oli sen juuri hetki sitten kieltänyt. Andte, Joonas ja Layla olivat siellä taustalla myös myötäilemässä että rangaistamista pitäisi jatkaa, vaikka Nimo yritti itkua vääntäen selittää ettei niin saa tehdä.

        Puolituntia sitten, vaikka Nimo oli antanut ohjeet että rottia pitää syöttää säännöllisesti, Markku tuli vessaan JArnon luokse ja selitti että rottia pitäisi pitää nälässä siitäkin huolimatta mitä Nimo oli sanonut ja Jarno myötäili taas. Markku ja Jarno on kyllä talon tyhmimmät ääliöt koskaan - Vitun juntit!

      • pizzamikro
        uyfuyfuyfuy kirjoitti:

        Ja vitut Nimo on ihan paska johtaja joka ei osaa edes johtaa, onneksi Jarno otti ohjat käsiinsä niin homma jotenkin menee eteenpäin ja toivottavasti Nimo tippuu ensi Sunnuntaina.

        Ei tollaista itkevää teini raivoojaa jaksa kukaan.

      • uyfuyfuyfuy
        pizzamikro kirjoitti:

        Ja vitut Nimo on ihan paska johtaja joka ei osaa edes johtaa, onneksi Jarno otti ohjat käsiinsä niin homma jotenkin menee eteenpäin ja toivottavasti Nimo tippuu ensi Sunnuntaina.

        Ei tollaista itkevää teini raivoojaa jaksa kukaan.

        Oletko tyhmä? Vaikutat vähän vajaalta kun et tiedä edes mistä tässä puhutaan.

        Nimo on paska johtaja, mutta mitä se tähän kuuluu?

        Mitä sekoilet että Jarno olisi ottanut muka ohjat käsiinsä? Mitkä ohjat? Tutkijat saivat suoran KÄSKYN BB:ltä että rotat täytyy ruokkia. Laiska paska Jarno ei suostunut ruokkimaan rottia vaikka Nimo sanoi että rotat ruokitaan säännöllisesti, eli aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala jne. Tuota Nimon listaa tuo pelle Jarno esitteli muille kun oli lopulta tajunnut että rotat täytyy syöttää ettei kartanolaiset häviä viikkotehtävää.

        Jarno on talon suurin kusipää joka ei ymmärrä edes tehtäviä ja BB:n suoria käskyjä.

        Hommaa 247 ja katso sitä niin tiedät mitä talossa oikeasti tapahtuu.

      • 12+12

        Tästäkin tehtävästä, rottakokeesta, olisi voinut tulla hauska ja ei niin raskas asukkaille sekä katsojille jos olisivat huumorilla, järjestellmällisyydellä ja empatikyvyllä tehneet sen.

        Kuten aikaisempikin kirjoittaja mainitsi, niin jo kahdessa päivässä näkyi tuo valta vaikuttavan noin paljon, kuten tuossa testissä. Syödään itse, ehkä liikaakin ja tuisille ei ruokaa suotaisi, mieluummin sillä leikitään. Sitten yritetään ottaa valtaa lisää viellä omalta auktoriteetilta, isoveljeltä kun sitä uhmataan.

        Se on itseasiassa aika pelottavaa miten nopeasti ja miten julmaksi ihminen voi lähimmäisiään kohtaan tulla. Aika sopuisasti he tähän mennessä ovat kuitenkin eläneet.

      • bbhvhh
        uyfuyfuyfuy kirjoitti:

        Oletko tyhmä? Vaikutat vähän vajaalta kun et tiedä edes mistä tässä puhutaan.

        Nimo on paska johtaja, mutta mitä se tähän kuuluu?

        Mitä sekoilet että Jarno olisi ottanut muka ohjat käsiinsä? Mitkä ohjat? Tutkijat saivat suoran KÄSKYN BB:ltä että rotat täytyy ruokkia. Laiska paska Jarno ei suostunut ruokkimaan rottia vaikka Nimo sanoi että rotat ruokitaan säännöllisesti, eli aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala jne. Tuota Nimon listaa tuo pelle Jarno esitteli muille kun oli lopulta tajunnut että rotat täytyy syöttää ettei kartanolaiset häviä viikkotehtävää.

        Jarno on talon suurin kusipää joka ei ymmärrä edes tehtäviä ja BB:n suoria käskyjä.

        Hommaa 247 ja katso sitä niin tiedät mitä talossa oikeasti tapahtuu.

        Ite oot tyhmä kun et tajua että Nimo on ihan paska johtaja joka pilaa kaikki tehtävät kun ei osaa mitään. Tähän mitään vankilatehtävää tarvii hakea, Jonathan on se paska joka myrkytti kellarilaisten mielet.

      • 12+12
        bbhvhh kirjoitti:

        Ite oot tyhmä kun et tajua että Nimo on ihan paska johtaja joka pilaa kaikki tehtävät kun ei osaa mitään. Tähän mitään vankilatehtävää tarvii hakea, Jonathan on se paska joka myrkytti kellarilaisten mielet.

        Tutkijoiden tehtävä oli PITÄÄ HUOLTA rotista ja heidän huolenpitonsa on nälässäpitäminen ja rankaisu, varsinkin jos rotat pyytävät ruokaa. Siinä sivussa sitten valitetaan kuinka heillä on rankkaa.

        Toivottavasti näillä yhdelläkään ei ole eikä koskaan tule olemaan lemmikkieläintä kotona, jotka tuolla tuon käytöksen hyväksyi.
        Minulla ei ole 24/7 joten osa jää näkemättä.

        bbhvhh, et nyt tunnu ymmärtävän mstä tässä keskustellaan. Kyse on siitä miten ihminen muuttuu kun saa valtaa ja päästää sen "pimeän"puolensa valloilleen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      531
      5799
    2. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      102
      1976
    3. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      19
      1961
    4. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      108
      1767
    5. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      62
      1578
    6. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      28
      1577
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1335
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      59
      1194
    9. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      66
      1035
    10. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      1005
    Aihe