Olen lukenut, että kissan madot voivat tarttua joissakin tapauksissa myös ihmiseen. Mistä voin tietää onko minuun tarttunut kissan matoja? Oireilisiko se jotenkin? Tai onko olemassa jotain matokuuria tms, niinkuin kissoille? Asia on vain jäänyt vaivaamaan minua, kun luin, että madot voivat tarttua. Kiitos vastauksista!
Mistä tietää onko kissan madot tarttuneet ihmiseen
2
826
Vastaukset
- ddd
kysy lääkäriltä asiaa.minä en tiedä.tietenkin käsienpesulla voi vaikuttaa asiaan.eläimen ruokakuppien ja mahd.hiekkalaatikon hyvällä putsauksella.?lääkärihän osaisi parhaiten kertoa jos vaikka soittaa kysyäkseen.
- Kitrus
suolinkainen ja heisimato on tavallisimpia ja ne tarttuu myös ihmiseen
Askariaasi Suolinkaisen eli Ascaris lumbricoideksen aiheuttama infektio. Askariaasi on maailman tavallisimpia suolistomatotauteja, ja siihen liittyy merkittävä kuolleisuus maailmalla. Suomessa todetaan satakunta tapausta vuodessa. Oireina ovat keuhkotulehdus, vatsavaivoja sekä joskus sappiteiden tai haimatiehyen tukkeutuminen.
Lapamato Diphyllobotrium latum, leveä heisimato, meidänkin maassamme aikoinaan hyvin tavallinen suolistomato, ns heisimato. Mato leviää ihmiselle raa´an kalalihan kautta. Matoinfektio saattaa olla hyvin oireeton, mutta mato käyttää ravinnossa olevaa B12-vitamiinia, jolloin isännälle eli matoa kantavalle ihmiselle tulee B12-vitamiinin puutostila, josta voi aiheutua anemiaa. Diagnoosia saadaan etsimällä madon munia ulosteesta. Infektion hoitona käytetään niklosamidia tai pratsikvantelia. Lapamato on nykyään erittäin harvinainen Suomessakin
kopsattu gastrolabin sivuilta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6427882Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362157Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2272065- 1431648
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511220Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251192Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951063Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65827Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6709Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54696