Voisiko asfaltointi vaikuttaa porakaivon veden laatuun?

Vesikatastrofiko

Aivan yllättäen meidän porakaivomme (yli 100m) veteen ilmestyi "dieselin haju" ja epämiellyttävä sivumaku. Tutkitutimme veden ja myös tutkimukset vahvistivat, että vedestä löytyi pieniä määriä erilaisia polttoaineidenkin lisäaineina käytettyjä kemikaaleja. Aiemmin vedenlaatu on ollut vuosikymmeniä hyvä.

Tulokset kummastuttivat, mutta epäilimme asian liittyvän siihen, että pohjavesi olisi matalalla ja sitä kautta vaikuttaisi asiaan. Alueella on kuitenkin isoja tehtaita, joilla on aikoinaan sattunut vahinkoja. On myös tiedossa muutama tahallinenkin pieni jäteöljyrike lähistöllä, mutta niistäkin on jo useampi vuosi aikaa.

Olemme siirtyneet käyttämään pullovettä ja jääneet miettimään jatkotoimenpiteitä.
Nyt jälkeenpäin kuitenkin tuli mieleen, että ihan meidän lähellä asfaltoitiin iso kenttä alue samoihin aikoihin, kuin tuo haju ja maku veteemme ilmestyi.

Voisiko olla niin, että tuo tietyn alueen asfaltointi olisi pilannut porakaivomme veden?

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

        Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
        Ikävä
        80
        1857
      2. Tietysti jokainen ansaitsee

        Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
        Ikävä
        18
        1709
      3. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        17
        1553
      4. 50+ naiset kyl

        Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
        Ikävä
        20
        1256
      5. En voi sille mitään

        Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
        Ikävä
        12
        1204
      6. Välitän sinusta mies

        Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
        Työpaikkaromanssit
        6
        1202
      7. hieman diabetes...

        Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
        Pattaya
        12
        1176
      8. Annetaanko olla vaan

        Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
        Ikävä
        29
        1151
      9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

        siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
        Tunteet
        9
        1150
      10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

        Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
        Kielipolitiikka
        8
        1139
      Aihe