Ajopäiväkirja?

Ajan linja-autoa linjaliikenteessä. Lain mukaan
minun ei tarvitse käyttää piirturinkiekkoa, eikä
täyttää ajopäiväkirjaa. Ongelma on se, että meillä ei ole paperilla varsinaista työvuorolistaa, niinkuin isoimmissa taloissa on, vaan ainoastaan lappu, mistä näkee aamuvuoro ja iltavuoroviikon työn alkamis ja päättymisajat.

Kertokaahan, että pitääkö meidän täyttää ajopäiväkirjaa, koska meillä ei ole työvuorolistaa, josta näkyy päivittäiset työajat.

Faktatieto olisi tervetullutta.
2489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Faktatietoa saat luottamusmieheltäsi tai jos sellaista ei ole, niin ammattiliitostasi.

Äänestä

Työnantajan on annettava palveluksessaan olevalle moottoriajoneuvon kuljettajalle vuorokautisen työajan seuraamista varten henkilökohtainen ajopäiväkirja. Ajopäiväkirjan sijasta voidaan käyttää ajopiirturia. Moottoriajoneuvon kuljettaja on velvollinen tekemään ajopäiväkirjaan sen edellyttämät merkinnät ja pitämään se mukanaan ajon aikana. Ajopäiväkirjat ja työilmoitukset jätetään työnantajalle tämän antamien ohjeiden mukaisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sulo kirjoitti:

Ajan linja-autoa linjaliikenteessä. Lain mukaan
minun ei tarvitse käyttää piirturinkiekkoa, eikä
täyttää ajopäiväkirjaa. Ongelma on se, että meillä ei ole paperilla varsinaista työvuorolistaa, niinkuin isoimmissa taloissa on, vaan ainoastaan lappu, mistä näkee aamuvuoro ja iltavuoroviikon työn alkamis ja päättymisajat.

Kertokaahan, että pitääkö meidän täyttää ajopäiväkirjaa, koska meillä ei ole työvuorolistaa, josta näkyy päivittäiset työajat.

Faktatieto olisi tervetullutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu