Belsassarin pidot

on jäänyt hyvin muistiini jo kouluajoilta.
Tuli äkkiseltään mieleeni kun huomasin jonkun käyneen äskettäin profiilisivuillani.
Sieltä lienee peräisin sanonta, josta pari sanaa tähän lainaan muistin verestämiseksi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Belsassar
3114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mene, mene tekel
olivat nuo sanatt, joita tuossa jo yritin palauttaa mieleeni.
Olikohan se jotain, että olet punnittu ja köykäiseksi havaittu.
Jellonien luolaan tuo lausuja Daniel lopulta vietiin tyhmistä puheistaan.
Mihinkä nyt vietäisiin rosvot tuomittaviksi?

Äänestä

PITOPÖYDÄT
Mietin kun sattumalta tuli esiin tuo mene tekel kun samaan aikaan TV esitti Satuhäitä,
joita ilmeisesti on tullut jo pitään. Noissa satuhäissä tuntui ilmenevän samoja piirteitä pienoiskoossa kuin noissa kuninkaallisissakin aikanaan.
Raamattua pidetään pyhänä kirjana, jota saa vain vannoutuneet tulkita.
Minusta tuntuu nyt hieman siltä kuin aikanaan veljiensä vihaamasta Joosefista, joka lopulta pelasti silloisen tunnetun maan ja samalla oman kotiväkensä nälänhädält'ä viisaudellaan.
Onko maallamme malttia vaurastua?

Äänestä

Pakolaiset
pakenevat jopa satatuthatpäisin joukoin maasta toiseen.
Me emme halua maahamme heitä omiin "pitopöytiimme"?
Torstaiseurakin lausui sosiaalisesta mediasta mielipiteensä kuten myös miesten ja naistn töistä.
Talvi on saapumassa ja mäkäräiset piiloutuvat puun ja kuoren väliin jotta eivät paleltuisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pilmari kirjoitti:

on jäänyt hyvin muistiini jo kouluajoilta.
Tuli äkkiseltään mieleeni kun huomasin jonkun käyneen äskettäin profiilisivuillani.
Sieltä lienee peräisin sanonta, josta pari sanaa tähän lainaan muistin verestämiseksi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Belsassar

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu