Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Naapurin villikissat

neuvoton

Meillä on ongelma naapurien villikissojen kanssa. He ottivat joskus vuosia sitten narttu kissan eivätkä leikanneet tätä. Asumme siis maalla ja tämä kissa sai ulkoilla vapaasti eikä sitä leikattu. Tai no ulkoilla vapaasti oli ehkä hieman huonosti sanottu, koska todellisuudessa kissa ei saanut olla sisällä ollenkaan. Perheessä on allergisia kissoille.

No tämä kissahan alkoi lisääntyä ja lisääntyä ja nyt kissoja on monia eikä yhtäkään niistä ole leikattu. Suurin osa kissoista on villejä ja käyvät naapureiden pihoissa syömässä ja tappelemassa muiden kissojen kanssa. Nämä, jotka kissat "omistavat" laittavat kissoille ulos maitoa ja kuivaruokaa, joka on halvinta merkkiä. Suurin osa kissoista sähisee, jos yrittää mennä lähellekkään.

Eilen pihallemme ilmestyi kaksi tuntematonta kissaa. Emme olleet koskaan ennen nähneet niitä ja ne näyttivät keväällä syntyneiltä, joten ajattelimme, että joku on saattanut hylätä ne. Emme koskeneet niihin, mutta tänä aamuna yksi omista kissoistamme oli tappelemassa toisen vieraan kanssa. Otimme tämän vieraan sisälle, koska se oli erittäin kiltti ja kesy. Ajattelimme, että joku on hukannut kissansa. Tässä lähellä ei ollut ennen näkynyt kenelläkään sellaista kissaa. Aloimme selvittää kenen kissa se on ja saimme selville, että kissa on naapureidemme. Heidän, jotka eivät leikkaa kissojaan. Katsoin myös, että kissa oli narttu, joten pentuja on siis luvassa, jos kissan palauttaa.

Mitä tässä tapauksessa siis kannattaisi tehdä? Palauttaa kissa omisjatilleen, vaikka se joutuu elämään koko elämänsä ulkona ja tekee lisää pentuja? Kissa oli todella suloinen ja seurallinen. Ihmettelin miten se voi olla naapureidemme, koska heillä ei ole seurallisia kissoja. Kysyin heiltä, että ovatko kissat olleet sisällä ja he sanoivat, että eivät. Kysyin myös tuonko kissan heille vai en ja kissa osaa kuulemma itse kotiin. Päästin sen ulos, mutta eihän se mihinkään lähtenyt. Sisälle yrittää, kun huomasi miten mukavaa siellä on. Vienkö kissan siis heille vai löytöeläinkotiin? Tiedän, että olisi väärin viedä muiden kissa, mutta sääliksi käy kissa raukkaa tai siis raukkoja. Toivottavasti joku vastaa ja pian.

14

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neuvoton

      Unohdin kysyä, että voinko ottaa villikissat kiinni ja viedä löytöeläinkotiin? Tarviiko siitä omistajille erikseen ilmoittaa?

    • weofjpwijrf4ow3i

      Ikävää, että sinulla on tuommoisia vastuuttomia eläinrääkkääjiä naapureinasi. Mutta siitä huolimatta villikissojen suhteen asiat ovat harvinaisen selkeitä:

      Metsästyslaki 5§

      "Villiintyneeseen kissaan sovelletaan, mitä rauhoittamattomista eläimistä säädetään."

      http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19930615#L1P5

      Metsästyslaki 48§

      "Alueen omistajalla tai haltijalla on oikeus pyydystää tai tappaa alueellaan oleva rauhoittamaton eläin. Tämä oikeus hänellä on silloinkin, kun metsästysoikeus alueella on metsästysvuokrasopimuksella luovutettu toiselle.

      Oikeus pyydystää tai tappaa rauhoittamaton eläin on myös rakennuksen omistajalla tai haltijalla, jos rauhoittamaton eläin tavataan rakennuksessa tai sen pihapiirissä, sekä metsästysvuokraoikeuden haltijalla ja metsästysluvan saaneella, jollei vuokrasopimuksesta tai luvasta muuta johdu."

      http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19930615#L7P48

      Asia erikseen on sitten se, missä määrin villiintyneitä pihassasi häiriköivät vieraat kissat ovat.

      Mutta vaikka olisivat kesyjäkin, alueen omistaja tai haltija voi alueeltaan ottaa kiinni siellä tapaamansa vieraat lemmikkieläimet ja toimittaa ne löytölään.

      .

    • neuvoton

      Kiitos vastauksesta, siitä oli apua:) vein kissan omistajien pihaan, mutta heidän seuraavat vierailijat aion toimittaa löytölään. Jos vaikka saisivat pitkän ja onnellisen elämän. Luulen kyllä, että kaikista villiintyneimmistä ei enää ole lemmikeiksi.

    • kiinni vaan

      Maanomistajalla on lupa ottaa kiinni maalleen tulevat kissat, ja toimittaa ne löytöeläintaloon.Ei tarvitse siis selvitellä kenen on jne.
      Omistaja kyllä omansa hakee, ja kun hakee useasti,oppiikin ehkä jotain.

      Kissaa ei saa ulkoiluttaa ilman valvontaa, sen tietää kaikki.Muutamat omistajat ei vain välitä kissoistaan.Kissa ei saa tulla vieraisiin pihoihin, se pitää kissan omistajan estää.

      • neuvoton

        Olen kyllä melko varma, että nämä naapurini eivät edes yritä etsiä kadonneita kissojaan, jos ne häviävät.


      • aika näyttäääää
        neuvoton kirjoitti:

        Olen kyllä melko varma, että nämä naapurini eivät edes yritä etsiä kadonneita kissojaan, jos ne häviävät.

        No se selviää jos viet pihasta kissan hoitolaan ;)


      • Kissakotimisulle
        neuvoton kirjoitti:

        Olen kyllä melko varma, että nämä naapurini eivät edes yritä etsiä kadonneita kissojaan, jos ne häviävät.

        Keskustassakin muutama kissa yhdellä ei oo edes häntääkään.Kauempana lähiöissä voi olla enempi vapaana.Kerrostaloissa ei pääse sisään,mutta hiekkalaatikot mieleisiä.


    • 9+9

      Yksi vaihtoehto on ilmoittaa "kissatehtaasta" eläinlääkärille joka käy tsekkaamassa tilanteen ja jos tarpeen, käskee leikkauttamaan naaraat tai jopa ne lopettamaan. Siis edellyttäen että kyseessä on asiallinen, asiantunteva ja pieneläimistä kiinnostunut eläinlääkäri eikä pelkkä konitohtori.

      Meidän kunnassa on holtittomasti lisääntyvät kissapopulaatiot saatu kohtuuhyvin kuriin juurikin parin asiaan perehtyneen eläinlääkärin toimesta, vaikka muutoin täälläkin eletään kissojen kanssa kuin pellossa eli irtokissoja vilisee riesaksi asti.

    • 5+8

      Suomessa ei ole villikissoja. Kyseessä oli jälleen kissanvihaajan provo, johon toiset kissanvihaajat menivät mukaan.

      • pwseidjfpwirfopwjie

        No tuliko sinulle nyt hyvä mieli, kun sait oikein saivarrella?

        Normaali terveälyinen henkilö olisi toki käsittänyt heti, että kyse on tietenkin VILLIINTYNEISTÄ kissoista, kotikissoista sekä osittain VILLIINTYNEISTÄ kissoista.

        Mutta et sinä.


      • neuvoton

        Pahoitteluni, että käytin väärää sanaa, mutta suurin osa näköjään ymmärsi tarkoitukseni. Tiedoksesi vielä, että en vihaa kissoja ja itsellänikin on niitä kaksi, mutta nämä naapurin kissat säälittävät.


    • ammu pois

      Ammu villiintyneet kissat. Ne tekevät vain tuhoja luonnossa, eivätkä luontoon kuulu.

    • aseeton

      Huono neuvo tuo ampuminen. Uskoisin ettei monellakaan ihmisellä ole ampuma-aseita käytössään eikä myöskään osaamista aseen käsittelyssä.

    • kissaleena

      Ilmoita tilanteesta löytöeläinkotiin, he neuvovat varmaan mielellään asiassa ja ehkä he voisivat käydä katsomassa tilannetta paikan päällä ja valistaa omistajia kissan hoidosta ja leikkauttamisesta. Ehkä tulevia leikkauttamiskampanjoitakin on tiedossa.

      Voit ainakin itse ottaa omalle pihallesi loukkuja. Niitä saa lainaksi myös löytöeläintaloista/yhdistyksistä/yms. Ja tietty kiinni saadut kissat heidän hoitoon. Toinen vaihtoehto olisi yhteydenotto kunnan virkaeläinlääkäriin. Silloin tilanne on heidän vastuullaan, mut en tie miten aktiivisesti ovat valmiita asiaa hoitamaan. Voi olla et vievät kiinni saadut puolivillit kissat suoraan piikille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2344
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      52
      2029
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1863
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1858
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1638
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1572
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      26
      1437
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1410
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1392
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1370
    Aihe