TE ja yt

TE-keskukset joutuvat supistamaan henkilökuntaansa ja toimiaan tulevissa yt-neuvotteluissa. Samaan aikaa kunnat ovat äärirajoilla turvatakseen edes perusasioiden hoidon. Terveys- ja sosiaalitoimi on monessa kunnassa jo nyt vähentänyt palvelujaan, jopa perushoidon takuuaika on ylittynyt usealla paikkakunnalla, koska rahaa ei ole palkata yhtään työntekijää lisää, ei edes sijaisia.
Kansalaisten terveys heikkenee päivä päivältä.

SOTE- ja kuntauudistus on kesken, ja tullee olemaan vielä vuosia. Jos valtio olisi rehti ja vastaisi itse nyt tämän taantuman aiheuttamista ongelmista kunnille, se ottaisi ohjat ja lopettaisi työttömien höykytyksen erilaisilla nöyryytyskonsteilla kuten työpajoilla ja ilmaistöissä.
On alkanut tulla ilmapiiri, jossa työttömät ensin syyllistetään omaan tilaansa ja sitten ajetaan ansiosidonnais- ja työmarkkinatukilaiset keskenään tappelemaan paremmuudestaan ja pakottamisistaan.

Kukaan normaali työtä tehnyt ammattilainen ei ole syyllinen EU:n taloudelliseen tilaan, oli ollut sitten ammattiliitossa tai ei. Nyt on kovat piipussa, kansalaiset!
6102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Poliitikot ovat leipomassa tahallisesti rauhattomuutta vähävaraisten toimeentulon kustannuksella. Niiden kannattaisi olla varuillaan, jotka ryhtyvät keinuttamaan yhteistä venettä.

Äänestä
  • Toivottavasti porukat antaa vaaleissa monoo moisille törky toilailijoille.

    Äänestä

  • Eivät typerät porvarit muista enää kansalaissotaa.

    Äänestä

Seuraavissa vaaleissa tulos on:
Kokoomus 2%
SDP 3%
Kristilliset 2%
Rkp 1%
Persut 50%
Keskusta 10%
Vasemmisto 20%
Vihreät 5%
Muut.m.m. kommunistit 7%

Äänestä

Kuunnelkaapa ekonomisti Richard Wolffea. Hän puhuu kapitalismin lopusta, siitä, miten se kehittyi ja miksi, ja kuinka se on tullut tiensä päähän. Hän antaa positiivisiakin esimerkkejä siitä, mihin suuntaan voisimme mennä: https://www.youtube.com/watch?v=sl4Z2zkzpFo Hän puhuu myös Euroopan tilanteesta, mutta kaikki, mitä USA:ssakin tapahtuu, on aika suoraan verrattavissa ihan tänne meillekin. Hän kuvailee myös sitä, miten helposti tästä voisi ajautua täyteen fasismiin.

Meistä jokainen voi olla osa ongelmaa tai osa ratkaisua. Wolffe on suuri osa ratkaisua. Häntä kannattaa kuunnella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sakitus kirjoitti:

TE-keskukset joutuvat supistamaan henkilökuntaansa ja toimiaan tulevissa yt-neuvotteluissa. Samaan aikaa kunnat ovat äärirajoilla turvatakseen edes perusasioiden hoidon. Terveys- ja sosiaalitoimi on monessa kunnassa jo nyt vähentänyt palvelujaan, jopa perushoidon takuuaika on ylittynyt usealla paikkakunnalla, koska rahaa ei ole palkata yhtään työntekijää lisää, ei edes sijaisia.
Kansalaisten terveys heikkenee päivä päivältä.

SOTE- ja kuntauudistus on kesken, ja tullee olemaan vielä vuosia. Jos valtio olisi rehti ja vastaisi itse nyt tämän taantuman aiheuttamista ongelmista kunnille, se ottaisi ohjat ja lopettaisi työttömien höykytyksen erilaisilla nöyryytyskonsteilla kuten työpajoilla ja ilmaistöissä.
On alkanut tulla ilmapiiri, jossa työttömät ensin syyllistetään omaan tilaansa ja sitten ajetaan ansiosidonnais- ja työmarkkinatukilaiset keskenään tappelemaan paremmuudestaan ja pakottamisistaan.

Kukaan normaali työtä tehnyt ammattilainen ei ole syyllinen EU:n taloudelliseen tilaan, oli ollut sitten ammattiliitossa tai ei. Nyt on kovat piipussa, kansalaiset!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu