YLLÄTYSKÄÄNNE PALAUTUSKIISTSSA!

Minä

uusimmassa iltalehdessä on juttu, jossa on mm. tämä teksti:
"Aleksin ja Jaakon palautusta puidaan yllättäen Kajaanin käräjäoikeudessa tänään ja maanantaina. Käräjöinti saattaa johtaa siihen, että pojat voivatkin jäädä Suomeen.

Poikien äidin asianajaja Ulla-Riitta Harju jätti eilen Kajaanin käräjäoikeudelle ulosottovalituksen poikien palautukseen liittyvistä tapahtumista. Hänen yllätyksekseen käräjäoikeus ilmoitti, että asian käsittely aloitetaan jo tänään.

- Tarkoitus on selvittää, toimittiinko toimeenpanossa lain mukaan. Olemme vaatineet täytäntöönpanon keskeyttämistä, jotta turvataan lasten maassa olo, kertoo asianajaja Ville Salonen asianajotoimisto Ulla-Riitta Harju Oy:stä viitaten keskiviikon tapahtumiin.

- Nyt on viimeinen hetki testata, kuuluko viranomaisten kuulla lapsia ennen tällaisen päätöksen täytäntöönpanoa.

Pääkäsittely jo maanantaina
Oikeusministeriön ohjeiden mukaan lasta ei saa järkyttää noudon toimeenpanossa.

Viranomaisten mukaan nouto sujui hyvin, mutta poikien äiti Outi Koski ja pojille piilopaikan tarjonneet henkilöt ovat kertoneet poliisien juosseen lasten perässä. Heidän mukaansa pojat itkivät ja rimpuilivat vastustaessaan viranomaisia.

Kajaanin käräjäoikeuden päätös ottaa ulosottovalitus näin nopeasti käsittelyyn yllätti Ulla-Riitta Harjun ja Ville Salosen myönteisesti.

- Tänään on valmisteleva istunto eli kartoitamme erimielisyyden aiheen. Maanantaina on pääistunto eli todistajien kuuleminen, Ville Salonen kertoo.

Toimeenpano voidaan keskeyttää edelleen
Oikeuteen kutsutaan useita noudon aikana paikalla olleita henkilöitä sekä lasten terapeutti Piia Vainio ja lastenpsykiatri Esko Varilo.

- Tulemme vaatimaan, että myös Jaakkoa ja Aleksia kuullaan, Salonen toteaa.

Lain mukaan käräjäoikeuden on annettava päätös kahden viikon kuluessa. Vaikka se katsoisi, että noudon täytäntöönpanossa on tehty virheitä, se ei voi kumota korkeimman oikeuden tekemää poikien luovutuspäätöstä.

Kuitenkin luovutuksen toimeenpano voidaan jättää toteuttamatta, jolloin lapset saisivat jäädä Suomeen. Jos näin käy, Ulla-Riitta Harju odottaa uutta oikeudenkäyntien sarjaa.
"

ja sitten lääkäri voi estää palautuksen:

"Sairaalaan toimitettujen Aleksin ja Jaakon toivo on nyt lääkäreissä.

Lääkäri voi keskeyttää palautuksen

Sairaalaan toimitettujen Aleksin ja Jaakon toivo on nyt lääkäreissä.

Tässä jutussa myös:
Voimattomia ja mitättömiä
Painostava isä ja äitiparka

Pojat keksivät erilaista puuhaa piilossaan. Tällä kertaa on Jaakon vuoro vahtia makkaranpaistoa.
Jos hoitava lääkäri katsoo, että lasten mielenterveys on vaarassa, poikien luovuttaminen Yhdysvaltoihin vastoin heidän tahtoaan voidaan keskeyttää, toteaa lastenpsykiatri Esko Varilo.

- Toivoisin, että lääkärit vihdoinkin kuulisivat lapsia ja vasta sitten päättäisivät, mikä heidän lausuntonsa on. Lääkäri voi koska tahansa keskeyttää palautusprosessin, jos se loukkaa lapsen mielenterveyttä, Varilo sanoo.

Hän arvelee, että korkein oikeus voisi olla jopa huojentunut, jos lääkärit puhaltaisivat tulehtuneen pelin poikki.

Varilo tuntee Aleksin ,13, ja Jaakon, 10, tilanteen, koska hän laati hovioikeuden pyynnöstä lausunnot pojista oikeuskäsittelyä varten. Hänen mielestään pojat olivat kypsiä ja osasivat tuoda oman mielipiteensä esiin. Siksi keskiviikon tapahtumat kainuulaisella maatilalla saavat Varilon totiseksi.

- Se on pojille vakava trauma, hän toteaa ja arvioi poikien tarvitsevan pitkää terapiaa.

Voimattomia ja mitättömiä
Varilon mielestä poikien koko tilanne olisi pitänyt hoitaa toisin.

- Olisi pitänyt auttaa vanhempia neuvottelemaan keskenään ja pääsemään yhteisymmärrykseen siitä, miten lapsia hoidetaan. Näin me menettelemme lastenpsykiatriassa aina, eikä vain lähdetä paukuttamaan ratkaisuja, Lastenlinnan entinen ylilääkäri sanoo.

Varilo arvioi poikien tuntevan itsensä tapahtumien jälkeen voimattomiksi ja mitättömiksi.

- He ovat paniikissa, ja se tarkoittaa, että stressi johtaa jonkinasteiseen vaurioon. Päästäänkö sitä hoitamaan, ei kukaan tällä hetkellä tiedä.

Järkevimpänä hoitona Varilo pitäisi lasten vanhempien terapiaa. Lisäksi poikien pari vuotta jatkunutta terapiaa pitäisi jatkaa oman terapeutin kanssa.

Varilon mielestä poikien tilanteessa "ei järjellä ole mitään tekemistä, vaan tässä toimii ns. oikeus, joka on järjetön idea". Hän korostaa lasten perustuslaillisia oikeuksia ja esittää, että lapsilla pitäisi olla aina oma asianajaja.

Painostava isä ja äitiparka
Vaikka poikien kokemukset ovat rajuja ja toistuneet ensin Espoon voudin kahdeksan tuntia kestäneessä kuulemistilaisuudessa ja nyt Kainuun tapahtumissa, Varilo ei ole toivoton lasten toipumisen suhteen. Edellytyksenä on kuitenkin lasten ja etenkin heidän vanhempiensa terapia.

Varilon mielestä tilanteessa ei ole syyllisiä ja syyttömiä, vaikka hän ihmetteleekin poikien isän vallankäyttöä.

- On vain onneton pari, joka ei pysty hoitamaan asioitaan eikä lapsiaan.

Varilo ei näe kaiken tapahtuneen jälkeen poikien tulevaisuutta isän kanssa Yhdysvalloissa valoisana. Luottamusta on vaikea rakentaa, koska pojat ovat tunteneet isän painostavan heitä. Hän on mm. vaatinut poikia sanomaan nauhalle, että he haluavat elää isän kanssa. Aiemmin isä kaappasi pojat naamioituneena kahden sukulaisensa kanssa.

- Pojille jää mieleen kuva äitiparasta, joka jää hylättynä Suomeen. Isän kannalta se on katastrofi."

En nyt viitsi kirjoittaa koko lehteä tänne nettiin, joten jos kiinnostaa niin netissä on esim. iltelehdellä ilmainen lehdenlukupalvelu.

25

2178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mihin unohtui totuus

      Poikien kohtalo on enää lääkäreiden käsissä. Me emme ole Amerikassa, jossa esim. poliisien väärä tominta voi estää rikkollista saamasta tuomiota. Suomessa molemmat saavat tuomion eli lapset palautetaan ja poliisi saa tuomion vääristä otteista, jos saa.

      • Janus

        Mistä ihmeen vääristä otteista poliisi on saamassa tuomion? Poliisin otteissa ei ollut mitään moitittavaa.

      • erkki 54v.
        Janus kirjoitti:

        Mistä ihmeen vääristä otteista poliisi on saamassa tuomion? Poliisin otteissa ei ollut mitään moitittavaa.

        ai ei ollut vai???? no voihan esim. Anna Lindhin murhasta sanoa, että ei se Mijailovic sitä murhaa tehnyt vaan se puukko.

      • Janus
        erkki 54v. kirjoitti:

        ai ei ollut vai???? no voihan esim. Anna Lindhin murhasta sanoa, että ei se Mijailovic sitä murhaa tehnyt vaan se puukko.

        Erkille tuli juuri valomerkki. Menepä syömään kuitupitoista ruokaa ja ajattele asia uudestaan. Mitä ihmettä Mijailovicin puukolla on asian kanssa tekemistä? Jos Outi K. on vastustanut poliisia sen virkatyössä, niin mitä poliisin pitäisi tehdä? 54 elinvuodessa on jo varmaan ymmärtänyt sen, ettei poliisi voi perääntyä, eikä peräänny. Jos tutkit poliisilakia, asia selkenee myös sinulle (löytyy osoitteesta www.finlex.fi).

      • Iceman

        Olet jo näemmä päätänyt tuomiosta, siis poliisit ovat syyllisiä. Tuttu juttu, vartti ja ulos, tuomiosta ei voi valittaa.

      • lastenhuostaanotssa täytyy ...
        Janus kirjoitti:

        Erkille tuli juuri valomerkki. Menepä syömään kuitupitoista ruokaa ja ajattele asia uudestaan. Mitä ihmettä Mijailovicin puukolla on asian kanssa tekemistä? Jos Outi K. on vastustanut poliisia sen virkatyössä, niin mitä poliisin pitäisi tehdä? 54 elinvuodessa on jo varmaan ymmärtänyt sen, ettei poliisi voi perääntyä, eikä peräänny. Jos tutkit poliisilakia, asia selkenee myös sinulle (löytyy osoitteesta www.finlex.fi).

        Lasten huostaanotoissa on aivan omat säädöksensä ja seikat jotka tulee huomioida. Poliisien toiminta rikollisten kiinniotossa on aivan jotain muuta, nyt ei ollut siitä kyse.

      • Mindellessaarinemgehe
        lastenhuostaanotssa täytyy ... kirjoitti:

        Lasten huostaanotoissa on aivan omat säädöksensä ja seikat jotka tulee huomioida. Poliisien toiminta rikollisten kiinniotossa on aivan jotain muuta, nyt ei ollut siitä kyse.

        Mitkä ne säädökset ovat? Tuo on aina yhtä tyhjän kanssa, kun joku sanoo, että asia on näin ja näin, tarkista vaikka itse, mutta mistä (eli ihan tarkka osoite, lakipykälä tms.)??? Tuollaiset kommentit eivät kyllä ansaitsisi minkäänlaista vastinetta. Ne pitäisi kuitata aivan tyhjänpäiväisenä läpinänä.

        Ja taas kysymys toistepäin. Mitä poliisi voi tehdä, pojat lähtevät poliisia karkuun? Ei sellaisessa tilanteessa karkilla houkutella takaisin, varsinkin kun kuulemma pojat karkasivat ilman asianmukaisia ulkovaatteita. Elikä poliisin ripeä ja asianmukainen toiminta kiinniotossa saattoi hyvinkin pelastaa nämä lapset hypotermialta, eksymiseltä, ties miltä.

        Ja kysyisinkin, että mitä tämä äiti oikein ajatteli kun nämä lapset kaappasi? Että kaikki olisi ruusuilla tanssimista? Mielestäni ihan turha yrittää kaikkea paskaa muiden niskaan vyöryttää. Ja vielä rikosilmoitus. Kyllä on nykyään rikollisilla pokkaa.

      • jääjätkä
        Mindellessaarinemgehe kirjoitti:

        eihän se äiti ketään kaapannut. pojat ovat itse halunneet jäädä suomeen/jättivät palaamatta usaan.
        ja isän osalta: isä otti(eli kaappasi) lapset vastoin tahtoaan ja yritti kuljettaa usaan.

        ja tuo psykiatrien muistelma on täyttä potaskaa. selvää lasten manipulointia. kyllähän "mielen asiantuntijat" sen homman osaavat(varsinkin kun on kyse lapsista). kunhan siitä vain riittävästi maksetaan.

      • jääjätkä
        jääjätkä kirjoitti:

        "isä otti(eli kaappasi) lapset vastoin tahtoaan ja yritti kuljettaa usaan."

        siis tuo vasten tahtoaan vieminen on kaappaamista.

      • Faktaa
        Janus kirjoitti:

        Mistä ihmeen vääristä otteista poliisi on saamassa tuomion? Poliisin otteissa ei ollut mitään moitittavaa.

        En toivoisi oikeudenkäynnin tässä asiassa olevan otsikon kaltaista, mutta sen verran on tullut seuratuksi Suomen oikeuskäytäntöä aivan silmätysten, että täytyy lausua:"Annetaan kuva, että Suomen oikeuslaitos toimii asianhaarat huomioiden oikeudenmukaisesti". Todellisuus on aivan muuta. Esimerkki: Jos alempi oikeusaste toteaa teon rikokseksi, ja ylempi oikeusaste katsoo taas teon ei-rikokseksi, MUTTA KOSKA ASIAAN RYHDYTTIIN, NIIN ON TUOMITTAVA JOSTAKIN JA SE TEHDÄÄN KONSTILLA,ETTÄ YLLÄTYKSENÄ TUODAAN SAMAAN ASIAAN AIVAN UUSI KEKSITTY TAPAHTUMA, JOTA VASTAPUOLI EI OLE KOSKAAN KUULLUTKAAN - EI OLE KUULUSTELTU - EI TODISTAJIA. ASIA RUNNATAAN SEN JÄLKEEN UUDEN SHAPLUUNAN MUKAAN. NÄIN IKÄÄNKUIN VALHEEN KONSTEIN SAADAAN ASIA KÄSITELLYKSI JA OMAN MIELENMUKAINEN TUOMIO JULISTETUKSI. NÄIN SYYTTÄJÄ ja ALEMPI OIKEUSASTE SÄILYTTÄÄ KASVONSA, KOSKA OVAT HÄPEÄLLISESTI OIKEUSOPPINEINA LÄHTENEET SYYTTÄMÄÄN JA TUOMITSEMAAN EI RIKOLLISTA TEKOA. HÄVETKÄÄ OIKEUSLAITOKSEN EDUSTAJAT!!!!!!!!!!LUKEKAA LAKIKIRJA TARKEMMIN; ENNEKUIN LÄHDETTE VIATTOMIA SYYTTÄMÄÄN. ONNEKSI ON EU-TUOMIOISTUIN, JONNE VOI KANNELLA. KANNELKAA HYVÄT SAMOIN KOHDELLUT, SILLÄ MUUTEN MIKÄÄN EI MUUTU!

      • Kun on nähnyt, niin tietää
        Faktaa kirjoitti:

        Oikeudenkäynnit ovat torikokouksen luontoisia. Sen, kuinka hullunkurinen päätös sattuu tulemaan riippuu siitä, kuinka kovan promillenmukaisessa tilassa tuomari on. Tai kuinka alkoholisoitunut tuomari on. Tästä on esimerkkejä käytännössä. Toisen tuomarikunnan kuvastaa nuoret mitään kokemattomat tuomarit, jotka luulevat että kaikki mikä kerrotaan on totta. Ei edes kyseenalaisteta tai edes viitsitä vaatia todisteita esitetyistä asioista.

      • vaan
        jääjätkä kirjoitti:

        eihän se äiti ketään kaapannut. pojat ovat itse halunneet jäädä suomeen/jättivät palaamatta usaan.
        ja isän osalta: isä otti(eli kaappasi) lapset vastoin tahtoaan ja yritti kuljettaa usaan.

        ja tuo psykiatrien muistelma on täyttä potaskaa. selvää lasten manipulointia. kyllähän "mielen asiantuntijat" sen homman osaavat(varsinkin kun on kyse lapsista). kunhan siitä vain riittävästi maksetaan.

        hyvä tuo sinun kommenttisi näistä asiantuntijoista, siinä samalla otit ihan itse pohjan kaikilta äidin hankkimilta asiantuntijalausunnoilta, onneksi olkoon.

      • jääjätkä
        vaan kirjoitti:

        hyvä tuo sinun kommenttisi näistä asiantuntijoista, siinä samalla otit ihan itse pohjan kaikilta äidin hankkimilta asiantuntijalausunnoilta, onneksi olkoon.

        "ja tuo psykiatrien muistelma on täyttä potaskaa. selvää lasten manipulointia. kyllähän "mielen asiantuntijat" sen homman osaavat(varsinkin kun on kyse lapsista). kunhan siitä vain riittävästi maksetaan."

        tarkoitin, että tuo psykiatrien(jotka siis tekevät työtä john rogersin hyväksi) muistelma jossa "kerrotaan äidin huonoista vaikutuksista lapsiin" on täyttä potaskaa. eli en vienyt pohjaa miltään.

        ps. ymmärsit varmaan tahallasi tuon väärinpäin?
        (eli pidät john rogersin sijaan outi koskea manipuloijana/valehtelijana?)

        kiitän paljon kommentista.

      • Bitch_beibe;) <3
        Kun on nähnyt, niin tietää kirjoitti:

        Oikeudenkäynnit ovat torikokouksen luontoisia. Sen, kuinka hullunkurinen päätös sattuu tulemaan riippuu siitä, kuinka kovan promillenmukaisessa tilassa tuomari on. Tai kuinka alkoholisoitunut tuomari on. Tästä on esimerkkejä käytännössä. Toisen tuomarikunnan kuvastaa nuoret mitään kokemattomat tuomarit, jotka luulevat että kaikki mikä kerrotaan on totta. Ei edes kyseenalaisteta tai edes viitsitä vaatia todisteita esitetyistä asioista.

        no, vastataanpa nyt, kun kerran vaaditaan:)

        eli:

        ikä: 18

        sukupuoli: nainen

        ammatti: kosmetologi

        harrastukset: meikkaaminen, sheikkaaminen, bailaaminen, juominen, tanssiminen ja tietenkin seksi mahd. monen kanssa

        pituus: 172

        paino: 60

        horoskooppi: neitsyt(olen kylläkin menettänyt sen jo -Lukemattomia- kertoja. *tirsk*)

        cool=)

    • seuraaja

      nyt käytetään kunnon maalaisjärkeä, eikä aleta pyörittelemään pykäliä. Tuntuu, että oikeusoppineet ei enää erota metsää puilta.
      Olen samaa mieltä siitä, että lapsilla pitäisi olla aina oma asianajaja, joka pitäisi puolueettomasti lapsen puolta. Ns. lastensuojeluviranomaiset tai sossun sovittelijat ja virkailijat ei siihen pysty.

      • Lain puolella

        Suomeen saa kaapata lapsia mutta suomesta ei.. Olenko ymmärtänyt oikein?
        Jostain syystähän ne pojat on isälleen avioerossa tuomittu, ei se USA:ssakaan ihan tavanomaista ole.
        Toivottavasti ulkomaalaisten kanssa avioliittoa ja lapsia suunnittelevat saavat tässä hiukan miettimisen aihetta, avioerossa jompikumpi todennäköisesti menettää lapsensa, siis jos asioista ei pystytä sopimaan.

    • uutisoija

      Poikien isä toivoo puolestaan, että tiedotusvälineet jättävät hänen lapsensa rauhaan. Isän mukaan palauttamiseen liittyvä julkisuus ei ole lasten edun mukaista.

      Isä harmittelee sitä, että julkisuudessa on esiintynyt virheellisiä väittämiä. Oikaistakseen asioita isä on lähettänyt julkisuuteen kahden lastenpsykiatrin muistion Espoossa elokuussa järjestetystä palautusyritystilanteesta.

      Psykiatrien mukaan pojat vastustivat aluksi selkeästi muuttoa Yhdysvaltoihin. Keskustelujen jälkeen he kuitenkin ilmaisivat olevansa valmiita lähtemään isänsä mukaan. Tilanne muuttui psykiatrien mukaan kaoottiseksi, kun äiti tuli tuli paikalle. (STT)

      • AAAAAAAAAAAAAAAAA

        no joo kun tapaa äidin jonka on menettämässä voi nähdä metsän puilta

      • ~~Darja*

        "Psykiatrien mukaan pojat vastustivat aluksi selkeästi muuttoa Yhdysvaltoihin. Keskustelujen jälkeen he kuitenkin ilmaisivat olevansa valmiita lähtemään isänsä mukaan. Tilanne muuttui psykiatrien mukaan kaoottiseksi, kun äiti tuli tuli paikalle. (STT) "
        Lueppa tuo uudestaan.Ihan selvä manipulointi tapaus psykiatrian puolelta. Uskomatonta!Siis pojathan yritetään väenvängällä saada sekasin.Tämä isähän oli jopa yrittänyt pakottaa poikia puhumaan nauhalle että he haluavat Yhdysvaltoihin, mutta onneksi epäonnistui siinä.

        Eihän näillä psykitarian lausunnoilla ole mitään todistus arvoa,ei sitten niin mitään.Se isähän on ihan seko hörhö.

      • Runttaaja
        ~~Darja* kirjoitti:

        Eipä se psykiatrien muistio, mikä nyt julkisuuteen putkahti, muutenkaan uskottavalta vaikuttanut, kuten tuolla jo aiemmin aiheesta kirjoitinkin: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000005093731

      • äiti

        Eikö tämä jo todista, että lapset ovat manipuloitavissa ja ovat valmiit kuuntelemaan aina sitä vanhempaa, joka sattuu olemaan paikalla ja saa lapset vakuuttumaan, että minä olen se parempi vaihtoehto tässä tapauksessa. Tai ainakin saa lapsen tuntemaan, että et voi jättää minua, minä tarvitsen sinua ja sinä minua. Lapset ovat pohjattoman uskollisia vanhemmilleen ja sen kautta heidät saadaan tekemään jos minkäkinlaisia päätöksiä halustaan olla milloin kummankin vanhemman puolella.

        Mielestäni näin ailahtelevaisten lasten mielipidettä ei voida asettaa päätöksen perusteeksi.

    • TIEDÄN

      Et ole oikeutettu, itselläni on asiaa mutta ET kerro mitään kun ja jos et kerro..
      Näin tässä vaiheessa kerron että KAJAANIN POLIISIVOIMAT SUURELLA MIEHITYKSELLÄ ovat ilman panssareita ja vahvempaa tulivoimaa saaneet kiinni kaksi alaikäistä pelokasta lasta.
      Ei äitikään omistanut asetta, jonka perusteella olisi tulivoima saatu aloitettua.
      Lapset tosin ovat nyt kevyen keijukaismaisen saaton vuoksi yhteiskunnan taholta piilotettu jonnekin jossa lääkäri tutkii tahallaaan aiheutettuja elinikäisiä psykiatrisia ns "poliisivammoja."

      • Isoäiti2

        Kaiken tämän sotkun ja kärsimyksen on saanut aikaan 2 aikuista ihmistä. Lapset eivät voineet syntymälleen mitään. Aikuisten tulisi hoitaa parisuhdettaan niin, ettei näitä eroja tulisi, niinkuin nykymaailmassa on muotia. Enempi vastuuta yhteisestä elämästä aviopareille. Tai jos ero on välttämätön, niin huoltajuus ja lasten asuminen pitäisi sopia ennenkuin eroa annetaan.

    • social

      opimme. Sen ettei ihmisten jotka eivät pysty tai halua, vastata lastensa asianmukaisesta hoidosta, tehdä lapsia ollenkaan.

      Vielä vähemmän lähteä muihin maihin jos lopputulos on tämä.

      Tälläiset asiat täytyy ottaa huomioon jo ennen lasten syntymää. Täytyy osata tiedostaa miten aikoo käyttäytyä jos asiat ei sujukaan toivotulla tavalla.

      O.Kosken moka on riepotella asiaa avuttomana julkisuudessa kun liitto ei onnistunut.
      O.Kosken siippa taas on varmasti ainakin yhtä kykenevä huoltamaan lapsiaan kuin O.K.

      Suomalaiset viranoimaiset taas ovat avuttomia sätkynukkeja, jotka vain toimivat sen mukaan mitä heistä muualla mahdollisesti Yhdysvalloisa ajatellaan.

      • social

        joulumarkkinoille ilmestyy sitten kirja varmaan tästäkin jutusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      648
      7948
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2234
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2135
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      1703
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1230
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1223
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1104
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      836
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      753
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      732
    Aihe