asepalvelus

Intiassa on neljä pääkastia ja yksi niistä on sotilaskasti. Eri ihmisillä on eri tehtävä. Sotilaskastin edustajat sotivat.

Sastrojen mukaan kuudenlaiset hyökkääjät saa tappaa kuka vain ja se ei ole mikään synti tai rikos. Yksi näistä on valloittaja, joka yrittää ottaa haltuunsa jonkun toisen omistaman maan. Ihmisen ei siis tarvitse edes kuulua sotilas- ja hallitsijaluokkaan, jotta hän voisi puolustaa omaa maataan ja tappaa sinne tunkeutuvia hyökkääjiä. Koska Suomen puolustusvoimat on tehty vain puolustamaan omaa maata, ei siis ole mikään synti mennä armeijaan maanpuolustusmielessä. Ei myöskään ole mikään synti mennä siviilipalvelukseen, mutta hindut pyrkivät kuitenkin noudattamaan valtiossa vallitsevia lakeja, joten siinä mielessä en suosittele totaalikieltäytymistä. Itse suoritin varusmiespalveluksen aikoinani ja olen tyytyväinen, että tuli käytyä.

Me Krishna-liikkeen jäsenet yritämme kuitenkin kannustaa ihmisiä harjoittamaan henkistä elämää ja jos he näin tekevät, heiltä menee myös automaattisesti motivaatio ottaa rikollisesti haltuunsa jotain sellaista, joka jo kuuluu jollekin toiselle. Kuitenkin niin kauan kuin on olemassa ihmisiä, jotka ovat uhka toisille, tarvitaan jokin voima pysäyttämään nämä rikolliset, jotta yhteiskunta olisi turvallinen paikka asua. Veedisenä aikana sen tehtävän hoitivat pyhät ksatriya-kuninkaat, nykyään lähinnä armeija ja poliisi.

Hare Krishna!

Lisää aiheesta:
http://www.asitis.com/1/36.html

En usko, että on olemassa mitään yhtä ja ainoaa virallisesti hindulaista kantaa tähän asepalveluskysymykseen kuten esimerkiksi jehovantodistajilla on.

Hindulaisuuteen kuuluu aika vahvasti pyrkimys elää hyvin ja täyttää oma velvollisuutensa yhteisön jäsenenä. Mikä se velvollisuus sitten nykyaikana ja esimerkiksi suomalaisessa yhteiskunnassa on, ei ehkä olekaan enää niin itsestään selvää. Onko meillä velvollisuus kotimaatamme, lähiyhteisöämme, itseämme vai Jumalaa kohtaan, ja mikä näistä on ensisijainen?

Hindulaisuuden piirissä on käyty suhteellisen vähän uskonsotia. Silti hindulaisuutta ei voi pitää mitenkään yksinselitteisen rauhanomaisena uskontona. Esimerkiksi Bhagavad-Gita kertoo taistelutantereella käydystä keskustelusta, jossa Jumala (=Krishna) (ehkä yllättäen) kehottaa kuuluisaa soturia, Arjunaa, tekemään velvollisuutensa ja sotimaan omia sukulaisiaan vastaan. Toisaalta hindulaisuuden piirissä painotetaan paljon ahimsan, väkivallattomuuden, periaatetta. Esimerkiksi Gandhin elämä on oiva todiste siitä, ettei väkivallattomuuden ja pasifismin tarvitse merkitä pelkuruutta ja omien velvollisuuksien laiminlyömistä.

Tiedän yhdysvaltalaisia hinduja, jotka työskentelevät armeijan palveluksessa ja esimerkiksi osallistuivat Irakin sotaan (- enpä tiedä voiko sitä parhaalla tahdollakaan kutsua puolustussodaksi!) He kokivat tekevänsä velvollisuutensa ja valitsevansa sotaan lähtemällä huonoista vaihtoehdoista sen vähimmän huonon.

Henkilökohtaisesti suhtaudun armeijaan ja muihin vastaaviin instituutioihin hyvin kriittisesti. Mielipiteeni tämän asian suhteen ei ole olennaisesti muuttunut sen jälkeen, kun kiinnostuin itämaisista uskonnoista. Tosin ehkä nykyisin suvaitsen hieman aikaisempaa paremmin toisten ihmisten erilaisia mielipiteitä ja valintoja tähän aihepiiriin liittyen.

Naisena en tietysti edes itse joudu tekemään valintaa noiden vaihtoehtojen välillä. (Sinällään merkillinen muinaisjäänne Suomen lainsäädännössä tämä naisten vapauttaminen asepalveluksesta nykyisenä tasa-arvon aikana.) Jos valintatilanteeseen joutuisin, kävisin pohdinnan sivarin tai totaalikieltäytymisen välillä.

Minunkaan mielestäni lakeja ei ole syytä käydä rikkomaan ihan kevein perustein. Toisaalta jos lait ovat ristiriidassa joidenkin korkeampien eettisten periaatteiden kanssa (esim. rotuerottelulait aikanaan Yhdysvalloissa tai Etelä-Afrikassa) on minusta jokaisen ihmisen (niin hindun kuin kenen tahansa muunkin) velvollisuus pyrkiä vaikuttamaan siihen, että lainsäädäntö saadaan muutetuksi. :)