Voisiko joku kertoa, missä kaikkialla voi opiskella lakia, siis oikeustiedettä? Eikös ainakin Joensuussa voi opiskella sitä? Ja Hesassa.
oikeutta
tietämäön
7830
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuosta joensuusta en ihan tiedä, mutta Helsingissä, Rovaniemellä ja Turussa voi ainakin.
Oikeustiedettä voi opiskella Helsingin, Turun ja Lapin yliopistoissa.
Lisäksi alemman oikeustieteellisen korkeakoulututkinnon, oikeusnotaarin tutkinnon, voi suorittaa Åbo Akademissa, josta pääsee sitten helposti Turun yliopistoon täydentämään tutkintonsa OTK:ksi.
Vaasan yliopistossa voi aloittaa oikeustieteen opiskelun ja siirtyä jonkin ajan kuluttua Helsingin yliopistoon.
Monissa muissa yliopistoissa voi opiskella oikeustieteellisiä aineita, kuten julkisoikeutta tai hallinto-oikeutta, mutta OTK:ksi, siis juristiksi / lakimieheksi, valmistutaan vain ja ainoastaan Helsingistä, Turusta ja Rovaniemeltä.
Sisäänpääsy on lottopeliä.
Joensuussa on hallinto-oikeus, mutta sekin on mielenkiintoista erikoistua siihen perustellisesti. Hesassa ei jälleen sitä mahdollisuutta.
Siirtymiset Hesaan onnistuvat nykyisin pelk. uusien pääsykokeiden kautta, tai erittäin painaava syy.
Kyl se nyt niin vaan on, että tonne pääsee melkein 100% parhaiten lukeneet. Ei auta matemaattiset lahjakkuudet eikä aikaisemmat kokemukset, koska vastauksien pitää olla 100% pääsykoekirjojen tietoihin perustuvia. Itsekuria vaan, ni pääsee parhaisiinkin paikkoihin.
Rovaniemessä Lapin yliopistossa voi opiskelle lakia samoin Turun yliopistossa. Jos pää kestää niin lakia voi lukea Turussa myös Åbo Akademissa luonnollisesti Ruotsiksi.
Kun lisätään tähän vielä tuo Helsinki niin siinä taitaa olla nuo opiskelupaikat jos haluaa juristiksi.
Täälä on viitattu siihen että joensuussa voi opiskella hallinto-oikeutta. Jossakin muussakin yliopistossa voi myös opiskella jotain vastaavaa mutta siitä ei saa juristin (asianajajan) pätevyyttä vaan siinä pätevöityy lähinnä julkishallinnon erillaisiin tehtäviin, tämä vaan ihan varoituksena jos haluat siis opiskella nimenomaan juristiksi.
Niin, se vielä tarkennukseksi, että Åbo Akademissa voi suorittaa vain alemman korkeakoulututkinnon oikeustieteessä, eli oikeusnotaarin tutkinnon.
Kannattaa pyrkiä sinne, minne oikeasti haluaa. Jos haluaa Helsingin oikikseen, niin kyllä tänne voi päästä. Moneen muuhun paikkaan on vielä vaikeampi päästä...
Vähän täsmennän yleisesti.
Turussa ja hesassa on oikeustieteellinen tiedekunta. Roissa on oikeustieteiden tiedekunta. Sanahelinäähän tämä on, mutta näin se vain on. Sama funktio jokaisella kuitenkin on, eli juristiksi valmistutaan. Siis oikeustieteiden kandidaatti (=oikeustieteiden maisteri). Ja nyt ilmeisesti 05 syksystä alkaen kaikki valmistuu nimikkeelle OTM, siis oik.tiet. maisteri.
Ja mitä tulee sitten taas siihen, että joku sanoi, että asianajajaksi valmistutaan em tiedekunnista, niin pitää muistaa, että asianajajan nimikkeen käytölle on omat edellytyksensä OTK (/OTM)-tutkinnon lisäksi. Mm. työkokemusta vaaditaan ja 'kokeen' suorittaminen. Että sellasta tänäpe.
Ja pykälisteille ja artisteille terveisiä - varsinkin niille joihin tutustuin Sakke 2004:ssä! Olipahan hyvät bileet! Ja sille pykälän Minnalle vielä erityinen moro :)