Ongelmana meillä on asioiden ennakoimattomuus ja epäjärjestys. Mies opiskelee ja iltaisin on töissä. Minä töissä ja illat yleensä lasten kanssa yksin. Eli itsekin olen väsynyt ja kiukkuinen. Myönnän että valitan kun yhteistä aikaa ei ole. Viikonloput mies on töissä tai lastensa kanssa koska heitä ei ole aikaa tavata muuten. Tapaamiset kuitenkin menisivät hyvin JOS olis ennustajan taidot ja tietäis mitä ex milloinkin haluaa. Säännöllisyys ei toteudu koska hänen mielestään hän voi perua isä viikonlopun miten haluaa omien menojensa mukaan mutta sitten vaaditaan isää paikalle ku lapsilla on ikävä. Yleensä vaatii että mies on jossain muualla lastensa kanssa kuin yhteisessä kodissamme koska lapset eivät saa olla seurassani. Itse en ole asiaan puuttunut. Alan itsekin olla jo aika loppu tähän oravanpyörään. Mies itsekin on väsynyt ja loppu ja kokee ettei aikaa jää muuhun kuin miellyttämään kahta eri naista. Olen väsynyt siihen että mitkään sopimukset ja lupaukset eivät pidä. Oman perheen aika on kortilla ja ex valittaa ettei miehellä ole lapsilleen tarpeeksi aikaa. Olen yrittänyt keskustella että jostakin on pakko luopua. Joko miehen töistä. Pärjäisimme minun paikallani. Tai että tapaamisista pidetään kiinni vaikka kuinka ex peruu tapaamisia tai vaatii ekstratapaamisia TAI meidän suhde loppuu koska olemme molemmat jo täysin puhki ja en jaksa enää joustaa ja joustaa. Sittempä jää miehellä aikaa palvella toisia ja ei tarvitse enää riidellä kaikkien kanssa. Omat lapset kärsii ja nytkin jäävät ilman isää melkeinpä kokonaan. Kun ei auta vaikka järkeä puhuisi ja yrittäisi. Myös olemme saaneet parisuhdeapua missä myös ulkopuoliset terapeutit ovat painottaneet arjen säännöllisyyttä ja sitä että mitä luvataan se pitää pitää. Taidan luovuttaa koska en enää jaksa.
väsynyt mies
kaikki pielessä
2109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sekava kirjoitus, exät , miehet, lapset ja ajat menee sekaisin. Ei oikein viesti sanoma aukea.
Väsynyttä porukkaa. Etsi ulkopuolista lastenhoitoapua. Itsellesi siis. Lakkaa roikkumasta henkisesti miehen tekemisissä. Voisi olla hyvä muuttaa eroon joksikin aikaa, ehkä mies saisi omaa puuroista elämäänsä selkiytettyä. Mutta primaaristi pidä huoli omasta jaksamisestasi, ja omista lapsistasi, sellaisten henkilöiden kanssa joilla on aikaa ja halua auttaa edes silloin tällöin. Isovanhemmat, kummit, seurakunnasta "varamummo ja -pappa" jos ydinperheenä yritätte kaikki taistelut yksin/kaksin taistella.