hieman noloa! talk showssa ei kuitenkaan kuittailla, näille teinareille.
Dani pani(käytti) jennaa viime yönä!
teinari-dani
12818
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Eiköhän se rääkyvä teinipissis olis muutenki ollu haarat levällään ennemmin tai myöhemmin. Ja nyt toi siiderivalas luulee sitten voittavansa koko paskan tolla toosan jakamisella.
Jenna on alusta asti selvästi halunnut nussia jonkun kanssa talossa. Samoin suihkussa se näyttelee itseään tarkoituksellisen auliisti. Kukaan ei ole koskaan esiintynyt noin teatterimaisesti kuin tuo lapin rako.
Veikkaan että sillä on diili tuotannon kanssa. Subilla oli niin kaunis juttu tuosta "lemmenparista". Kyllähän Jenna pitää palkita siitä.
Jenna on kyllä innokkaampi noihin sänkyhommiin, kuin Dani.
Minkäs sille voi, kun on kova kutka alapäässä.
Ei toi paneminen kyllä kovin innokkaalta saati kiihkeältä näyttäny! Mutta ihan selkeesti horo halus päästä naiskentelemaan, koska tyhmänä luulee että nyt katsojat äänestää Jennan voittoon ku hän on noin "räväkkä" ja "mielenkiintoinen". Ja todellisuudessa kävi just päinvastoin. Jenna sai huoran maineen ja kaikki inhoo sitä.
Entä jos olikin niin päin että Jenna käytti Dania?
Hyvä huomio edelliseltä, mutta nyt sitten joukolla kauhistellaan ja haukutaan "panemisesta" jota ollaan koko kauden alusta asti ootettu. Ja sitä suihkukäyttäytymistä myös vahditaan ja kieli pitkällä odotetaan että milloin näkyy mitäkin ja kenellä ja sitten haukutaan ja arvostellaan.......voi teitä!
Niin onhan siellä se Tuulikki-mummo. Sitä on kiva seurata kuinka se opettaa nuorisoa tekemään oikein ja olemaan kunniallisia.
Dani on yhtä komea ja mielyttävä, kuin SIANOKSENNUS!!
Voivoi sentään. Palstan naisettomia aikamiespoikia raivostuttaa nähdä kun jotkut harrastavat seksiä. Nainen on automaattisesti kaamea lutkahuora yms, mielipide miehestä ei muutu mihinkään.
Kertoo aika paljon siitä kuinka poikia ketuttaa se etteivät naiset anna heille.
näin sanoo daniin ihastunut siiderivalas! :)
Kiertopalkintoa vi*uttaa kun toinen kiertopalkinto nolasi itsensä televisiossa ja saa diitä ansaitut kommentit.
Janne Kataja sanoi hyvin äsken BB-extrassa, että jos pariskunta jo tossa vaiheessa menee aktiin asti, he eivät kiinnosta enää ketään.