yksinhuoltajuus on elämän tapavalinta

12346

Olen aina ihmetellyt, että yheiskunta tukee avustuksilla yksinhultajuutta. Nyt on nähty että meillä nuoret on syrjäntyneet ja siitä on tullut uusi ongelmia yhtiskunnalle ja meille veronmaksajille. Miksi vastuuta ei laiteta niille joille se kuuluu eli vanhemille, oli sitten eroneet tai ei. Nyt on asennekasvatuksen aika ja varmasti yksinhuoltajien olisi aika katsoa peiliin ja ruveta keskityttymään lasten kasvatukseen. Ottakaa vastuu ja antakaa etävanhemalle vaatimalla vastuuta kasvattamisesta. Lapselle ei ole pahaksi vaikka vanhempia olis ympärillä enemmän. Maalima muuttuu ja me sen mukana eli älkää narisko yksinhuoltajat, sillä se on teidän valintanne olla yksinhuoltaja.

43

153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Etsi totuutta

      Ei kenenkään valinta ole tulla yksinhuoltajaksi.

      Tuet on sitä varten heille että puuttuu se toinen huoltaja joka luistaa vastuustaan.

      • Isä

        Yhteiskunta ei tue sitä, että ihmiset alkaisivat yksinhuoltajiksi. Yhteiskunta tukee yksinhuoltajia, jotta heillä olisi mahdollisuus taata lapselle onnellinen lapsuus.

        Toisaalta lapsilisän yh-korotus on ainoa varsinainen yksinhuoltajille osoitettu tuki. Loput tuet ovat tarkoitettu ihan kaikille pienituloisille perheyksiköille, yhden hengen taloudesta isompiin lapsiperheisiin.

      • ...........

        Ex-puolisoni valinta oli tulla eron jälkeen yksinhuoltajaksi halutessaan
        eristää katkeruuttaan kostamisellaan lapsen isä lapsen elämästä;
        sosiaaliviranomaisten tukiessa häntä kaikin tavoin viedessään lapsilta
        valehtelulla lapsen biologinen isä lapsen elämästä...

      • ,..,.
        ........... kirjoitti:

        Ex-puolisoni valinta oli tulla eron jälkeen yksinhuoltajaksi halutessaan
        eristää katkeruuttaan kostamisellaan lapsen isä lapsen elämästä;
        sosiaaliviranomaisten tukiessa häntä kaikin tavoin viedessään lapsilta
        valehtelulla lapsen biologinen isä lapsen elämästä...

        Paljon kielioppivirheitä. Oletko ulkomaalainen?

      • .........
        ,..,. kirjoitti:

        Paljon kielioppivirheitä. Oletko ulkomaalainen?

        en ole ja kielioppi toisarvoinen asia lapsen oikeuksien rinnalla:)

      • tuli mieleen
        ......... kirjoitti:

        en ole ja kielioppi toisarvoinen asia lapsen oikeuksien rinnalla:)

        Kun tekee paljon virheitä ja teksti on lähes ymmärtämiskelvotonta, se antaa kuvan ettei sinulla ole välttämättä kaikki kotona ja että päätös saattoi olla oikeakin.

      • .............
        tuli mieleen kirjoitti:

        Kun tekee paljon virheitä ja teksti on lähes ymmärtämiskelvotonta, se antaa kuvan ettei sinulla ole välttämättä kaikki kotona ja että päätös saattoi olla oikeakin.

        puhu pukille..sulla ei ole kaikki kotona kun et ymmärrä lainsäädäntöä
        ja lapsen oikeuksia:)

      • ...
        ............. kirjoitti:

        puhu pukille..sulla ei ole kaikki kotona kun et ymmärrä lainsäädäntöä
        ja lapsen oikeuksia:)

        Lapsen oikeus on olla molempien vanhempien kanssa, ellei voida osoittaa, että siitä olisi haittaa lapselle.

      • ...............
        ... kirjoitti:

        Lapsen oikeus on olla molempien vanhempien kanssa, ellei voida osoittaa, että siitä olisi haittaa lapselle.

        ei voida osoittaa... voidaan osoittaa ainoastaan sosiaaliviranomaisten ja äidin valehtelu tuomioistuimessa lapsen olosuhteista

      • ...
        ............... kirjoitti:

        ei voida osoittaa... voidaan osoittaa ainoastaan sosiaaliviranomaisten ja äidin valehtelu tuomioistuimessa lapsen olosuhteista

        Voitko osoittaa olevasi mieleltäsi terve menemällä psykiatrisiin tutkimuksiin?
        Sillähän se selviäisi.

      • ..............
        ... kirjoitti:

        Voitko osoittaa olevasi mieleltäsi terve menemällä psykiatrisiin tutkimuksiin?
        Sillähän se selviäisi.

        osoitettu ja osoitettu myös kyvykkyys toimia tasavertaisena huoltajana
        ja vanhempana siinä kuin äitikin...äiti ja sosiaaliviranomaiset eivät ole
        osoittaneet terveyttään menemällä psykiatrisiin tutkimuksiin?

        On osoitettu sosiaaliviranomaisten ja äidin valehtelu tuomioistuimessa
        lapsen olosuhteista

    • YLPEÄ ÄITI1

      LIIAN PIENTÄ YHTEISKUNNAN TUKI YH.LLE!!
      JA TÄMÄ ON TAIVAHAN TOSI.
      OLEN ANONUT LAPSELLE HARRASTERAHAA,POLKUPYÖRÄÄN RAHAA JA EI EI EI,EN OLE SAANUT KUIN MURTO-OSAN.SUURIN OSA KUSTANNETTAVA TT-TUESTA.
      TÄMÄKÖ ON KIITOS JA ISÄ EI KUSTANNA MITÄÄN!!!
      LAITTAKAA SE SYYTTÄVÄ SORMI VÄLILLÄ SIITTÄJÄN SUUNTAAN;)

      • ...................

        anna lapset mulle asumaan niin mä hoidan lapsille tavarat

    • ...........

      Vie lapset isälle, yhteishuolto, ei elatusapua, lapsilisät puoliksi..

      Kyllä se isä huolehtii kun viet lapset hänelle asumaan.

      Ilmoita viranomaisille et huolehdit lapsista korkeintaa puolet
      kuukaudesta, piste.

      • ajattele laajemmin

        Entä jos se isä ei huolehdi? Mitä sitten?

      • ...................
        ajattele laajemmin kirjoitti:

        Entä jos se isä ei huolehdi? Mitä sitten?

        kyllä ne joku hoitaa...mäkin voin hoitaa lapsesi:)

      • ...
        ................... kirjoitti:

        kyllä ne joku hoitaa...mäkin voin hoitaa lapsesi:)

        Joku hoitaa... No äitihän ne hoitaa nytkin, joten miksi antaa sulle?

      • ..............
        ... kirjoitti:

        Joku hoitaa... No äitihän ne hoitaa nytkin, joten miksi antaa sulle?

        ei tarvii rutista ettei rahaa.. voin hoitaa ilmaiseksi ja ostaa vavarat yhdessä
        lapsen isän kanssa

      • tajuaisitko joskus
        .............. kirjoitti:

        ei tarvii rutista ettei rahaa.. voin hoitaa ilmaiseksi ja ostaa vavarat yhdessä
        lapsen isän kanssa

        Luitko typerys tekstiä? Elatusvelvollisuus on äidillä ja isällä. Heidän kuuluu maksaa. Jos jompikumpi ei maksa, niin kyllä toisen sietääkin rutista. Sinä taas olet täysin turha ihminen tuossa kuviossa. Sinulle ei ole annettu omiakaan lapsia niin....

      • itsetäys typerys
        tajuaisitko joskus kirjoitti:

        Luitko typerys tekstiä? Elatusvelvollisuus on äidillä ja isällä. Heidän kuuluu maksaa. Jos jompikumpi ei maksa, niin kyllä toisen sietääkin rutista. Sinä taas olet täysin turha ihminen tuossa kuviossa. Sinulle ei ole annettu omiakaan lapsia niin....

        Niin ei ole annettu kun on valehdeltu tuomioistuimessa puolustuskyvyttömien
        lasten lausunnot ja mitä lastenvalvojalla sovittu; menetelty alusta asti vastoin
        lainsäädäntöä ja lapsen oikeuksia. Kannattaisi sopia yhteishuollosta, lasten
        vuoroasumisesta, ei elatusapua, lapsilisät puoliksi niin johan isäkin olisi so-
        vinnollisempi... ei se isä arvon naiset halua teidän baarireissujanne maksel-
        la ollessa pelkkä elariautomaatti ilman lapsea ja lapsen oikeuksia.. miten
        se meni lapsen huollon tulee turvata lapsen myönteiset ja läheiset ihmissuh
        teet erityisesti lapsen ja hänen vanhempansa välillä, lapsen huolto ja tapaa- misoikeusratkaisu tulee tehdä em. mukaisesti.

      • näin se vaan menee
        itsetäys typerys kirjoitti:

        Kuule hullun kanssa ei kukaan halua jakaa huoltajuutta.

      • Väärä nimimerkki!
        näin se vaan menee kirjoitti:

        Kuule hullun kanssa ei kukaan halua jakaa huoltajuutta.

        En ole hullu; kuka on hullu? Sosiaaliviranomaiset antaessaan perättömän lausuman lapsen olosuhteista valehtelemalla tuomioistuimessa lapsen
        toiveet ja lausunnot, mistä lastenvalvojalla sovittu.

        Lapsen huollon tulee turvata lapsen myönteiset ja läheiset ihmissuhteet
        erityisesti lapsen ja hänen vanhempansa välillä. Lapsen huolto ja tapaa-
        misoikeusratkaisu tulee tehdä em. mukaisesti.

      • 78594
        Väärä nimimerkki! kirjoitti:

        Et vain myönnä olevasi. Täällä jauhat samoja juttuja ihmisille, joita ei kiinnosta sun jutut. Mene valittamaan päätöksistä muille.

    • YH-73

      Et varmasti itse ole yksinhuoltaja, eli hiukan jäävi olet tähän asiaan kommentoimaan yhtään mitään. Teksistäsi huokuu, että yksinhuoltaja-perheiden nuoret syrjäytyvät?? Niitä löytyy myös perheistä, joissa on kaksi vanhempaa. Ja kerroppa millä tavalla etävanhempaa laitetaan vastuuseen, kun hän ei sitä halua?? Nyt keksin, elatusmaksut taivaisiin, jos etävanhempi ei käytännössä ja arjessa lastensa elämään osallistu!! Olen hemmetin tyyytyväinen, että ryhdyin yksinhuoltajaksi, lapset ovat saaneet elää tasapainoisen ja järkevän aikuisen kanssa!! Toisin olisi ollut, jos olisin avioliitossa jatkanut. Vaikuttaa siltä, että sinulla ei ole lapsiakkaan..

      • ..................

        Lapsia on ja kaikki sulla ei kotona kun yksinhuoltaja ja et näe lapsen oikeuksia ja parasta ollessasi yksinhuoltaja vaatimalla elatusapua...lapset ennen kaikkea
        yhteishuolto, vuoroasuminen, ei elatusapua, lapsilisät tuoliksi.

      • YH-73
        .................. kirjoitti:

        Lapsia on ja kaikki sulla ei kotona kun yksinhuoltaja ja et näe lapsen oikeuksia ja parasta ollessasi yksinhuoltaja vaatimalla elatusapua...lapset ennen kaikkea
        yhteishuolto, vuoroasuminen, ei elatusapua, lapsilisät tuoliksi.

        Tätä asiaa pitäisi kyllä isälle painottaa, vastuunkantoa. Mutta minkäs teet, kun ei aikuinen mies kykene/halua ottamaan vastuuta.. Paljon helpompaa minulla, kun sai tämän neljännen "ison lapsen" pois pultusta roikkumasta. Säästyy sekin energia lapsille..

      • ..............
        YH-73 kirjoitti:

        Tätä asiaa pitäisi kyllä isälle painottaa, vastuunkantoa. Mutta minkäs teet, kun ei aikuinen mies kykene/halua ottamaan vastuuta.. Paljon helpompaa minulla, kun sai tämän neljännen "ison lapsen" pois pultusta roikkumasta. Säästyy sekin energia lapsille..

        Koitas tuota yhteishuoltoa ja ei elatusapua...lapset molemmilla yhtä paljon
        iin johan toimii.. toki voin auttaa sua asiassa miehenä ja isänä

      • pidä näppisi erossa
        .............. kirjoitti:

        Koitas tuota yhteishuoltoa ja ei elatusapua...lapset molemmilla yhtä paljon
        iin johan toimii.. toki voin auttaa sua asiassa miehenä ja isänä

        Jos aikuinen mies ei kanna vastuutaan, niin miten hän hoitaa ketään?

      • Pidä itse
        pidä näppisi erossa kirjoitti:

        Jos aikuinen mies ei kanna vastuutaan, niin miten hän hoitaa ketään?

        Kannattaisi sopia yhteishuollosta, lapsen vuoroasumisesta, ei elatusapua ja
        lapsilisät puoliksi... näin aikuinen mies kantaa vastuuta lapsen tasavertaisena
        huoltajana, hoitajana ja kasvattajana..elatusapu on vain rahaa se ei ole vastuun
        kantoa maksaa tilille..lapsi ei saa rahalla isää elämäänsä ja tee pelkällä rahalla
        mitään..lapsi tarvitsee isän. piste!

      • isäkö aina hyvä????
        Pidä itse kirjoitti:

        Kannattaisi sopia yhteishuollosta, lapsen vuoroasumisesta, ei elatusapua ja
        lapsilisät puoliksi... näin aikuinen mies kantaa vastuuta lapsen tasavertaisena
        huoltajana, hoitajana ja kasvattajana..elatusapu on vain rahaa se ei ole vastuun
        kantoa maksaa tilille..lapsi ei saa rahalla isää elämäänsä ja tee pelkällä rahalla
        mitään..lapsi tarvitsee isän. piste!

        Entä jos mies ei itse halua? Miten silloin sovit?

        Lapsi tarvitsee isän, sitähän tässä on yritetty sanoa, mutta kun sitä isää ei kiinnosta lapsi.

      • Isä on paras!
        isäkö aina hyvä???? kirjoitti:

        Entä jos mies ei itse halua? Miten silloin sovit?

        Lapsi tarvitsee isän, sitähän tässä on yritetty sanoa, mutta kun sitä isää ei kiinnosta lapsi.

        Anna lapsi kokonaan isälle ja maksa itse elatusapua

      • älynväläys
        Isä on paras! kirjoitti:

        Anna lapsi kokonaan isälle ja maksa itse elatusapua

        Voi äly ja väläys :D

      • hanki älyä
        Isä on paras! kirjoitti:

        Anna lapsi kokonaan isälle ja maksa itse elatusapua

        Anna lapsi isälle...Miksi. Eihän sitä kiinnosta.

      • Niinpä:)
        hanki älyä kirjoitti:

        Anna lapsi isälle...Miksi. Eihän sitä kiinnosta.

        Niinpä eihän sitä voi tehdä; eihän isä osaa lastansa hoitaa...
        tulee muutenkin liian kalliiksi kun joutuu luopumaan elatus-
        avusta ja lapsilisistä; millä yhäriruikkuäipät sitten elää kun
        ex-ukko ei enää rahoita baarireissuja:)

      • Näin se vaan menee..
        Niinpä:) kirjoitti:

        Näin se vaan menee..

      • väärä nimimerlkki
        Näin se vaan menee.. kirjoitti:

        Näin se vaan menee..

        ??????????

      • seliseliseli
        Niinpä:) kirjoitti:

        Niinpä eihän sitä voi tehdä; eihän isä osaa lastansa hoitaa...
        tulee muutenkin liian kalliiksi kun joutuu luopumaan elatus-
        avusta ja lapsilisistä; millä yhäriruikkuäipät sitten elää kun
        ex-ukko ei enää rahoita baarireissuja:)

        Älä sotke. Jos isä ei halua ottaa vastuuta, niin miksi se lapsi pitäisi kokonaan antaa isälle?

      • seli itsellesi
        seliseliseli kirjoitti:

        Älä sotke. Jos isä ei halua ottaa vastuuta, niin miksi se lapsi pitäisi kokonaan antaa isälle?

        Älä itse sotke..On vain lapsen äidin kertomus asiasta; miksi lapsi
        pitäisi antaa olla äidillä, jolle raha on tärkein syy olla lähihuoltaja..
        kyllä arvot ovat pahasti kadoksissa, lapsen rakkautta ei voi mitata
        rahalla..

      • siinäpä jauhat
        seli itsellesi kirjoitti:

        Älä itse sotke..On vain lapsen äidin kertomus asiasta; miksi lapsi
        pitäisi antaa olla äidillä, jolle raha on tärkein syy olla lähihuoltaja..
        kyllä arvot ovat pahasti kadoksissa, lapsen rakkautta ei voi mitata
        rahalla..

        Koska meillä on vain äidin kertomus, niin sinä alat itse kuvittelemaan isän kertomuksen...
        Lapsen rakkautta voi mitata tapaamisilla ja niitähän tuo ukko ei ole halunnut...Että se siitä rakkaudesta.

      • Siinäpä ruikutat
        siinäpä jauhat kirjoitti:

        Koska meillä on vain äidin kertomus, niin sinä alat itse kuvittelemaan isän kertomuksen...
        Lapsen rakkautta voi mitata tapaamisilla ja niitähän tuo ukko ei ole halunnut...Että se siitä rakkaudesta.

        Koska on vain äidin perätön kertomus ei voida tietää asiassa totuutta.

        Älä itse kuvittele äidin kertomusta ainoaksi oikeaksi.

        Kukaan muu paitsi äiti ei ole sanonut eikö lapsen isä haluaisi olla
        lapsensa kanssa; vasta kun äiti on kirjallisesti todistanut, ettei isä
        suostu lapsen vuoroasumiseen, yhteishuoltoon, lapsilisät puoliksi
        ja ei elatusapua voidaan ottaa kantaa lapsenrakkauteen..

      • 65748
        Siinäpä ruikutat kirjoitti:

        Älä kuvittele asioita. Samalla lailla meillä on vain sinun kertomus, niin sehän todistaa, että sinä valehtelet ja lapsen äiti on oikeassa.
        Sinäkin voit tänne selitellä mitä sattuu. Laita se psykiatrin lausunto, olosuhdeselvitys ja oikeudenpäätös tänne nähtäväksi, niin voin uskoa, että et valehtele. Todista kirjallisesti.

    • Pahemmaksi menee

      Ei tähän ongelmaan ole muuta ratkaisua kun alettaisiin maksamaan tukia niille enemmän jotka huolehtivat ehkäisystään. Niin kauan kun vastuutonta elämää palkitaan niin veronmaksajien vyötä vain kiristetään.

    • valehteleva

      sossu ja yhärit ne yhteen soppii..huomenna mennään pussauskoppiin..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      217
      35753
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      274
      22731
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      444
      11374
    4. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      85
      9113
    5. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      29
      6721
    6. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      55
      5291
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      199
      4165
    8. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      48
      2162
    9. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      50
      2104
    10. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1657
    Aihe