Ohra

Ainahan sitä kaikenlaista tapahtuu. Nyt ollut otsikoissa euroopassa käytävä sota ja kotimaassa käytävä sote. Jotkut kehuu ostavansa juustoja halvalla, jotkut valittelee kun hornetit pamauttelee yliäänilennoilla, joillain ei oikein lekurissa käyminen onnistu helpolla.

Vaan mitenkäs kossu?

Se nyt tutkitusti terveyttä edistävä, kotimainen, hieno ja erittäin laadukas terveystuote. Kukaan ei nosta otsikoihin sitä, että tämä kansallisen itsetunnon pyhä pilari, suomalaisuuden symbooli ollaan laitettu myyntiin ulkomaille??? VAi siis epäileekö joku, että koskiksen tuotantoketjuja, tehtaita, brandia jne olisi muka jollain suomalaisella euroja ostaa?

Tämä tärkeä asia jää mediamylläkässä huomaamatta, kaikenlaisten joutavien ebola-uutisten varjoon. Nimittäin, alkoholi erittäin merkittävä aia kansantaloudelle ja kansan hyvinvoinnille.

Kun Slp-n VAnhasen johtama hallitus nosti aikanaan viinaveroa, yli 200 ohratilaa meni nurin tai ainakin joutuivart muuttamaan totantosuuntaa. Siihen viroon menetetyt verotulot ja muu työttämyys päälle. Lisäksi kansan syvien rivien kärsimykset elämisestä valtion ylihinnoittelemien elintarpeiden puutteests johtuen.

Noh, koitin kirjoittaa kepeästi. Mutta moniko tajunnut, kuinka stanan suuri vaikutus voi kossun myymisestä ulkomaille suomelle olla? Laitsn linkin, mun mielestä siinä eräititä erittäinkin kiinnostavia yksityiskohtia ihan numeroinakin:

http://www.uusisuomi.fi/raha/72260-maanvilejlijat-pelastyivat-hukka-perii-jos-koskenkorvan-valmistus-lopetetaan

Niettä taidanpa ens perjantaina tintata pullon kossua, ihan isänmaallisista syistäkin.

=DW=
2104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomalaiset ovat aina viinansa hankkineet ei loppunu vaikka vallesmannit kirveellä särkivät pannuja korvessa ja Virosta kieltolain aikaa oli viinan kuljetus suorastaan kansanhuvi kaiken näköiset purtelot oli valjastettu janoisten takia.
Nykyään paketti autoloilla rehellisesti ja halvalla tuodaan peräkylille asti hyvällä voitolla peräkammariin asti ei millään oo mittään väliä.

Äänestä
  • Ei kai se huikka sillon tällön miestä pahenna?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Ainahan sitä kaikenlaista tapahtuu. Nyt ollut otsikoissa euroopassa käytävä sota ja kotimaassa käytävä sote. Jotkut kehuu ostavansa juustoja halvalla, jotkut valittelee kun hornetit pamauttelee yliäänilennoilla, joillain ei oikein lekurissa käyminen onnistu helpolla.

Vaan mitenkäs kossu?

Se nyt tutkitusti terveyttä edistävä, kotimainen, hieno ja erittäin laadukas terveystuote. Kukaan ei nosta otsikoihin sitä, että tämä kansallisen itsetunnon pyhä pilari, suomalaisuuden symbooli ollaan laitettu myyntiin ulkomaille??? VAi siis epäileekö joku, että koskiksen tuotantoketjuja, tehtaita, brandia jne olisi muka jollain suomalaisella euroja ostaa?

Tämä tärkeä asia jää mediamylläkässä huomaamatta, kaikenlaisten joutavien ebola-uutisten varjoon. Nimittäin, alkoholi erittäin merkittävä aia kansantaloudelle ja kansan hyvinvoinnille.

Kun Slp-n VAnhasen johtama hallitus nosti aikanaan viinaveroa, yli 200 ohratilaa meni nurin tai ainakin joutuivart muuttamaan totantosuuntaa. Siihen viroon menetetyt verotulot ja muu työttämyys päälle. Lisäksi kansan syvien rivien kärsimykset elämisestä valtion ylihinnoittelemien elintarpeiden puutteests johtuen.

Noh, koitin kirjoittaa kepeästi. Mutta moniko tajunnut, kuinka stanan suuri vaikutus voi kossun myymisestä ulkomaille suomelle olla? Laitsn linkin, mun mielestä siinä eräititä erittäinkin kiinnostavia yksityiskohtia ihan numeroinakin:

http://www.uusisuomi.fi/raha/72260-maanvilejlijat-pelastyivat-hukka-perii-jos-koskenkorvan-valmistus-lopetetaan

Niettä taidanpa ens perjantaina tintata pullon kossua, ihan isänmaallisista syistäkin.

=DW=

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu