Ekaluokkalaisten vanhemmat

IP-ohjaaja

teille kysymyksiä. Ihmettelen suuresti, te vanhemmat, ettekö te tosiaan ajattele kuinka nämä ekaluokkalaiset jaksaa. Koulu alkaa aamulla klo 8, ei tietenkään joka aamu ja päättyy klo 12, sen jälkeen ip-kerhoon. Siellä ollaan n.16.30 asti. Sitten soitetaan ohjaajalle, nyt "Matti" saa lähteä kotiin, että ehtii klo 17 sählykerhoon.

Onko se jotenkin trendikästä sanoa, "meidän lapsella on harrastuksia", vai mistä se johtuu, tällainen vauhti.

Minä sitten, iltapäiväkerhonohjaajana yritän saada tällaiset, ylikierroksilla käyvät lapset jotenkin rauhoittumaan.

Kysynkin, onko nämä harrastukset, lasten tahto, vai vanhempien?

10

1681

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Terhi

      Samaa mietin minäkin. Mun viimeinen lapseni on nyt ekalla. En voisi kuvitella että hän jäisi johonkin ip kerhoon koulun jälkeen.

      Tämähän on ns. trendi kai päättäjien tasolla, kun he niin kiivaasti yrittää sada aikaan sitä kokonaiskoulupäivää! Minusta järjetön juttu, en hyväksy. Ei lapsi jaksa koko ajan häslätä ja olla ohjatussa toiminnassa. Meillä kukaan ei ole ollut neljästä lapsesta ip kerhossa. Hyvin osaavat olla yksin kotonakin.

      Yleisöpalstoilla ollaan paljon vastaan näitä toimintakerhoja koulun jälkeen. Ei se ole vanhempien tahto eikä lasten, vaan ihmisten jotka luulevat, että nykyajan lapset eivät osaa olla yksin kotona. Se on puppua. Ei lapsi aina toimintaa tarvi.

      Ei ihme että lapsi on väsynyt, kun täytyy pakosta leikkiä ja tehdä asioita joita ei huvita. Siitä ne lapset väsyy, eikä siitä etteivät kävisi aikaisin nukkumaan. Liika toiminta koko päivä, kyllä se väsyttää lapsen ja aikuisenkin.

      • Äiti

        Kyllä kai lapsi voi olla kotona, jos kolme vahnempaa lasta on myös. Ehkä.

        Kuitenkin on lapsia, jotka pelkäävät yksin ollessaan. On lapsia, jotka harjoittelemisesta huolimatta eivät saa kodin ulko-ovea auki. On lapsia, jotka eivät kerta kaikkiaan pärjää yksinään. Ja se ei ole kiinni kasvatuksesta, vaan siitä, että lapset kehittyvät eri tahtiin.

        Sitten on tietysti muita syitä. Esim. minun lapsellani on epilepsia, jonka vuoksi en missään tapauksessa suostuisi hänen olevan iltapäivisin yksin.


      • kummi
        Äiti kirjoitti:

        Kyllä kai lapsi voi olla kotona, jos kolme vahnempaa lasta on myös. Ehkä.

        Kuitenkin on lapsia, jotka pelkäävät yksin ollessaan. On lapsia, jotka harjoittelemisesta huolimatta eivät saa kodin ulko-ovea auki. On lapsia, jotka eivät kerta kaikkiaan pärjää yksinään. Ja se ei ole kiinni kasvatuksesta, vaan siitä, että lapset kehittyvät eri tahtiin.

        Sitten on tietysti muita syitä. Esim. minun lapsellani on epilepsia, jonka vuoksi en missään tapauksessa suostuisi hänen olevan iltapäivisin yksin.

        Kuten on jo mainittu, joitakin lapsia saattaa pelottaa kotona tai eivät saa aikaansa kulumaan. Ainakin minun sukulaistyttöni (nyt tokaluokkalainen) on koulun jälkeen muutaman tunnin ip-kerhossa (yleensä vain n. klo 16 asti).
        Halusi nyt vielä tokallakin sinne, koska kaveritkin ovat ja koska siellä on kivaa. Saavat kerhossa välipalan, tekevät läksyt, katsovat videoita ja leikkivät..Kyseinen tyttö on kovin reipas ja oma-aloitteinen, mutta kaiketi niin sosiaalinen ettei halua olla yksin kotona vaan on mieluummin siellä missä kaveritkin ovat. Harrastuksia hänellä on kahtena iltana viikossa ja näinä päivinä ehtii hyvin olla pari tuntia kotona rauhoittumassa ja perheen kanssa kerhon ja harrastuksen välillä. Vaikka onkin jo reipas ja iso tyttö, ovat vanhemmatkin kokeneet hyväksi että joku vähän katsoo perään koulun jälkeen. Itsekin olin ala-asteella 1. ja 2. luokan iltapäivähoidossa juuri siitä syystä, että kavereistakin moni oli ja siksi halusin. Hyvin viihdyttiin ja rauhassakin sai olla ja leikkiä tai piirrellä kun halusi.

        Ymmärrän toki että mikäli lapsi ei ole mielettömän sosiaalinen tai kaipaa enemmän omaa rauhaa, voi muiden lasten seura olla liikaa koulupäivän jälkeen. Kuitenkin tuntemistani lapsista voisin sanoa että harvemmalla näin on; useimmat lähtevät kuitenkin kaverin ovikelloa soittamaan kotiintullessa niin miksei sitten kerhossa valvovan silmän alla voisi samoin leikkiä.

        Arvostella en halua, mutta mielestäni iltapäiväkerhot ovat monelle lapselle todella tarpeellisia. Juuri senkin takia, että ovat vapaaehtoisia! Kokonaiskoulupäivää en missään nimessä kannata. Harrastusten hamstraamisessa liioitellaan kyllä nykypäivänä. Moni ekaluokkalainen ei vielä harrastuksia kaipaa, tokalla alkaa monia jo kiinnostaa. Ei kuitenkaan joka illalle, ettei lapset väsy.


    • äiti ja ohjaaja

      Itselläni on ekaluokkalainen ja olen myös IP-ohjaaja. Lapseni on toisessa IP-kerhossa melkein sinne klo 17 saakka joka päivä. Muut harrastukset onkin sitten supistettu yhteen: hyvässä iltapäiväkerhossa saa harrastaa monenlaista. Olen myös törmännyt tuohon, että illat menee lapsella vielä harrastuksissa. Ja esim. läksyt on pakko tehdä IP-kerhossa että ehtii. Siellä vain ei ole aina niin rauhallista aikaa ja paikkaa tai ohjausta läksyille, ja ne muutenkin kuuluvat vanhempien vastuulle.
      Meidän ekaluokkalainen ei kyllä pärjäisi vielä yksin kotona viittä tuntia eli kerho on tarpeen.

      • Marja

        Erinomainen aihe. Minusta oli tosi hyvä kun koulun terkkari sanoi kouluuntulotarkastuksessa, ettei kannata tässä vaiheessä aloittaa uusia harrastuksia - koulun alku on niin voimia vievä juttu. Läksyt pitäisi kuitenkin tehdä alkuillasta, sillä jos se jää myöhään lapsi ei enää jaksa. Ja ip-kerhossa läksyjentekorauhaa ei välttämättä ole. Eikä lapsi malta kun haluaisi leikkiä.


    • äiti kolmelle

      Minun ekaluokkalaiseni on klo 9-13 koulussa, tulee sen jälkeen rauhallisesti kotiin, syö välipalaa ja tekee läksyt. Saa leikkiä sisällä/ulkona pari tuntia ennenkuin minä tulen kotiin itse koulusta. Lapseni ei mene iltapäiväkerhoon sillä hän ei halua, mielummin tulee rauhassa kotiin, paikkaan missä ei meluta, sillä koulussa sitä piisaa aivan riittävästi.

      Ylimääräisiä harrastuksia hänellä ei vielä ole, riittää että on illat ulkona leikkimässä ystävien kanssa sekä puuhaillaan yhdessä perheen kanssa kaikenlaista. Harrastukset tulevat kehiin vasta sitten, kun lapsi niitä itsekin todella haluaa.

      Niin ja yksi tärkeä asia, yöunen täytyy olla lapsilla riittävä! Meillä lapset nukkuvat 10-11 tuntia yössä.

    • .....

      Meillä ollaan ip -kerhossa klo 17 asti, jonka jälkeen saa lähteä kotiin.

      Olen ajatellut että sitten kun ei enää ip - kerhossa käydä ja ikää tulee vähän lisää, niin voisi ajatella myös jonkun harrastuksenkin aloittamista ja vain jos lapseni itse on kiinnostunut.

      Mutta ei kannata näiden asioiden kanssa pitää kiirettä, sitten jossain vaiheessa kun on enemmän aikaa/voimia/kiinnostusta, niin sitten. Vielä on kuitenkin lapsi, joten annetaan leikkiä kotona ja kavereiden kanssa, vietetään iltoja kotona ja levätään :-)

    • äippä

      On ihan pakko ottaa kantaa asiaan, kun liippaa niin läheltä..
      Meillä ekaluokkalainen on ip:ssa koska ei uskalla olla yksin kotona, eikä myöskään uskalla kävellä yksin kotiin..
      Harrastuksia on yksi kappale, jatkona viime vuodesta.
      Hän tykkää olla ip:ssa, ja odottaa päiviä, koska sinne taas pääsisi.
      Hän tekee läksyt siellä, saa välipalan ja on kavereita, joiden kanssa leikkiiä.
      Meidän kohdalla iltapäiväkerho on turva lapselle, ettei tarvitse yksin kotona odottaa silloin kun aikuisia ei ole läsnä.
      En ymmärrä miksi tuomita ip:ssa käymistä, varsinkaan kun itse toimit ohjaajana. Harrastukset voivat ja usein ovatkin, lasten omia valintoja. Mieluummin lapselle turvallinen paikka olla vanhempien ollessa töissä.
      Tämäkin on yksilöllinen juttu, eli kukin taaplaa tyylillään=)

      • äiskä ja viisikko

        Jos ymmärsin oikein, alkuperäinen kirjoittaja ei suinkaan tuominnut iltapäiväkerhoja.

        Hän kyseli lähinnä sitä, että miksi lasta pitää vielä kuskata harrastuksiin ip-kerhosta. Eli onko ne harrastukset lapsen vai vanhempien tahto?

        Uskoisin kirjoittajan ajatelleen juuri sitä, että lapsi tarvitsee aikaa olla kotonakin, rauhassa. Ip-kerhossa ja koulussa on kuitenkin enemmän tai vähemmän ohjattua toimintaa ja menoa.


      • IP-ohjaaja
        äiskä ja viisikko kirjoitti:

        Jos ymmärsin oikein, alkuperäinen kirjoittaja ei suinkaan tuominnut iltapäiväkerhoja.

        Hän kyseli lähinnä sitä, että miksi lasta pitää vielä kuskata harrastuksiin ip-kerhosta. Eli onko ne harrastukset lapsen vai vanhempien tahto?

        Uskoisin kirjoittajan ajatelleen juuri sitä, että lapsi tarvitsee aikaa olla kotonakin, rauhassa. Ip-kerhossa ja koulussa on kuitenkin enemmän tai vähemmän ohjattua toimintaa ja menoa.

        juuri tätä tarkoitin kirjoituksellani. Mielestäni eka- ja tokaluokkalaisille riittää vielä "harrastukseksi" ip-kerho.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7847
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2127
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      222
      2020
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1611
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1174
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1039
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      823
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      701
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      672
    Aihe