Ihmetyttää eilinen, mun kissa oksensi päivällä kaksi kertaa perätysten mahanestettä, missä oli jotain sattumia ja sitten yöllä oli syömässä raksuja, niin oksensi siihen ruoka-alustalle sitten. Yöpuklussa oli kyllä iso kasa ruokaa, että sitä epäilisin kyllä lähinnä liian nopeasti/liian paljon syömisen seuraukseksi.
Annoin kyllä sitten tuon yöpuklun jälkeen sille pahoinvointilääkettä.
Muuten on kyllä ihan oma itsensä, eli illallakin leikki kyllä kuten ennenkin ja paineli pitkin kämppää kuin viitapiru menolle. Yöllä seikkaili edestakas sängyllä siihen malliin, että meinasin jo kyllästyäkin hieman. Sitten kun komensin että ole nyt edes pari minuuttia aloillasi, niin sitten se paineli hulinoimaan muualle ja hetken päästä takaisin. Välillä kyllä nyhjötti jossain kohtaa, mutta sitten alkoi taas tuon liikehdintänsä. Tää mun kissa on muutenkin yöaktiivisempi, vaikka päivälläkin touhuaa omiaan. Käytin sen elokuun lopulla terveystarkastuksessa ja sai terveen paperit kyllä.
Ja muutenkin, edelliset oksentamiset oli kesällä 2 kertaa. Heinäkuussa oksensi kerran karvapallon takia ja toisen kerran elokuussa seuraavana aamuna siitä, kun aloitin matokuurin sille. Oli Axiluria vielä ko lääke ja käyttöohjeissa sanottiinkin, että saattaa oksettaa kissaa.
Sitä edelliset oksentamiset olikin alkuvuodesta tammi-helmikuulla myös 2 kertaa. Eli luulisi, että oksentaisi enempikin, jos sairas..? Niin juu ja tänään ei ole oksentanut. Syö ja juo myöskin normaalisti.
Kissa oksentaa
5
150
Vastaukset 5
- :'(♥♡♡♡
Meijä kissa aloittivkuukaus sitte oksentelemaa ja yleiskunto heikkeni nopeesti. Käytettiin eilen eläin lääkärillä ja suurin pelko tässä on että jos kissalla on kyhmy päässä. Ei siin auta muuta kuin lopetus jos huono tsäkä käy :'(
- ♡♡♥♥♥♡
Ei kyhmy kun kasvain piti kirjoittaa. Mut kissa on virkeempi ku sai eilen antibioottipiikin :)
- umpilampi
Onko kakannut normisti? Meillä kissa oli ummella ja oksensi sen takia yhtenä yönä pari kertaa. Suolessa oli ruohoklöntti pari päivää tukkeena mikä selvis kun tuli pihalle. Ruokakaan ei maittanut yhtenä päivänä normaalisti mutta muina kyllä. Soitin sillon eläinlääkäriin ja hän kysyi heti madotusta. Eli ilmeisesti matojenkin takia voi oksentaa. Mutta tulisko siinä mukana jotain matoja sitten?
- kakkatuli♡
Oli ollut matoja aijemmin ja huomattiin ku oksensi hemmetin pitkän madon. Sit pistettii matokuuri ja sen jälkee se oli tosi heikko eikä jaksanut yksin kävellä pihalle tekemään tarpeetjoten se piti kantaa. Kaiken lisäksi vasemman puoleinen poski oli turvonnut ja on vähä vieläkin. Nyt jaksaa syödä ja käydä pihal itseksee ja jopa puuskee ku sen luo menee. Ei ees jaksanu korvaa heilauttaa kun siihen puhalsi sillon ku se oli kovin sairas. Alkaa näyttää jo paremmalta :)
- KurNau:)
On juu muuten tosi hyvässä hapessa, potalla käymistä myöden. Tosiaan pisti vähän "kalmaamaan", kun ei nyt ole kuitenkaan oksentanut noin sentään, vaikka joskua on puklannut ennenkin.
Mut annoin pahoinvointilääkkeen silloin, näki et auttoi ja tosiaan tuosta lähtien ei ole enää ollut mitään vikaa.
Ja tosiaan madotukset ja nämä on kunnossa.
Saattoi olla tosiaan ohimenevääkin ärsytystä kuten nyt uskoisin, olis varmaan oksennellut tässä enemmänkin ja ollut muullakin tavalla outo kait-> apaattinen jne, jos olis isommin kipeä. Eilenkin riehui ja juoksi kuitenkin lelujen ja kynälampun perässä kuin tuulispää. Välillä kävi syömässä ja potalla, sitten mentiin taas.
Mutta seuraillen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1961892
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.117997Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo137962En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset213728- 62678
- 135666
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä24664Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57602- 38578