minun näkökulma

Itse olen ottolapsi ja minulle ottovanhempani aikanaan selittivät (pikkuhjiljaa kasvaessani) niitä syitä, joiden vuoksi biologioset vanhempani eivät voineet minua pitää ja vakuuttivat aina näidenkin rakastaneen minua koko sydämestään. He puhuivat biologisista vanhemmistani kauniisti (näitä tuntematta) ja sanoivat biologisen äidin rakkauden olevan syvää ja kertoivat tämän ajatelleen minun parastani. Tästä syystä minulle oli lapsesta asti selvää, ttä jonain päivänä tahdon tutustua biologisiin vanhempiini ja selvittää onko minulla myös biologisia sisaruksia. Tapasin biologisen äitini 20-vuotiaana ensimmäisen kerran (tuota enne olin jo tavannut yhden sisareni, sekä tätini). Olemme kirjoitelleet ja tämä soittelee minulle säännöllisesti.Asumme nykyään samassa kaupungiss ja käyn tätä toisinaan tapaamassa. Olen myös tutustunut tämän sisaruksiin (yhdellä ikäiseni tytär). Olen myös kirjoittanut kaikille bologisille sisaruksilleni (lukuunottamatta yhtä, joka on vasta 12-vuotias, enkä tahdo järkyttää vielä tämän maailmaa, vaan odotan kunnes tämä on täysi-ikäinen) ja osan olen tavannutkin.
Luonnollisesti oikeina vanhempinani pidän ottovanhempiani ja oikeana sisarenani ottosisartani(koska olen näiden kanssa kasvanut). Välitän silti myös biologisista sukulaisistani ja ajattelen heitäkin jatkuvasti (lämmöllä).
Koen adoption rikkautena. Tunnen, että minulla on kahdet vanhemmat, jotka minua rakastavat ja neljä sukua, joihi kuulun :).

Sanotaan jokisen ottolapsen kamppailevan hylkäämiskokemuksen kanssa. Näin varmaan onkin, mutta se ei kuitenkaan automaattisesti tuota mitään katkeruutta "Miten saatoitkaan antaa minut pois?" Kysymyshän on ollut nimenomaan bioäidin suuresta rakkaudesta lapseen (äiti on tahtonut turvata lapselle paremmat olosuhteet, joita olisi itse kyennyt antamaan ja luopunut kaikkein rakkaimmastaan).

Töäytyy myös sanoa, että kun ottovanhempani tukivat minua ottamaan yhteyttä biologisiin sukulaisiini (he sanoivat aina, että saan ottaa yhteyttä heti, kun yuntuu, että tahdon ja ovat valmiita auttamaan, jos tarvitsen), tuin minä puolestani ottosisartani samaan (autoin tätä kirjoittamaan kirjeen ja selvitin osoitteen). Tämä sai myös aivan ihanat toiset sukulaiset ja tämä otettiin avosylin vastaan. He ovat myös paljon yhteydessä (jopa enemmän, kuin minä omiini). Itseasiassa koko tuo suku läheni sisraeni kautta. Asioita oli salailtu jopa sisareni serkuilta (nämä eivät olleet tienneet tämän olemassaolosta).

Biologiseen taustaan tutustuminen oli ainakin minulle tärkeää. Se auttoi ymmärtämään itseäni ja oli jänä myös huomata keneltä olen perinyt mitäkin ominaisiuuksia (ulkoisia, henkisiä jne.).

Onnea sinulle. Hyvin se kaikki menee. Ei kannata kuitenkaan liiaksi "tuputtautua", sillä nämä ovat asioita, jota täytyy niellä pala kertrallaan ja edetä pikkuhiljaa nimenomaan lapsen ehdoilla (vaikka kysymyksessä olisikin jo aikuinen lapsi).