näin 1600-1800 luvulla lasten hoito järjestettiin

Ikivanha ja tehokas tapa pitää lapset liikkumattomina, vaivattomina ja vaarattomina oli kapaloiminen.
Kapaloiminen hidastaa sydämmenlyöntejä ja laskee verenpainetta, lapsi käy uneliaaksi ja nukkukin suurimman osan päivästä.Jos kapaloitu lapsi oli levoton se pantiin kehtoon ja keinutettiin niin rajusti että se vajosi tajuttomuuteen.
Lapsia asetettiin kuin paketteja minne sattui.
Kun meidän aikamme lapset oppivat kävelemään 10-12 kuukauden ikäisinä, saattoi käveleminen viivästyä 300-400 vuotta sitten kahteen vuoteen ja ylikin.
Lapsia pidettiin usein sidottuna huonekaluihin etteivät he pääsisi ryömimään ympäriinsä, tai heidät pantiin eräänlaiseen jalkapuuhun.
Hyvin varakkaat ihmiset saattoivat ottaa imettäjän kotiin mutta suurin osa vanhemmista kuitenkin lähetti lapsensa maaseudulle talonpoikaisnaisten imetettäviksi.
Lapset viettivät imettäjän luona kaksi tai kolme vuotta.
Köyhemmät imettivät omat lapsensa ja jos heillä oli vielä rikkaitten lapsia imetettävinä omat lapset kärsivät ravinnon puutteesta.
Imettäminen oli ainoa keino naiselle siihen aikaan tienata elantonsa.

Onneksi emme elä enään noin alkukantaista ja eläimellistä aikaa.
Vaikkakin muistan että 1990 jollin poikani syntyi hänet laitettiin kapaloihin synnytys-salissa.(kätilöopistolla)
Nykyään sitä ei varmaankaan enään tehdä??
Ja muistan että äitini neuvoi että jos vauva on levoton laita se kapaloon niin se rauhoittuu.
Eli siis suurin piirtein tukehtuu.
Niin ne asiat vaan muuttuvat, aika lyhyelläkin
ajalla on merkitystä lastenhoitoon liittyen.
Koko ajan tulee uusia käsityksiä ja neuvoja.
Mikä oli eilen hyvä ei enään tänään päde.
11056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kapalointi nykyään ja muutama satavuotta sitten on aivan erilaista. Muinoin kapaloitiin kapealla nauhalla tiukkaan nyyttiin ( tuutulaulu: Tuu, tuu tupakkirulla )(vanhat Jeesus-vauva-taulut). Nykyään kapaloidaan isolla pehmeällä liinalla vain sen verran tiukasti, että vauva tuntee olonsa turvalliseksi ja ainoastaan ihan pienimmät vauvat. Olo tuntuu samalla lailla tiukalta kuin olo kohdussa. Itse asiassa kohdussa on vielä ahtaampaa. Kapalo ei saa puristaa vauvaa, eikä se tukehduta tai tukahduta vauvaa.

Vieläkin viluiset ja levottomat vauvat suositellaan kapaloitavan.

Kaari Utrion antama kuva entisajan vauvojen oloista on turhan yksipuolinen ja surkea. Lukemalla vanhoja aikalaiskirjoja ja tutustumalla muihin aikalaiskirjoituksiin saa valoisamman kuvan. Toisaalta nykyiseen verrattuna surtullisen.

Vauvakuolleisuus oli suuri: 30%. Syinä ei ollut aina huono tai välinpitämätön kohtelu, vaan taudit. Yleensä kuolin syy oli tuntematon. Silloin ei tunnettu allergioita koska niihin kuoltiin. WC-hygieniaa ei ollut koska ei ollut vessoja vaan riuut ja kuopat ja pensaan taukset siis ennen 1700-1800 lukuja maaseudulla. Kaupungeissa potat, jotka tyhjennettin minne tyhjennettiin. Kaksosraskauksissa normaalisti toinen kuoli, koska äidin maito ei riittänyt molemmille. Ravinto aikuisillakin oli yksipuolista ja riittämätöntäkin. Siitä seurasi, että äidiltä ei tullut riittävästi maitoa tai se loppui kokonaan. Vauvalle annettiin sitten vedellä laimennettua lehmänmaitoa, jos sitä oli ollenkaan (talvella ei ollut). Ei ollut kylmälaitteita, joten maito oli mikrobilientä. Lisäksi lehmänmaito ei sovi alle yksivuotiaille. Tuttina käytettiin vielä 1900-luvun alussa liinanyyttiä, jonka sisällä oli äidin pehmeäksi pureskelemaa ruisleipää!

Jos olet kiinnostunut vauvojen ja lasten hoitosuosituksista 1900-luvun alku-keskipuolella yritä saada jostain sen ajan vauvaoppaita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eevan tyttäret kirjoitti:

Ikivanha ja tehokas tapa pitää lapset liikkumattomina, vaivattomina ja vaarattomina oli kapaloiminen.
Kapaloiminen hidastaa sydämmenlyöntejä ja laskee verenpainetta, lapsi käy uneliaaksi ja nukkukin suurimman osan päivästä.Jos kapaloitu lapsi oli levoton se pantiin kehtoon ja keinutettiin niin rajusti että se vajosi tajuttomuuteen.
Lapsia asetettiin kuin paketteja minne sattui.
Kun meidän aikamme lapset oppivat kävelemään 10-12 kuukauden ikäisinä, saattoi käveleminen viivästyä 300-400 vuotta sitten kahteen vuoteen ja ylikin.
Lapsia pidettiin usein sidottuna huonekaluihin etteivät he pääsisi ryömimään ympäriinsä, tai heidät pantiin eräänlaiseen jalkapuuhun.
Hyvin varakkaat ihmiset saattoivat ottaa imettäjän kotiin mutta suurin osa vanhemmista kuitenkin lähetti lapsensa maaseudulle talonpoikaisnaisten imetettäviksi.
Lapset viettivät imettäjän luona kaksi tai kolme vuotta.
Köyhemmät imettivät omat lapsensa ja jos heillä oli vielä rikkaitten lapsia imetettävinä omat lapset kärsivät ravinnon puutteesta.
Imettäminen oli ainoa keino naiselle siihen aikaan tienata elantonsa.

Onneksi emme elä enään noin alkukantaista ja eläimellistä aikaa.
Vaikkakin muistan että 1990 jollin poikani syntyi hänet laitettiin kapaloihin synnytys-salissa.(kätilöopistolla)
Nykyään sitä ei varmaankaan enään tehdä??
Ja muistan että äitini neuvoi että jos vauva on levoton laita se kapaloon niin se rauhoittuu.
Eli siis suurin piirtein tukehtuu.
Niin ne asiat vaan muuttuvat, aika lyhyelläkin
ajalla on merkitystä lastenhoitoon liittyen.
Koko ajan tulee uusia käsityksiä ja neuvoja.
Mikä oli eilen hyvä ei enään tänään päde.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu