Tapahtumat kronologisessa järjestyksessä: päätimme yrittää avomieheni kanssa lasta, jätimme ehkäisyn pois, vauva ei ilmoitellut tulostaan (eikä ole ilmoitellut vieläkään), odotin kuitenkin kosintaa mieheni puolelta, kosintaakaan ei kuulunut. Kosin siis itse ja mieheni vastasi myöntävästi. Hääpäivä päätettiin sopia vasta sitten kun tiedämme esikoisen syntymäpäivän ja päätimme myös ettemme osta kihlasormuksia, vain vihkisormukset sitten joskus.
Mutta esikoista ei kuulu. Eilen illalla otin häät puheenaiheeksi, ja ehdotin jos häät järjestetäänkin jo ennen esikoisen syntymää (jos meille nyt lasta koskaan suodaan...). Mieheni oli melko vaitonainen ja lopulta vastasi että hänestä häiden suunnittelu tuntuu tosi kaukaiselta ajatukselta.
Rupesinpa siitä ajattelemaan, että mieheni ei tainnut ottaa kosintaani oikein tosissaan. Sanoinkin sen hänelle. Itse olen ollut häistä innoissani ja suunnitellutkin jo kaikenlaista. Ennen kaikkea olen ollut innoissani siitä, että minusta tulisi "vaimo" ja että postilaatikkoon vaihdettaisiin vain yksi nimi. Meistä tulisi virallisestikin oikea perhe.
Onneksi mieheni on edes lapsen suhteen innoissaan, todella tuntuu siltä että hän haluaa lapsen kanssani. Kuitenkin nyt on mieli maassa. Jostain syystä en tule raskaaksi ja häistä ei siis ole tietoakaan. En edes tiedä olemmeko kihloissa vai emme.

Vastaukset 3
Vanhimmat
meillä oli aikalailla samanlainen tilanne. nykyinen aviomieheni, eli silloinen poikaystäväni oli ollut jo kaksi kertaa aviossa ennen kuin tapasi minut.
kun aloimme puhua vauvasta, aloin samalla vihjailla yhteisestä sukunimestä. hän tyrmäsi ajatuksen kokonaan, ei halunnut kokeilla enää kolmatta kertaa, kun hänen vaimoillaan oli aina tapana pettää.
miehen ajatusmaailma kuitenkin muuttui kokonaan, kun kerroin hänelle vihdoin odottavani vauvaa. hän mietti tovin ja tuli kysymään, että lähdetäänkö kultakauppaan ja meidät vihittiin tyttäremme ristiäisissä.
pointtini on se, että painostaminen on turhaa. tervejärkinen mies ei siihen taivu ja ihananpaahan se kosiminen ja yhteinen avioelämä on sitten, kun molemmat sitä todella tahtovat.
toivottavasti teillä pian tärppää ja asiat sitten menisivät omalla painollaan. :-)
Kiitos kannustavasta viestistä Marina!
Olet oikeassa, painostaminen ei johda yhtään mihinkään, eikä se ollut lainkaan tavoitteenani. Ihmettelen vain, miksi mieheni ei voinut kosinnassa kertoa kantaansa.
No, tilanne on nyt lauennut siten, että pian viestini kirjoittamisen jälkeen puhuin mieheni kanssa uudelleen ja kerroin tehneeni päätöksen: haluan perua kosintani. Sanoin hänelle, että hän voi itse ottaa asian esille uudelleen sitten kun tuntee sen ajankohtaiseksi.
Hieman suruttaan, mutta nyt haluan vain keskittyä itseni terveenä pitämiseen jotta yhteisen lapsen alkuun saamiselle olisi mahdollisimman hyvät lähtökohdat.
Joo, tosi terveeltä kuullostava suhde ja siihen kannattaakin vielä lapsia ruveta tekemään. ???