Ns. helpoin iso vinttikoira?

skottifani

Olen aatellut hankkia vinttikoiraa, kun olen nyt jo kauan sellaisesta unelmoinut (edellistä koirakokemusta on ollut shelttipoika ja seropi narttu), vinttareissa tykkään noista isoista eniten ja olen miettinyt että mikä niistä olisi ns. helpoin (helpoin kouluttaa, helpoin pitää koirapuistossa((metsästysvietti ei kohdistu toisiin koiriin niin helposti)))

Olen miettinyt skotlanninhirvikoiraa, venakkoa ja greytä, että nuo olisi ne rotuvaihtoehdot, ja vieläpä kiinnostusjärjestyksessä.

Skotista olen siis paljon kiinnostunut, että jos ihmisillä kokemusta rodusta?

Tutulla kumminkin on venakkoja ollut ja sanoi että noilla ei ole omana kokemuksena ainakaan kohdistunut saalistusvietti toisiin koiriin, ja hänen yksilönsä ovat kuulemma olleet suht. helppoja, kun tutulla taas ollut aika jääräpäinen skotti?

Olen tosin myös kuullut että skotin pitäis olla vinttikoirista siinä helpoimmassa päässä.

Kertokaa ihan vain noista kolmesta rodusta omien kokemusten mukaan reippaasti, ns. virallista tietoa tiedänkin jo koirakirjoista jne. mutta monesti ihmisten omat kokemukset luovat parempaa kuvaa, niin ja mainitkaa toki mikä teistä on helpoin noista eniten mietin skottia tai venakkoa.

Ja kuinka paljon liikuntaa tarvitsevat (etenkin skotti ja venakko, myös greystä voi kertoa), edellisten koirieni kanssa kävin lähes päivittäin 1-2 tunnin ajan koirapuistossa, että riitääisikö tuollainen päivässä vapaana juoksemiseksi (asun kerrostalossa joten muita vapaana juoksuttamisen paikkoja ei ole kuin koirapuistot, mutta niitä oulussa riittää), paljon tarvitsisi normeja hihnalenkkejä lisäksi (tunti/kilometrimäärä) riittääkö skotille/venakolle suunilleen tälläinen liikuntaohjelma: aamulla noin kilsan pissalenkki, päivällä sellainen 3-5km lenkki/koirapuistoilu 1-2h ja sitten illemmalla toinen 3-5km lenkki/koirapuistoilu 1-2h ja sitten vielä viikonloppuisin tai muuten jos on iltalenkin käynyt aikaisin voin käydä vielä sellaisen 1-2km lenkin.. tollaisilla ovat entiset koiruuteni pärjäilleet, että pärjäisikö skotti/venakkokin?

anteeksi sekava aloitus, kiitos vastauksista jos niitä tulee!

11

2269

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AMERIKAN AKITA

      OTA ISO AMERIKAN AKITA. ON HELPPO KOIRA.

      • skottifani

        joo amerikan akita tosiaan helppo, aina ihana arvostaa tällästä trollaavaa sarkasmia


    • Sitruuna1

      Hei,

      hienoja rotuja kaikki harkitsemasi rodut! :) Itselläni on tällä hetkellä grey, joka on ensimmäinen koirani ja paremmin en olisi voinut valita! Koirallani on ikää vajaa kaksi vuotta eli kokemukseni ovat varsin vähäiset vielä tässä vaiheessa, mutta vastaan parhaani mukaan ja yritän kertoa edes jotain oleellista. :D

      Oma greyni on mielestäni oikein mallikas koirakansalainen, joka osaa käskystä luoksetulon, istumisen tassun annon jne. En ole oikeastaan panostanut tämän kanssa koulutusjuttuihin sillä peruskäskyt riittävät meille. Tärkein vinttikoirien kanssa ehkä kontakti ja luoksetulo, jos meinaa mennä vapaana juoksuttamaan aitaamattomalla alueella.
      Vinttikoirathan ovat aika koirasosiaalisia eikä ainakaan greyllä juurikaan dominanssia ole, joten siinä mielessä myös helppoja. Tosin leikkimistavat voivat olla aika rajuja verraten muihin rotuihin, mutta jos aiot käyttää koiraa säännöllisesti koirapuistossa luulen, että koira oppii myös säätämään omia voimiaan yms muiden koirien seurassa. Eikä tämä ainakaan oman greyn kanssa ole ollut ongelma. Niin ja usein saalistusvietti kohdistuu pienempiin nopeisiin eläimiin esim. jjäniksiin, kissoihin pikkukoiriin. Eli koirapuistoissa isojen puolelle.

      Koirapuistoa valitessa kannattaa pitää huoli, että aidat ovat tarpeaksi korkeat, sillä helposti nuo ylittää perusaidat. Tosin oma ei karkaa vaikka aita ei korkea olisikaan.

      Itse hoidamme vapaana juoksun metsässä, koska tuossa vieressä on kunnon aluetta missä juosta. Asutaan myös kerrostalossa Jyväskylässä tosin. Myös mahdolliset hiekkakuopat ja pellot ovat hyviä juoksupaikkoja. Kunhan ei vilkkaiden teiden lähellä. Mutta koirapuisto ajaa kyllä hyvin asemansa ja juoksuseura on aina mukavaa. Joskus tosin juoksun tiimellyksessä toiset vinttikoirat näykkii toisiaan ja silloin voi tulla haavereita, koska vauhti on kova. Sitä varten on vinttikoirille esim kennelkoppia ja kisakoppia, jotka ovat koirille varsin mukavia ja turvallisia. Ne päässä pystyy avaamaan suunsa ihan kunnolla ja juomaan ja syömään. Ja vaikka oma koira ei tätä harrastakaan olen koiran totuttanut pantaan, jos joskus tarvitsee.

      Me käydään noin 3-4 kerta viikossa metsässä remuamassa sen tunnin verran ja muina päivinä tehdään sitten sen edestä remmilenkki. Aikaa tärkeämpää on miettiä miten koira tuon ajan käyttää. Eli jos spurttaa ja juoksee ja riekkuu paljon lyhyempikin aika riittä, mutta jos taas vapaana juoksu ei innosta niin sitten pidempään, mutta meillä yleensä tuo tunti riitää vaikka yksin koira juokseekin. Paljon on myös totuttelu kysymys. Ja ihan koirakohtaista. Toinen koira riekkuu ja juoksee itsensä puhki puolessa tunnissa ja toinen ei meinaa juosta yksin ollenkaan. Remmilenkillä tuota on aika mahdotonta väsyttää, se on enempi hajujen haistelua ja kahden keskeistä aikaa. Mutta kuvaamasi liikuntarutiini kuulostaa ainakin omaan korvaan oikein hyvältä. :) Tärkeintä taitaa vinttareilla olaa se spurttailu ja vapaan ralleilu. Ja koska on kyseessä syvärintaiset rodut kannattaa muistaa ruokinnan ajoitus ettei tule vatsalaukun kiertymää. Sääntönä taitaa olla ei tuntia ennen tai jälkeen juoksun. Olen myös kuullut useista tapauksista, joissa koira on ahminut lunta juoksun jälkeen ja on tullut vatsalaukun kiertymä, mutta en osaa sanoa onko se mahdollinen syy.

      Grey on kotona sohvaperuna ja ulkona aina valmis menoon. Oma grey ei ole pikkukoiria saalistanut, mutta olen silti aina varuillaan, kun metsässä mennään. Saalisvietti on toisilla voimakkaampi, ja vaikka omalla ei olekaan voimakkaimmasta päästä se on aina jotenkin takapaivossa, että on varuillaan. Harrastuksia vintikoirien kanssa on näyttelyt ja juoksuharrastukset. Greyhoundithan ovat virallisesti englanninvinttikoiria, mutta rotu on siis jakautunut kahtia ja samoiten harrastukset. Eli greyhound on ratalinjainen ja englanninvinttikoira näyttelylinjainen, jonka kanssa voi toki harrastaa maastojuoksua. Venakoissa ja skoteissa ei taida olla jakautumista näiden välillä.

      Tosi kultainen on luonteeltaan ja mukavuudenhaluinen. Tykkää kun hoidetaan ja osoittaa kiintymystään omille ihmisille. Vieraita käy tervehtimässä haistelemalla ja sitten on aika välinpitämätön.

      Turkki on noista kolmesta rodusta luultavasti helpoin. Eli kerran viikkoon kumisukalla harjaan koiran läpi muutamassa minuutissa ja se siinä. Joskus useammin ja joskus harvemmin. Vaikka varsinaista pohjavillaa ei ole niin kyllä karvanlähdön aikaa tulee harjattua pari kolme kertaa viikkoon.
      Toisaalta pohjavillan puutteesta on vaivaakin eli tuulisella säällä toi kovimilla pakkasilla laitan takin/haalarin päälle. Tämäkin on totuttelukysymys ainakin pakkasen osalta, mutta tuuli on aika pirullinen ja siltä kannattaa suojata.

      • Sitruuna1

        ...jatkuu


        Terveyden suhteen grey taitaa olla noista se tervein, mutta toisaalta taas nopein, joka saattaa aiheuttaa haavereita. Itse olen kyllä välttynyt suurimilta haavereilta ja siihen voi vaikttaa sillä, että pennusta asti koira pääsee juoksemaan vapaana erilaisissa maasoissa ja erilaisialla pohjilla (aukeaa peltoa, metsää, mäkistä maastoa yms) että koordinaatio kyky kehittyy.

        Olen toista koiraa harkinnut nyt jonkun aikaa ja skotti ja venakko on mullakin listalla. :) Molemmista olen kuullut hyvää ja molemmat vaikuttavat mahdollisilta tulveisuuden roduilta itselleni. Skotista olen kuullut, että on kuuliaisempi kuin useimmat vinttarirodut, mutta sekin on aina hyvin yksilöllistä. Olen myös kuullut, että greylle on mahdotonta opettaa istumaan, jo pelkän fysiikan takia (isot riedet ja hännän asento) mutta ei tuo meillä ole ollut ongelma (istuu vapaaehtoisestikin :))

        Tulipa pitkä teksti! Jos jokin vielä mietityttää tai en huomannut vastata johonkin niin kysy lisää. :D Toivottavasti tulee skottien ja venakkojenkin omistajilta vastauksia. Niin ja hei käy lukemassa tuulenkoirien foorumia siellä on paljon jo aiheesta topiceja ja sieltä ainakin tavoittaa vinttareiden omistajia.


    • Katinka

      Meillä 3 borzoita.
      Liikuntamäärä josta kerroit on varsin hyvä, Vapaa liikunta on kuitenkin se paras, mutta myös siis vaihtelevissa maastoissa, sorakuopat, metsät. Eli tuohon liittyen kontaktia ja luoksetuloa kannattaa opetella. Namilla otan koirat tykö ajoittain, mutta jos saalista on näkyvillä niin sillon yleensä ei auta mikään.
      Borzoi, kuten kaikki vinttarit ovat hiukan riskialttiita loukkaantumiseen vauhdikkuutensa takia. Vielä olemme selvinneet vain yhdellä varvasmurtumalla.
      Borzoi ei tarvi kennelkoppaa metsässä laumassa juostessaan, enempi greyden vitsaus kun ohutnahkaisina napsivat toisiaan, hampaathan ovat varsin terävät. Borzoilla suojaa turkki paljon.
      Korjaan jotta tunti ennen syöntiä riittää rauhoittumiseen mutta syönnin jälkeen ehdottomasti enemmän (tunnissa ruoka ei katoa mahalaukusta), meillä nelisen tuntiä jälkeen syönnin.
      Borzoista löytyy riistaviettisempiä juoksijoita sekä enempi nly-suuntautuneita. Ellet halua kisata juoksuissa, niin sitten nly-linjanen. Riistaviettisempi ei välttis ole niin hyvä koirapuistoonkaan, ei niinkään saalituksen takia mutta voipa siellä luonteessa olla muutakin, toki ei kaikissa. Sanoisin kuitenkin jotta kaikki borzoit tykkäävät saalistaa kun näköpiiriin ilmaantuu jotain kiinnostavaa. Myös nly-linjaisenkin kanssa voi kisata juoksukisoissa, riippuu yksilön innokkuudesta.
      Kotona aikuinen borzoi on todella rauhallinen. Pentuna intoa piisaa huonekaluihin yms jyrsimiseen. Melkeinä riippumatta saako sitä liikuntaa tarpeeksi vaiko ei ;) Näin ainakin meillä jokaisen kolmenkanssa, tuhoja tehtiin ja kun yltävät vielä niin hyvin, pentuhan kasvaa nopsaan mutta äly ei seuraa mukana.
      Hyviä pointteja muutoin tuossa edellä olikin sitruunoilta.
      Meillä 2borzoita ei istu kauaa, pitkä selkä häirinnee kai.
      Olen myös Oulusta. Jos kiinnostaa tulla tutustumaan niin ota yhteyttä
      kawasaki66POISTA@POISTA suom24.fi

    • Ulpustiina

      Meillä asuu kaksi skottinarttua, vanhempi 3-v ja nuorempi 1-v.

      Ovat luonteiltaan avoimia, sosiaalisia, ystävällisiä, tottelevaisia ja eri tilanteisiin sopeutuvia. Vanhempi narttu on pennusta asti ollut vähään tyytyväinen ja vaatimaton, nuorempi taas vaatii huomattavasti enemmän tekemistä ja liikuntaa.

      Käymme tyttöjen kanssa ympäri vuoden hiekkakuopilla, pelloilla ja metsissä niitä juoksuttamassa. Vapaana liikkuminen on juoksevan vinttikoiran fysiikan ja pääkopan kannalta tärkeää ja varsinkin kun meillä vanhempi kisaa maastokokeissa (valmistui juuri maastovalioksi) ja nuorempi aloittaa kisakautensa keväällä 2015.

      Metsästysviettiä molemmilla on, vanhempi purkaa sen mielummin vieheeseen eikä sinkoille riistan perään kun emäntä kieltää. Nuorempi taas on paljon kovempi luonteeltaan ja herkempi sinkoamaan, mutta tuleen huudosta takaisin.

      Toisiin koiriin nämä suhtautuvat ystävällisesti, eikä ikinä ole ollut minkäänlaisia ongelmia, käytiin puistossa tai porukalla hiekkakuopilla juoksemassa. Yleisesti skotit ovat sosiaalisia, jopa urokset.

      Leikkimistyyli näillä kuitenkin on hyvin raju, sillä nämä yrittävät kaataa kaveria kuin saalista, joten usein joutuvat molemmat tytöt juoksemaan kennelkoppa päässä, jottei kaverilta mene nahka rikki. Tämä ei ole pelkästään skottien oma ilmiö vaan yleisesti vinttikoirat voivat leikkiä rajusti ja jaagata kaveria niin että turvallisempaa on laittaa koppa päähän.

      Itse olen ollut todella tyytyväinen rotuvalintaan ja voinkin todeta että skotti on se oma rotu, ja tulevaisuudessa taitanee noita meiltä löytyä enemmänkin.

    • greyvilla

      Meillä on on isovillakoira ja grey. Villa oli 3 vuotias kun edellinen seropimme kuoli, eikä mennyt montaa kk kun grey narttu pentu tuli taloon.

      Villa on koulutettavuudeltaan ihan mahtava ja se onkin mun harrastuskoirana ihan kisa tasolle asti agilityssä, se työskentelee mielellään kun tietää että saa palkan (lelu, nami) mutta on niin fiksu että palkatta katsoo vaan pitkään ilmeellä ''oikeesti luuleksä että mä teen ton''. Tälle pojalle on ihan sama millon tehdään, sille kelpaa aina palkka. Hän myös on aina seuraamassa touhuja ja menee moikkaamaan kaikkia, sohvalla änkee kainaloon ja nukkuu tietysti mun sängyssä.

      Grey taas on toista maata. Sitä ei pahemmin kiinnosta muut, kotona se on yleensä sohvalla makoilemassa ja tarkkailee sieltä, kun villa tulee paikanpäälle katsomaan. Sille ei myöskään ole opetettu muuta kuin hihnassa kulkeminen, odottaminen, luoksetulo ja istuminen, muuta se ei tarvitse ja greyn kanssa on turha edes harkita mitään tilulilu hienostelu temppuja, joita villa osaa vaikka muille jakaa. Se tekee vain jos hyötyy siitä, mutta toisin kuin villa greylle ei palkka kelpaa aina. Eli jos sen ei tee mieli namia, niin vaikka sais super herkkua istumisesta se ei istu. Mulle tämä on vain hyvä koska tolle riittää kun pari kertaa viikkoon pääsee juoksemaan ja muuten mennäänkin ehkä puol h päivässä hihna lenkkejä, joten mulle jää enemmän aikaa villan kanssa touhuumiseen joka siitä tykkää. Grey on ikään kuin seurana ja kaverina tolle villalle, villa taas mun harrastuskoira.

      Villa on talvellakin lyhyessä (3cm) karvassa joten noilla on suunnilleen samanlainen pukeminen talvisin, kun menee alle -10 laitetaan kaksinkertasesta fleecestä tehty mantteli jossa on kaulus, jos menee -20 puetaan alle vielä polar fleece haalari.

    • borzoilife

      Moikka!

      Itselläni borzoi ja afgaanin jälkeen kyllä todella helppo tapaus. Skottiakin aluksi mietin, mutta itämainen katse vei sitten voiton. Minun borzoini on todella tottelevainen tulemaan luokse, pysyy lähellä aina vapaana, mutta näin ei tietenkään ole jokaisen kohdalla. Luonnetta kyllä löytyy ja kun ärsyyntyy on vaan parempi antaa olla. Vaikka en skottia ole omistanutkaan niin veikkaisin sen olevan se helpompi vaihtoehto. Greystä en voi sanoa, turkkiahan sillä ei niin paljon ole. Mikään vinttikoira ei mielestäni ole helppo rotu, mutta vinttikoiriin rakastuneet eivät sitä mietikään enää :) Vinttikoiran omistajalla täytyy omaksua myös tietynlainen elämäntapa, pidäppäs se mielessä :)

    • koirajänis

      Meidän venakolla oli ihan tosi kova metsästysveitti, siskollaan (jonka omistajat tunsimme) ei ollut metsästysviettiä lainkaan.

      Meidän koira lähti kerran pellolla kettuterrierin perään - liikettähän ne jahtaavat, eivät esimerkiksi hajua. Tämän ehti omistajansa juosta kiinni ja kaapata syliin. Koiramme lakkasi ajamasta samantien, kun liike lakkasi. Mutta se koira olisi kyllä ollut entinen, jos sen olisi kiinni saanut, ja näin ollen olisi mahdollisesti meidänkin koira ollut "vaarallisena" entinen. Koirapuistot tuppaavat olemaan sen verran pieniä, ettei niissä ajotilannetta koskaan syntynyt.

    • hjfbg

      Mitä minä olen isojen vinttikoirien omistajien juttuja kuunnellut, niin unkarinvinttikoira taitaa olla koulutettavuudeltaan helpoimmasta päästä ts. koiraa yleensä kiinnostaa ohjaajankin tekemiset.

      • Galgotin

        Mutta taitaa olla myös yksi vahtiviettisimmistä vinteistä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      448
      4795
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1712
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      93
      1448
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1349
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      22
      1306
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      50
      1181
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1075
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      990
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      875
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      839
    Aihe