Seppo Jokinen : Mustat sydämet

Yhtä vaille kaksikymmentä komisario Koskis-dekkaria on kasassa. Joten Tampereen nurkat on nuohottu sangen tyystin rikostutkimusmielessä kaunokirjallisessa kentässä. Jokinen pistääkin Koskisen maan ääriin, niin pitkälle kuin voi päätymättä lähemmäs lähtömaata.

Rakenteellisesti Koskisen pääministeritasoista juoksuhinkua voi hyväksikäyttää laittamalla ukon hölköttelemään Sydneyn maratonia. Ei toki vanhaa miestä yksin matkaan laiteta, samanhenkisiä kuntohulluja koppalakkeja löytyy laitokselta mukaan kaikkiaan kvartetti. Maanosa ei aivan vieras ole scandidekkarin genressä. Vaikken päästä vetämällä muista heti kuin yhden, jossa Nesböö kuljetti Harry Holea samoilla rannikoilla tai ainakin sielläpäin.

Varsinainen maratooni menee hyvin kun kerran maaliin päästään enemmän tai vähemmän tajuissaan. Hieman suomijuoksijoita ihmetyttää kun juottopaikan rouva pyytelee apua, ihmishengestä on kyse kuulemma ja vielä suomeksi? Kun vielä maalipaikallakin pyydetään apua, juottajarouvan tyttären toimesta, herää lomalla oleva sisäinen poliisi ja Koskinen päättää ottaa selvää mistä lie kyse. Kollegat ei heti innostu, surffailu, olutkulttuuri ja rantajalkapallo on enempi lähellä heidän sydäntään.

Alkutapaamisessa käy selville juottajarouvan leskeytyneen puolisen vuotta aiemmin ja miehensä menehtyneen hieman oudoissa olosuhteissa. Vaikkei mitään selvää näyttöä rikoksesta olekaan. Vaan kun miesvainaan veljentytär on myös kadonnut. Suomalaistyttö tuli kirjoitusten jälkeen viettämään välivuotta sedän luo maailman ääriin ja katosi yhtäkkiä jälkeä jättämättä. Aussipoliisit ei kovasti innostu ulkomaalaisen aikuisen jäljitykseen. Jopa siinä lomailevankin tutkijan mieli herää ja selvitystyö alkaa.

Tampereella päivystävä kollega, aina luotettava Ulla Lundelin saa etäohjausta ja käskytystä Australiasta skypetettynä ja vyyhti rupiaa purkautumaan. Siinä sivussa Ulla selvittää hankalan ja Koskisen projektista täysin erillisen pahoinpitelyjutun. Pikkusen jää irralliseksi sivumäärän kasvattajaksi. Vaan eihän Ulla voi päätyönään setviä ulkomaiden asioita? Jossain taustalla häärii kohtalokas nainen, Suomesta livohkaan luikahtanut Laila, jonka viehätysvoima on sipaissut useampaakin australiansuomalaista yksinäistä ukkoa. Se juonipaljastuksista, lukekaa itte.

Kertojana Jokinen on selkeä ja realistinen. Aina pienen ihmisen asialla. Varsin tarkasti hän kuvaa siirtolaisten yhteisöä, välittämistä, elon mutkaisuutta, uutteraa työtä ja ikäukkojen karskia toveruutta josta ei huumori eikä olut lopu. Sosiologinen näkökulma kieltä kunnolla oppimattomista, keskenään viihtyvistä ja yhteiskunnasta hieman sivullisiksi jääneistä suomipojista lienee sangen oivaltava. Siirtolaisten puolikielinen puhe on oma juttunsa, jonka kanssa lukija saa raapia päätään ja nauraa, kun lopulta ymmärtää mistä kyse.

Miljöön, luonnon ja elukoitten kuvaus saa sijaa aiempia koskisia enemmän. Pitkät ajomatkat halki aution maan kuvataan uskottavasti, karusti mutta kauniisti. Luontolyyrikko selittynee aiheen uutuudella ja vankalla kokemuksella joka Jokisella Australiassa työskentelystä on. Kerrankin kirjailija, joka on tehnyt oikeita töitäkin, ihan hikihommia.

Ulla Lundelinin henkilökohtainen ongelma ( ei viina, enää) jää sen verran auki, jotta Koskis-sarjalle on syytä odottaa jatkoa. Sarjan aiemmista Räätälöity ratkaisu oli hauskempi, Vihan sukua on tylympi, mutta rohkenen suositella tervetulleena vaihteluna.