Lukiosta

Jos on saannut esimerkiksi yhden kokonaisen jakson täynnä kutosia ja vitosia mutta muut kurssit ovat menneet hyvin ja samoin yo koe -> pääsisikö tällä hakemaan yliopistoon?

En ole vielläkään löytänyt tarkkoja arvosanoja jne yliopiston vaatimuksiin.
494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yliopistohaussa ei lukion päättötodistuksella tee mitään (ei tosin juurikaan yo-todistuksella ellei ole sitta E:tä ja L:ää) Pääsykokeet ovat ne jotka karsivat jyvät akanoista! Sinäällään ei haittaa vaikket hyviä numeroita kursseista ole saanut, kunhan osaat tarvittavat asiat pääsykokeessa. Toki kovin kummaa olisi jo yo:istä L tulisi ja kurssit 5-6 arvosanoilla, voitaisiin luntistakin epäillä.

Taidat olla vielä lukiosi alussa, opolta saat tietoa yliopistoon hauista, eri yliopistoissa kun on erilaiset pääsykokeet. Muista kuitenkin ettei yliopistossa ne asiat lukiota helpompia ole, päin vastoin.

Äänestä

Niin, kyllä kurssiarvosanat aika usein korreloi (ainakin kirjoitettavien aineiden osalta) YO-arvosanojen kanssa…Harva vetää pitkästä matikasta, äikästä tai vaikkapa enkusta E:tä tai L:ää, jos kurssiarvosanat on säännöllisesti tasoa 5-6. Ehkä jossain reaaliaineessa (hissa, ussa ym.), jotka ei oo niin kumuloituvia, on mahdollista skarpata niin, että lukemalla hoitaa sitten yo:t himaan, vaikka kursseilla ei olisi satsannutkaan.

Meidän matikanmaikka sanoi aina, että "ei siellä salissa ihmeitä tapahdu". Ehkä se on aika totta.

Äänestä
  • Toki, mutta jos asiat eivät kurssilla auenneet ja vaikka vasta seuraavalla kurssilla aukenisivat/lopussa kun kokonaisuus hahmotuu, voi jonkun kurssin arvosana olla heikompi. Toki on voinut kerrata niin paljon että numerot nousevat, vaatii tosin paljon työtä.

    Äänestä

Tarkoitatko ap että on tietystä aineesta saanut vain 5-6 vai, kuten kirjoitit, että jossain lukion jaksossa (eli tietty ajankohta jolloin opiskellaa useampaa ainetta) on saanut useammasta aineesta 5-6. Mikäli tietystä jaksosta tulee huonompia arvosanojakuin yleensä, on tod näk ollut liian vähän aikaa opiskella. Silloin kannattaa vaan käydä kurssit uudestaan väljemmällä aikataululla. (:
Oletko ap varmasti lukiossa??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


3t45y6y kirjoitti:

Jos on saannut esimerkiksi yhden kokonaisen jakson täynnä kutosia ja vitosia mutta muut kurssit ovat menneet hyvin ja samoin yo koe -> pääsisikö tällä hakemaan yliopistoon?

En ole vielläkään löytänyt tarkkoja arvosanoja jne yliopiston vaatimuksiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu