Jos on työtön, niin miksi pitää asua kaupungissa kun ei tarvitse edes töihin lähteä. Työttömät voisivat asua Kajaanin ja Ivalon välillä ja näin valtiokin säästäisi ja asunnot kaupungeissa jäisivät työssäkäyville.
Miksi työttömien pitää asua kaupungeissa?
rakotulkkaaja
1088
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Asiaa ei vielä sanota ääneen, mutta totuushan on, että kohtapuoliin kun huoltosuhde räjähtää kunnolla näppeihin, eli siinä vaiheessa kun jokaista työssäkäyvää kohden on kaksi ei-työssäkäyvää, loppuu myös tuollaisten asumistukien maksaminen. Työttömät ja eläkeläiset heivataan jonnekin syrjäseudulle.
Kyllähän näillä syrjäseuduilla on todella edukkaitakin ja asuttavia asuntoja. Tämä on mahdollinen skennaario, että "toivottomat tapaukset" laitetaan syrjään? Ei siinä kuitenkaan välttämättä elämänlaatu kärsi, voi jopa nousta! Paljon on kuitenkin osaavaakin ja ammattitaitoista porukkaa nyt työttömänä? Jos näin käy niin kyseessähän on murros Suomalaisessa elämässä ja omistustenkin arvo tippuu automaattisesti. Mahdollisesti kuitenkin ihan realismia? Vai onko?
Eli jos työt loppuu, pitää muuttaa lappiin, ja yrittää sieltä käsin työllistyä uudelleen? Tuskin edes katselisin avoimia paikkoja mistään siellä asuessa, vetäisin vain viinaa ja kasvattelisin hamppua.
Seuraava aivopieru illan ratoksi, kiitos.
Työttömien tulee pysyä siellä missä on somalitkin eli helsingissä!
Mutta meillähän on jo työttömien, huono-osaisten, maahanmuuttajien, yms keskittymä, stadi.
Miksi pitäisi perustaa toinen?
Katso vain "rakotulkkaaja", että et ole kohta itsekin, tuossa kommentoimassasi joukossa. Muutatko sitten hetivälittömästi huitsinnevadaan. Itärajan tuntumaan korpeen ?? :-D
Se on jo slummissa eli helsingissä :)
Helsinki on rikas ja sillä on pääkaupunkina varaa ylläpitää sosiaalista asuntotuotantoa. Täällä maalla ei ole varaa sellaiseen luksukseen.
ostatko rakotulkki, sitten ne kaikki asunnot kaupungeissa, jotka "vapautuisivat" työttömäksi joutuneilta/työttämiksi päässeiltä/työttömiksi halunneilta ?
Ei ehkä kaikkien työttömien kannata muuttaa pois Helsingistä, mutta onhan jo nyt moni eläkeläinen ja työmarkkinoiden ulkopuolella oleva muuttanutkin. Monet muuttaa kotiseuduilleen kun jäävät eläkkeelle. Monet myös muuttaa jos joutuu jäämään sairaseläkkeelle, koska maaseudulta saa kaksion hinnalla talon ja jää rahaa vielä säästöönkin.
Mutta tietenkään ei voi vaatia ketään muuttamaan mihinkään, koska onhan ihmisellä oiekus asua missä haluaa, ainakin jos itse maksaa. Suurin osa työttömiksi jäääneistähän maksaa itse asumisensa.
Eri asia on sitten nämä jotka ei ole koskaan töitä nähneetkään, ja joita ei kukaan edes ottaisi töihin vaikka hakisivatkin, eli ihan kunnon alkkikset, piripäät ja muut pummit. Heille voisi kaupunki hankkia edullisempia asuntoja vähän syrjemmältä, niin vapautuisi Helsingin asuntoja työssäkäyville eikä tarvitsisi kulkea niin pitkiä työmatkoja. Nykyisillä hinnoillahan ei pienituloinen pysty asumaan Helsingissä. Tarkoitan pienituloisella nyt korkeintaan noin 2000 euroa tienaavia, joita on paljon esimerkiksi palvelualoilla. Kyllä näille pienipalkkaisille kassoille, siivoojille, vartijoille, talonmiehille ja muille palvelualoilla työskenteleville pitäisi järjestää kaupungin asunnot ensisijaisesti.