Kirjoittajablogi...

Joo, luin sen blogin ensimmäisen "Menneen heijastuksia" tarinan. Siinä on hyviä kielikuvia ja yksityiskohtaisia, nyansseihin painottuneita kuvauksia.

Sitten joitakin varauksia tyylilajistasi: Kerrontatapasi muistuttaa näiden menestyneiden naiskirjailijoiden tyyliä. Niistähän paistaa läpi, että tarinaa on jouduttu kehittämään nyansseista sen takia, että omaa sellaista elämänkokemusta ei ole, josta voisi kiinnostavia tarinoita kehittää. Ja kun näitä tarpeita ei ole, itsekriittinen kirjoittaja tulee varovaiseksi sen suhteen, että jos kirjoittaa asioista joita ei hallitse, tai joista ei ole omakohtaisia kokemuksia, lukija haistaa sen puutteena läpi. Siksi kirjailija kirjoittaa nyansseista, joiden todenperäisyyttä lukija ei voi helposti kyseenalaistaa.

Erno Paasilinna on kiteyttänyt hyvän kirjoittajan lähtökohdan toteamalla, että "pitää ensin elää sellainen elämä, että on mistä kirjoittaa". Tämän nyrkkisäännön takia vaikkapa Kalle Päätalosta tuli niin suosittu. Kallehan kirjoitti itselleen tapahtuneista asioista, ja vaikka hänen tyylinsä ei kirjallisuusarvostelijoita ilahduttanut, lukijat olivat hänen tarinoistaan loputtoman kiinnostuneita.

Ja olipa tarinan kirjoittaja tyyliltään kuinka alkeellinen tahansa, ovat hänen tositapahtumia kuvaavat tarinat aina fiktiota kiinnostavammat. Tosielämässähän tapahtuu, toisin kuin luulisi, fiktiota kummallisempia ja yllättävämpiä käänteitä. Fiktiivisen tarinan juonen voi tositarinaa paljon paremmin ennakoida.

Minulta ainakin jäivät nämä Sofi Oksasen ja Laura Honkasalon kirjat kesken juuri siitä syystä, että nyansseiden pikkutarkkaan vatvomiseen painottunut tarina eteni niin hitaasti ja tekstistä huomasi, että näitä nyansseja ei oltu itse ainakaan syvällisemmin koettu tai aistittu. En myöskään jaksanut lukea "Rikos ja Rangaistus"- kirjaa samasta syystä, ettei siinä alkanut tapahtua mitään. Joku tolkku pitää yksityiskohtien kuvauksellakin olla, eikä niistä saa missään kerronnan vaiheessa tulla tärkeämpiä, kuin itse tapahtumien eteneminen.