Isovanhemman kuolema

Jospa suru on nyt siinä vaiheessa, että voit jatkaa siinä eteenpäin. Oman ajatukseni mukaan, pappakaan ei tullut halaamaan koska pelkäsi että alatte itkemään molemmat ja tulee neuvoton olo. Tai "pakka" on mennyt tilanteessa sekaisin kuin ei ole enää mummoa. Puolison menetys on papalle yhtä suuri koetus, voi olla kovempikin kuin sinulle. Kyllä vaari on todella iloinen, jos lähetät hänelle vaikka kortteja, soitat joskus.
Olen sitä mieltä, että elämä saakin olla erilaista nyt kun mummoa ei enää ole - tyhjä paikka on kotona kun hän on lähtenyt.
Ei siinä mitään häpeämistä ole jos itku tulee, sinulta tai papalta tai vaikka molemmat itkette.
Jospa otat nyt ihan asiaksi ja laitat kauniin syyskortin papalle ja siihen lämpimiä sanoja, ettet ole unohtanut ja kaipaat. Varmaan ymmärrät että iäkkäät miehet eivät ole niin rutinoituja korttien lähettäjiä, mutta kyllä hän sinua muistaa.
Kyllähän sitä jotenkin pelkää kohdata tunteitaan ja sen vuoksi karttaa kohtaamista.

Heippa
Sait tuossa yllä jo hyvän vihjeen kortin lähettämisestä.

Suru helpottuu suremalla. Siksi ehdotan, että itket niin paljon kuin itkettää. Jos et halua itkeä toisten läsnä ollessa, itke yksin. Vähitellen itku vähenee ja ehkä voit kohdata myös pappasi itkemättä. Haluaisin rohkaista sinua myös käymään hautausmaalla. Pyhäinpäivä on marraskuussa, jospa veisit silloin mummusi haudalle kynttilän?

Uskon, että pappasi kaipaa sinua, koska kerrot, että isovanhempasi ovat aina olleet elämässäsi. Uskon, että papallasi voisi olla sinulle myös paljon annettavaa; yhteisiä muistoja, tarinoita lapsuudestasi, oman suvun historiaa…muistoja mummosta. Haluaisin siksi rohkaista ottamaan yhteyttä pappaasi. Myös oman etusi tähden.

Kysyt, miten surun yli pääsee. Ajattelen, että surun yli pääsee kohtaamalla surun ja suremalla. Vähitellen huomaat, että suru muuttaa muotoaan.

Voimia sinulle
Terveisin Päivi-pappi Hämeestä