Copy paste persuilija

Koska niin ansiokkaasti olet kaivanut persuihin liittyviä skandaaleja, niin etsi meidän luettavaksi vastaavaa luettavaa myös keskustapuolueesta.

Toiseksi. Kerro meille miksi Suomessa menee heikoiten taloudellisesti ja työttömyyden suhteen niissä kunnissa missä kepu on vallassa?
885
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat
  • Yksittäinen kunnossa oleva kepu-kunta ei paljon paina jos valtaosa kepu-kunnista on isoissa ongelmissa.

    Kepulaisten ongelma on siinä, kun he eivät kykene ajattelemaan omilla aivoillaan.
    Muita puolueita parjaamalla kuvittelevat reppanat saavansa oman kannatuksensa kasvuun.

    Äänestä

  • TotuusTämä kirjoitti:

    Yksittäinen kunnossa oleva kepu-kunta ei paljon paina jos valtaosa kepu-kunnista on isoissa ongelmissa.

    Kepulaisten ongelma on siinä, kun he eivät kykene ajattelemaan omilla aivoillaan.
    Muita puolueita parjaamalla kuvittelevat reppanat saavansa oman kannatuksensa kasvuun.

    Perussuomalaisten ensimmäisen kauden kansanedustajan Teuvo Hakkaraisen yksityiselämän käänteet puhuttavat jälleen.

    Tällä kertaa syynä on väitetty suhde, jonka toinen osapuoli on 17-vuotias viitasaarelaisteini.

    - Kyllä se on oikein, olemme suhteessa. Me seurustelemme ihan varmasti. Nyt hän istuu tuossa vieressä, Hakkarainen kertoi Iltalehdelle keskiviikkona.

    - Se sekoilee omiaan. Suoraan sanottuna minä haluan viettää aikani ihan oman ikäisteni kanssa, teinityttö sanoi asiasta ensimmäisenä uutisoineelle 7 päivää -lehdelle.

    Iltalehdelle Hakkarainen vakuutti, ettei 37 vuoden ikäero ole ongelma.

    Seiskalle Hakkarainen puhui jo hääsuunnitelmista ja sanoi, että "kohta tuo täyttää jo 18 vuotta".

    "Olin tyrmistynyt"

    Hakkaraisen kansanedustajakollegat kommentoivat suhdesoppaa keskiviikkona Iltalehdelle osin vaivaantuneeseen, osin huvittuneeseen sävyyn.

    - Olin totaalisesti tyrmistynyt, kun näin Seiskan jutun, eräs kansanedustaja naurahti epäuskoisen oloisesti.

    - Toivoisin, että hän huomaisi, että maassa käsitellään tällä hetkellä esimerkiksi budjettia, toinen kansanedustaja vakavoitui.

    - Olen nähnyt otsikot, mutta en tiedä, mikä on totuuden laita, perussuomalaisten eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Maria Lohela kuittasi.

    Hakkarainen on kärsinyt edustajakautensa aikana alkoholiongelmista. Eräs puoluetoveri korostaa, että Hakkaraista on autettu kaikin mahdollisin keinoin.

    Lukuisista kohuista huolimatta Hakkarainen on ilmoittanut hakevansa jatkokautta ensi kevään eduskuntavaaleissa.

    Syyskuussa Hakkarainen on tehnyt kolme valtiopäivätoimea, kaikki kirjallisia kysymyksiä.

    Hakkarainen on tivannut ministereiltä ruotsinkielen opetuksen kustannuksista, jätevesiasetuksen määräyksistä sekä maahanmuuttajien toimeentulotuista.

    Äänestä

  • rrtythfhg kirjoitti:

    Jopa on persujen parjaajalla luotettavat lähteet, SEISKA-lehti.
    Olette te vaan typeriä kun uskotte kyseisen lehden juttuja.
    Ei taida olla teillä kaikki muumit laaksossa.

    Älykkyys riittää juuri ja juuri Hakkaraiseen liittyvien juttujen kopiointiin.
    Tämän maan todellisten ongelmien käsittelyyn se ei sitten riitäkkään.
    Hävettää suorastaan tuommoinen maailmankuvan suppeus ja tietämättömyys.

    Äänestä

Sekoomuksen edustajat useimmiten talous- tai väärennösrikollisia.

Äänestä
  • Ostihan kokoomuksen Heinonen aikanaan Saksasta ilmaa joka maksoi muutamia miljardeja...
    Siis näitä kännykkätaajuuksia.

    Äänestä

olen homo junk junk

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaksi tehtävää kirjoitti:

Koska niin ansiokkaasti olet kaivanut persuihin liittyviä skandaaleja, niin etsi meidän luettavaksi vastaavaa luettavaa myös keskustapuolueesta.

Toiseksi. Kerro meille miksi Suomessa menee heikoiten taloudellisesti ja työttömyyden suhteen niissä kunnissa missä kepu on vallassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu