Tuskaa, lähtemisen tällä kertaa:)

Pelkään. Maailma pyörii silmissä ja hengästyttää. En halua kertoa sinulle, en ole tarpeeksi vahva. Monet kerrat olen katsonut silmiisi ja avannut suuni, sanat eivät ole tulleet ulos. Olen aina ollut viime hetken perääntyjä, niin kauan kuin muistan, ei minulla ole ollut taitoa kertoa ihmisille ikäviä asioita, ei, vaikka he olisivat minulle yhdentekeviä. Miksi olen niin saamaton?

Olen istunut paikoillani kohta kaksi tuntia, tuijottanut saunan takana virtaavaa jokea. Jäseneni alkavat puutua ja silmiäni kirvelee kostea syysilma. Tulet viereeni, katson sinua, aistin lämpösi, hyvyytesi. Minä en pysty, en pysty kertoa sinulle, miksi murentaisin elämäsi. Yksi isku ja olisit maassa. Miksi ei ole keksitty helppoa tapaa kertoa ihmiselle ettei enää rakasta häntä?

Nyt, nyt sen on tapahduttava, katselen kun heität löylyä kiukaalle ja irvistät. Miksi tämä tapahtuu sinulle ja minulle? Elettyä elämää on niin paljon, yhdessä olemme jaksaneet vuodesta toiseen.
Vedän henkeä ja avaan suuni: Kuule, voisimmeko jutella?

On yö, kello raksuttaa hiljaa, käännän kylkeä ja kohtaan sinun katseesi. Katseesi kertoo minulle mitä minusta ajattelet. Tunnen itseni petturiksi, miksi en pystynyt enempään? Miksi en jaksa rakastaa enää? Mikä hänessä on erikoisempaa kuin sinussa? Olen varma, että tämä on oikea ratkaisu.

Lähtö on vaikeaa, pakkaan laukkuani hiljaa, sinä katselet vieressä ja itket. En tunne mitään, ahdistus on poissa, seuraava tunne on sääli, säälin sinua. Löydät vielä jonkun, ajattelen.



Tämä on ensimmäinen teksti jonka kirjoitan pitkästä aikaa, joten älkää olko ihan hirveän julmia:)