Pelkään. Maailma pyörii silmissä ja hengästyttää. En halua kertoa sinulle, en ole tarpeeksi vahva. Monet kerrat olen katsonut silmiisi ja avannut suuni, sanat eivät ole tulleet ulos. Olen aina ollut viime hetken perääntyjä, niin kauan kuin muistan, ei minulla ole ollut taitoa kertoa ihmisille ikäviä asioita, ei, vaikka he olisivat minulle yhdentekeviä. Miksi olen niin saamaton?
Olen istunut paikoillani kohta kaksi tuntia, tuijottanut saunan takana virtaavaa jokea. Jäseneni alkavat puutua ja silmiäni kirvelee kostea syysilma. Tulet viereeni, katson sinua, aistin lämpösi, hyvyytesi. Minä en pysty, en pysty kertoa sinulle, miksi murentaisin elämäsi. Yksi isku ja olisit maassa. Miksi ei ole keksitty helppoa tapaa kertoa ihmiselle ettei enää rakasta häntä?
Nyt, nyt sen on tapahduttava, katselen kun heität löylyä kiukaalle ja irvistät. Miksi tämä tapahtuu sinulle ja minulle? Elettyä elämää on niin paljon, yhdessä olemme jaksaneet vuodesta toiseen.
Vedän henkeä ja avaan suuni: Kuule, voisimmeko jutella?
On yö, kello raksuttaa hiljaa, käännän kylkeä ja kohtaan sinun katseesi. Katseesi kertoo minulle mitä minusta ajattelet. Tunnen itseni petturiksi, miksi en pystynyt enempään? Miksi en jaksa rakastaa enää? Mikä hänessä on erikoisempaa kuin sinussa? Olen varma, että tämä on oikea ratkaisu.
Lähtö on vaikeaa, pakkaan laukkuani hiljaa, sinä katselet vieressä ja itket. En tunne mitään, ahdistus on poissa, seuraava tunne on sääli, säälin sinua. Löydät vielä jonkun, ajattelen.
Tämä on ensimmäinen teksti jonka kirjoitan pitkästä aikaa, joten älkää olko ihan hirveän julmia:)
Tuskaa, lähtemisen tällä kertaa:)
4
263
Vastaukset
- nojaa
mutta se oli enemmän toteamus kuin novelli.
en tiedä, nojaa. mitähän sanoisi?
ei löydy sopivia sanoja, ei sitä voi haukkua maahan eikä se ansaitsisi sitä enkä tahtoisi pilata iloasi, muttei se oikein minun korvaani käynyt.
tuntui että kirjoitit todenmukaisesti? onko itsellesi käynyt noin? - minä
mutta haitannooko tuo tahtia? ^^
- Fucoo
...sääli on sairautta.
Kirjoituksessasi on paljon kohtia joissa ajattelin syviä. Oikeastaan kirjoituksesi oli hyvin tunnelmallinen, herkkä ja julma.
Minusta tämä oli ihan hyvä teksti, vaikka en siitä pitänytkään.
- kirjoittaja
Onneksi ette nyt ihan suoralta kädeltä tyrmänneet:) Harjoitus tekee mestarin...Kait:)
Ei vastaavaa ole sattunut minulle, mutta eräille hyvin läheisille ihmisilleni, eläydyin siis:)
No, kiitos kuitenkin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1067492
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1045274Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163526Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p253471Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352544Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191866Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3531515Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961511Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311356Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?571330