Wilma on nykyaikaa, kaikki asiat hoidetaan nykyään netissä. Kaikilla on nettiyhteys ja tietokone. Ei se maksa paljoa, kyllä jokainen saa yhteyden, jos vaan viitsii.....Joopajoo. Ei asiat aina vaan ole niin yksioikoisia.
Lapseni käyvät alaluokkaa. Kaikki tiedoitus koulun ja kodin välillä käydään Wilman kautta. Olen pyytänyt paperisia versioita tapahtumista, mutta harvemmin niitä saan. Oppilaiden ja vanhempien yhteinen retki-ilta, ohi meni, leikkimielinen jalkapallo ottelu, ohi meni, kouluajan muutos, ohi sekin. Meillä ei ole aina mahdollisuutta päästä nettiin. Ja olemme aivan tavallinen perhe. Emme ole alkoholisoituneita, huumeriippuvaisia, sosiaalitoimen tai lastensuojelun asiakkaita. Olemme työssä käyviä ja tulemme vähällä toimeen. Pakko tulla, koska kumpikaan meistä vanhemmista ei tienaa päätä huimaavasti, mutta toimeen tullaan.
On meillä tietokone ja siinä nettitikku. Tosin nettitikku on prepaidmallia. Elämässä sattuneiden asioiden takia, meillä vanhemmilla kun on merkintä luottotiedoissa, emme muunlaista nettiyhteyttä saa. Toki olisi voinut vuosia sitten ennakoida tilanteen, ja olla perustamatta yritystä, joka ajautui konkursiin ja vei meidätkin henkilökohtaiseen velkakierteeseen, niin ehkä meillä nyt olisi ihan oikea laajakaista. Mutta elämä kun on valintoja täynnä, niin tulipahan valittua väärin.
Netti toimii siis silloin, kun siihen on varaa ostaa nettiaikaa. Tosin se ei ole meillä päällimäisenä ajatuksena vaan ensin maksetaan vuokra, sähkö ja vesi, lasten harrastukset ja muut välttämättömät menot. Ruokaa pitää myös nelihenkisen perheen saada ja lapset kun kasvaa, niin vaatteitakin he tarvitsevat. Netin edelle menee myös pienet herkutteluhetket silloin tällöin, lasten kanssa elokuviin meno tai muu mukava ja kiva päähänpisto, millä lapsia voi ilahduttaa. Internet ei ole meidän perheessä se tärkein siis ja siksi lähes kaikki muu menee sen edelle.
Nyt on muodostunut kiusalliseksi asiaksi selittää koulussa, että meillä ei ole aina nettiyhteyttä. On, jos on jäänyt ylimääräistä rahaa ostaa nettiaikaa, jos se on loppu ja pankkitilin saldokin näyttää vain ruokarahaa, nettiin ei pääse. Jos nettiin ei pääse, saa olla autuaan tietämätön koulun tapahtumista. Olen pyytänyt reissuvihkoa, ok sanoi opettaja ja silti ilmoittaa asioista vain wilmassa. Otin yhteyttä rehtoriin ja yritin selittää tilannetta. Säästämällä paperia pelastamme puita, oli hänen vastauksensa. No, onhan se hyvä, että puut pelastuu, mutta onko se syy jättää perhe pimentoon koulun tapahtumista....
Miksi voi ollakin niin vaikeaa saada tietoa ilman wilmaa? Näin eristettynä tiedonkulusta, vain siksi, ettei aina pääse nettiin, olemme saaneet hankalien vanhempien maineen. Hankalaa kun on vain saada tietoa koulusta ihan tavalliseen tapaan. Päivänä eräänä kyselin muuttuneesta kouluajasta. Opettajan mukaan rehtori tiedotti asiasta wilmassa. Soitin rehtorille ja puolentunnin alentuvan tenttauksen perheemme netin käytön jälkeen, hän vihdoin kertoi kellonajan, jolloin muutoksen mukaan pitää mennä kouluun. Yksi kellon aika ja sitä ei voinut opettaja kertoa ja rehtorikin vasta, kun oli ensin nöyryyttänyt kysymyksillään minua. Hän käski mennä kirjastoon lukemaan wilmaa. Selitin, että menen klo 6 töihin, pääsen klo 2, haen lapset, teemme ruokaa, lapset tekee läksyt, vien lapsia harrastuksiin (linja-autokyydillä), odotan että ne päättyy, lähdemme kotiin (taas linja-autolla) ja kello onkin jo lähes kahdeksan ja iltatoimet alkaa, että jaksaa taas herätä lähteäkseen aamulla töihin. Jos yritän ehtiä vielä kirjastoon, on minun hankittava lapsille hoitaja siksi aikaa. En voi millään päivittäin käydä kirjastossa vilkuilemassa nettiä, koska wilmassa saattaa olla ehkä jotain... Koulun ja kodin yhteistyö ei nyt mielestäni oikein toteudu, kun viestiä ei voi muualta lukea, kuin wilmasta. Miksi toinen vanhemmista ei sitten voi käydä siellä kirjastossa lukemassa viestejä, ihmettelee rehtori. No kun hän on joutunut lähtemään työn perään toiselle paikkakunnalle ja tulee kotiin vasta iltamyöhään. Näemme aamiaisella ja nukkumaan mentäessä toisiamme ja viikonloput meneekin kotitöitä tehdessä.
Koska wilma on koulujen ensisijainen tiedotuskanava, aloitetaan lasten syrjäyttäminen koulumaailmasta ja kaveripiiristä jo ajoissa. Sen tekevät opettajat ja rehtorit, tekemällä muulla tavoin viestittämisen mahdottomaksi tai ainakin erittäin vaikeaksi. Toki voi syyttää vanhempia netittömyydestä, mutta jokainen, joka elää kädestä suuhun, tietää, että netti ei ole ensimmäinen kohde rahoille.
Pieni kirjoitettu viesti reissuvihkoon, jonka lapsi osaa tehdä itsekin. Edes viesti siitä, että wilmassa on jokin tärkeä tiedoite, jotta silloin voi yrittää päästä kirjastoon. Mahdottomuus nykyaikana. Ja kuten alussa kerroin, on meillä netti. Se on prepaid ja käytössä silloin, kun siihen on varaa. Ei kuitenkaan aina ja sitä on koulumaailman vaikea käsittää.
Elämä ilman wilmaa...
22
340
Vastaukset
- ...
Ei koulu ole aloittanut lastenne syrjäyttämistä. Sen te olette tehneet ihan itse omilla valinnoillanne.
"Koska wilma on koulujen ensisijainen tiedotuskanava, aloitetaan lasten syrjäyttäminen koulumaailmasta ja kaveripiiristä jo ajoissa. "- Onnea vaan
Yllättävän paljon vaivaa joku on nähnyt kirjoittaakseen aloituksen provon, keksinyt perustelut ja kaikki, ja siihen provoon sinä vastasit.
- Ammattikasvattaja
nääs. Eikö lapsillannekaan ole puhelimia ja/tai niissä nettiyhteyttä?
Joka päiväkö lapsenne harrastavat ettet ehdi millään kirjastoon edes kerran viikossa?
Eikö sinulla ole tuttavia lasten vanhemmissa, joilta voisit kysyä tapahtumista?
Trollilta haiskahtaa, valitan... - Ymmärrän
Ei koulu voi vaatia vanhemmilta nettiyhteyttä ja on koulun tehtävä huolehtia, että viestit menee perille. Vaikka reppupostina, jos ei muuten. Vanhempia ei saa syyllistää siitä, ettei netti aina ole käytössä. Sitä on nykyajan netissä roikkuvien ihmisten ymmärtää. Tehdään vähävaraisten ihmisten elämä vielä hankalammaksi, eikä todellakaan edistä kodin ja koulun välistä yhteistyötä. Että alakouluikäisillä pitäisi olla puhelimessa nettiyhteydet, että vanhemmat juoksisivat sukulaisissa tai ystävillä lainaamassa tietokonetta, juoksisivat ympäri kyliä kirjastoissa kun samat asiat voisi kirjoittaa vihkoon. Ymmärrän täysin!
- Avaajan oma valinta
Kyseessä ei ollut vähävarainen ihminen vaan vapaaehtoisesti, osa-aikaisesti metitön. Nettiyhteyden kuukaudessa saa noin 30 eurolla. Lue tämä avaajan kirjoitus ajatuksella, niin ymmärtänet mitä tarkoitan:
"Tosin se (netti) ei ole meillä päällimäisenä ajatuksena vaan ensin maksetaan vuokra, sähkö ja vesi, lasten harrastukset ja muut välttämättömät menot. Ruokaa pitää myös nelihenkisen perheen saada ja lapset kun kasvaa, niin vaatteitakin he tarvitsevat. Netin edelle menee myös pienet herkutteluhetket silloin tällöin, lasten kanssa elokuviin meno tai muu mukava ja kiva päähänpisto, millä lapsia voi ilahduttaa. Internet ei ole meidän perheessä se tärkein siis ja siksi lähes kaikki muu menee sen edelle."
Tässä tapauksessa se, että avaaja on tehnyt valinnan, että kaikki muu menee netin edelle, ei ole hänen kouluakäyvien lasten edun mukaista. Kouluissa on usein myös käytössä sähköinen oppimisympäristö, internetin tietoa tarvitaan myös oppimiseen ja tehtävien tekoon. - DF123
Avaajan oma valinta kirjoitti:
Kyseessä ei ollut vähävarainen ihminen vaan vapaaehtoisesti, osa-aikaisesti metitön. Nettiyhteyden kuukaudessa saa noin 30 eurolla. Lue tämä avaajan kirjoitus ajatuksella, niin ymmärtänet mitä tarkoitan:
"Tosin se (netti) ei ole meillä päällimäisenä ajatuksena vaan ensin maksetaan vuokra, sähkö ja vesi, lasten harrastukset ja muut välttämättömät menot. Ruokaa pitää myös nelihenkisen perheen saada ja lapset kun kasvaa, niin vaatteitakin he tarvitsevat. Netin edelle menee myös pienet herkutteluhetket silloin tällöin, lasten kanssa elokuviin meno tai muu mukava ja kiva päähänpisto, millä lapsia voi ilahduttaa. Internet ei ole meidän perheessä se tärkein siis ja siksi lähes kaikki muu menee sen edelle."
Tässä tapauksessa se, että avaaja on tehnyt valinnan, että kaikki muu menee netin edelle, ei ole hänen kouluakäyvien lasten edun mukaista. Kouluissa on usein myös käytössä sähköinen oppimisympäristö, internetin tietoa tarvitaan myös oppimiseen ja tehtävien tekoon.Sanonpahan nyt vain, että 30€ on todella paljon pienituloiselle perheelle kuten tässä tapauksessa on kyse. Itsellä oli sama tilanne vielä muutama vuosi sitten, että kaikki menot piti tarkkaan laskea jo etukäteen ja tehdä budjetteja kuukaudeksi eteenpäin. Minä ja mieheni päätimme jo tuolloin, että lasten harrastukset yms. toiminta menee meidän edelle. Ei meillä ollut vielä silloin autoa, tai tietokoneita millä mennä nettiin. Puhelimet olivat vuotta nakki ja käpylehmä ja silti präjättiin. Wilma oli jo tuolloin käytössä, mutta kun selitimme tilanteen opettajille niin kyllä meille kaikki laput aina tulivat. Monet muutkin vanhemmista olivat tyytyväisiä kun sai tiedotteet ihan paparilla eikä netissä lukemalla.
En usko, että teitä yritettäisiin syrjiä tai mitään, vaan helpottaa opettajien työtä. Onhan se nyt helpompaa painaa Wilmasta lhäetä kaikille luokan vanhemmille/oppilaille ja kirjoittaa viestin, kuin lähteä ensin kirjoittamaan tiedotetta, sitten tulostamaan ja sitten jakamaan se oppilaille ja lähes aina on joku joka unohtaa lappuset antaa tai hukkaa ne. - Avaajan oma valinta
DF123 kirjoitti:
Sanonpahan nyt vain, että 30€ on todella paljon pienituloiselle perheelle kuten tässä tapauksessa on kyse. Itsellä oli sama tilanne vielä muutama vuosi sitten, että kaikki menot piti tarkkaan laskea jo etukäteen ja tehdä budjetteja kuukaudeksi eteenpäin. Minä ja mieheni päätimme jo tuolloin, että lasten harrastukset yms. toiminta menee meidän edelle. Ei meillä ollut vielä silloin autoa, tai tietokoneita millä mennä nettiin. Puhelimet olivat vuotta nakki ja käpylehmä ja silti präjättiin. Wilma oli jo tuolloin käytössä, mutta kun selitimme tilanteen opettajille niin kyllä meille kaikki laput aina tulivat. Monet muutkin vanhemmista olivat tyytyväisiä kun sai tiedotteet ihan paparilla eikä netissä lukemalla.
En usko, että teitä yritettäisiin syrjiä tai mitään, vaan helpottaa opettajien työtä. Onhan se nyt helpompaa painaa Wilmasta lhäetä kaikille luokan vanhemmille/oppilaille ja kirjoittaa viestin, kuin lähteä ensin kirjoittamaan tiedotetta, sitten tulostamaan ja sitten jakamaan se oppilaille ja lähes aina on joku joka unohtaa lappuset antaa tai hukkaa ne.Teidän lasten oli sitten myös ihan turha haaveilla lukiosta, koska siellä ei pärjää ilman omaa tietokonetta ja tekstinkäsittelyohjelmaa. Kyllä meillä koulu on AINA mennyt harrastusten edelle.
- kotiin koneita
Avaajan oma valinta kirjoitti:
Teidän lasten oli sitten myös ihan turha haaveilla lukiosta, koska siellä ei pärjää ilman omaa tietokonetta ja tekstinkäsittelyohjelmaa. Kyllä meillä koulu on AINA mennyt harrastusten edelle.
Voisikohan kirjasto lainata kannettavia, iPadeja ja muita medialaitteita, kun perheen kolme lasta saattaa yhtäaikaa tarvita kodin ainoaa tietokonetta. Vielä siihen tietoyhteiskuntaan on matkaa ja tulostimia ei ole joka kodissa. Lukioon lapseni menevät, mutta jokaisella ilmeisesti pitää olla oma tietokone. Harrastukset ovat tärkeitä, yhteinen illallinen on tärkeä.... ei sitä aikaa hirveästi jää jakaa ainoan laitteen kanssa, kun työn jälkeen itsekin tarvii esim, laskujen maksamiseen, Ei tää niin helppo homma ole jos ei ole varakas,...
- Avaajan oma valinta
kotiin koneita kirjoitti:
Voisikohan kirjasto lainata kannettavia, iPadeja ja muita medialaitteita, kun perheen kolme lasta saattaa yhtäaikaa tarvita kodin ainoaa tietokonetta. Vielä siihen tietoyhteiskuntaan on matkaa ja tulostimia ei ole joka kodissa. Lukioon lapseni menevät, mutta jokaisella ilmeisesti pitää olla oma tietokone. Harrastukset ovat tärkeitä, yhteinen illallinen on tärkeä.... ei sitä aikaa hirveästi jää jakaa ainoan laitteen kanssa, kun työn jälkeen itsekin tarvii esim, laskujen maksamiseen, Ei tää niin helppo homma ole jos ei ole varakas,...
Jos kolme lastasi eivät ole ihan 1-2 vuoden välein syntyneitä tulevia lukiolaisia pärjäätte yhdellä tietokoneella, jossa on tekstinkäsittelyohjelma ja tulostin. Yhdeltä lukiolaiselta saattaa kulua koneella läksyjen teossa 2-3 tuntia illassa. Meillä se, joka tekisi läksyjä olisi etulyöntiasemassa ja viihdekäyttöä kärkkyvät saisivat jonottaa. Tosin olemme ostaneet kannettavat tekstinkäsittelyohjelmineen joka ipanalle lukion alussa, mutta tulostimia vain yden. Ikäeroa kolmella lapsella on meillä 2 ja 3 vuotta.
- täysin turha
Meillä myös tuo wilma syteemi, mutta minä en jaksa siihen paneutua, jos viestejä tulee sitten tulee.. en itse käytä sitä ollenkaan. Käyn noin kerran kuussa kattomassa mutta itse en ole koskaan laittanut viestin viestiä.
En rasita sillä itseäni,.
En siis käytä sitä ollenkaan.- yvyvyvyvyvgvgv
Rasitatko itseäsi lapsesi kasvattamisellakaan??
- vaihtoehtoja
Eikö alakoulussa vielä luokanopettaja voisi tekstata sinulle poikkeusaikataulut yms.
Vähävaraiselle 30 euroa kuussa on iso summa, eikä mielestäni alakoululaisten tarvitsisi siellä netissä roikkuakaan. Yläkoulu on eri asia, silloin kyllä nettiyhteyttä jo tarvitaan, samoin lukiossa.
Miksi monet vastaajat suhtautuvat niin vihamielisesti tämä keskustelun aloittajaan?
Opettajana olen sitä mieltä, että koulun pitäisi suhtautua hienotunteisemmin kohtaamiinsa köyhiin ihmisiin, koska köyhiä on lapsiperheistä melkein neljännes.- Avaajan oma valinta
Luultavasti vihamielisyys johtuu siitä, että avaaja luettelee koko joukon asioita, jotka menevät heillä "lasten koulunkäynnin" edelle, mm. elokuvissa käynti.
- Ope - ei piika
Koulu ei ole palvelulaitos eikä opettajan tehtävä ole olla perheiden palvelija! Meillä kysytään jokaiselta perheeltä, käyttävätkö he Wilmaa vai eivät. Saavat paperitiedotteet, mikäli valitsevat olla Wilmaa käyttämättä. Minä tiedotan luokan toiminnasta vanhemmille tavalla, jonka he ovat valinneet. Vanhempien vastuulle jää tiedon vastaanottaminen.
- opex
Onko muuten mieleesi tullut, että opettaja on pannut kirjalliset tiedotteet lapsen matkaan, mutta ne eivät ole päätyneet sinulle? Oppilaiden kyky hävittää papereita on välillä aivan ällistyttävä, samoin heidän kykynsä unohtaa koskaan mitään tiedotetta saaneensakaan. Valitettavasti et voi kuitenkaan olettaa, että opettaja tekee sinun takiasi kolminkertaisen työn eli ensin viestii Wilmassa, sitten tulostaa ja monistaa sinulle ja parille muulle paperitiedotteen ja sen jälkeen vielä valvoo, että lapsi vie tiedotteen kotiin ja jos ei vie, tulostaa hävinneen tilalle uuden ja kyselee sitten vielä sen perään...
Kyllä kouluasioiden hoitamisen pitäisi olla prioriteetti lapsiperheessä. Ja eivätkö lapsesi muka tarvitse nettiä koulutehtäviinsä? - yvyyvyvyvyvvy
Ettekö oikeasti käsitä avauksen olevan trolli???.
- Avaajan oma valinta
No, jos on sinun tekemäsi, niin sitten uskon. Pirusti avaaja on ainakin nähnyt vaivaa trollinsa tekoon.
- taas repesin...
Avaajan oma valinta kirjoitti:
No, jos on sinun tekemäsi, niin sitten uskon. Pirusti avaaja on ainakin nähnyt vaivaa trollinsa tekoon.
Pirusti? Onko tämä kansa taantunut niin alas että tuon mittainen tekstikin on hyvin suuri voimannäyte???
- suomalainenkin
taas repesin... kirjoitti:
Pirusti? Onko tämä kansa taantunut niin alas että tuon mittainen tekstikin on hyvin suuri voimannäyte???
Olipa avaus mikä tahansa, voi tästä asiasta keskustella. Sähköisillä viesteillä on puolensa ja haittansa. Oppilaalle toivottavasti vain hyvää. Viestit koteihin mieluummin positiivisia. Nythän lähdetään kielteisestä ....niiiiiiiin suomalaista'
- Avaajan oma valinta
taas repesin... kirjoitti:
Pirusti? Onko tämä kansa taantunut niin alas että tuon mittainen tekstikin on hyvin suuri voimannäyte???
Taantunut? :D
Todellakin taantumisestahan tuossa on kyse, jos tuonkin verran näkee vaivaa tehdäkseen vain typerän nettiprovon.
- dfhdfhfdhdf
Suomi tuhoaa itse itsensä tällä menolla pikkuhiljaa! Hohhoijjakkaa.
Jos hitto eivät viitsi edes paperiversioita kirjoitella niin voisi jo sen oppivelvollisuuden laittaa vapaaehtoiseksi! HÄVETKää SUOMALAISET VIRANOMAISET JA POLIITIKOT. - edelleenkään
lapsen koulutiedot, wilma-oikeudet eivät välity suoraan koulusta lapsen isälle aluehallintoviranomaisen päätöksen vastaisesti, kun yhteydenpito ei normaalilla tavoin "huoltajan, äidin", Raision kaupungin toimesta lapsen kouluasioissa lapsen isälle kulje perättömin "viranomais" selvityksin, lausumin mm. tuomioistuimessa lapsen olosuhteista, toiveista ja lausunnoista vastoin mitä oikeasti on tapahtunut ja lapset, "viranomaiset" oikeasti omassa selvitystyössään lapsen edun mukaisena äidille lausuneet eli yhteishuolto ja lapsen laajat tapaamisoikeudet, lapsen asuminen myös oman isänsä huollossa ja hoidossa..
-R A I S I O N K A U P U N K I-
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72518- 1211781
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill391487Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1231466Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1691308Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1571268- 1461260
- 521198
- 591138
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.531039