Firmani suunnittelee tietotekniikkapalveluiden tai niiden osan ulkoistamista. Lähinnä arveluttaa siirtyvän henkilöstön kohtalo. Olisi kiva kuulla kommentteja heiltä, jotka ovat jo siirtyneet ulkoistuksella vieraan palvelukseen. Onko kohtelu vastannut lupauksia, onko kaikki sujunut asiallisesti? Oletteko päässeet kehittämään itseänne tai saaneet vaikuttaa omaan työhönne?
Ulkoistus
Antti
101722
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
#Onko kohtelu vastannut lupauksia, onko kaikki sujunut asiallisesti? Oletteko päässeet kehittämään itseänne tai saaneet vaikuttaa omaan työhönne?#
Vastaus on kaikkiin ei. Väkeä vähennetty välittömästi 6kk:den jälkeen joka sopimuksessa määritelty. Tämän jälkeen mm. lomaetuja ja päivystyskorvauksia on huononnettu. Siirtyminen vanhaan emoyhtiöön estetty laittomilla sopimussakoilla. Kaikesta säästetään ja silti odotetaan työn tuottavuuden kasvua vaikka johdon tekemät päätökset tekevät ilmapiiristä karsean. Työtehtäviä myös muutetaan kysymättä työntekijöiltä (osa saattaa jäädä ulkoistavaan yhtiöön samoihin tehtäviin). Jos voit välttää siirron niin tee se!
Ulkoistamisyritykset eivät mielellään palkkaa asiakasyritysten vanhaa henkilökuntaa palvelukseensa, ja poikkeavissa tapauksissa tällaisten henkilöiden käyttö tulee olemaan lyhytaikaista eli heidät mielellään korvataan myöhemmin 'paremmalla' aineksella. Muutamien valioyksilöiden kohdalla voidaan tehdä poikkeus.
Oman yrityksen omistajat voivat tienata ulkoistamisen kautta, muut joutuvat tinkimään eduistaan (etenkin palkasta).
"Onko kohtelu vastannut lupauksia, onko kaikki sujunut asiallisesti? Oletteko päässeet kehittämään itseänne tai saaneet vaikuttaa omaan työhönne? "
Kaikki lupaukset ja puheet olleet valhetta. Heti alkuun, piti siirtyä vanhoina työntekijöinä, vanhoin eduin firman palvelukseen, mutta kattia kanssa. Palvelun alettua ääni kellossa muuttui. Olimme uusia työntekijöitä, joita ei firman sen hetkiset palkkiot ym herkut koskettaneet lainkaan. Piti turvautua lakiin..
Kaikki työ siirtovaiheessa teetetään vanhoilla työtekijöillä, eikä uuden työnantajan pelimanneja näy mailla halmeilla. Kun siirto on valmis, hajotetaan joukot ympäriinsä eri puolille organisaatiota tai raivataan kalleimmat kokonaan ulos. Tilalle pari noviisia harjottelijan statuksella ja tietenkin ilman palkkaa. Nämä sitten säätävät minkä pystyvät, mutta yleensä puhelin yhteydessä johonkin vanhaan työntekijään joka sai jäädä taloon.
Helpparit ja muut asiaan kuuluvat palvelut eivät ensimmäiseen vuoteen pysty hoitamaan itsenäisesti yhtään keikkaa, eivätkä luultavasti jatkossakaan, sillä se on niin koiran hommaa, että henkilöstön vaihtuvuus on valtava. Vanhat työntekijät neuvoo ainoastaan muita palveluja kun omatkin hommat pitäisi hoitaa.
Kaikki koulutukseen ja palkkaukseen liittyvä on täyttä puppua, sillä koko ajan on vajausta miehityksessä eikä näin ollen "ole mitään mahdollisuutta ottaa ketään ketjusta pois". Palkat on sovittu aiemman työnantajan kanssa ja "meillä on ihan erilainen palkkapolitiikka eli jos voisi pudottaa niin pudotettais".
Kaiken pitäisi olla joustavaa ja henkilöriippumatonta, mutta paskan marjat. Kiireetkin vaan kasvaa, kun sama työmäärä yritetään tehdä puolella henkilöstöllä. Miksi muuten nämä ulkoistusta tarjoavat firmat edes tekisivät omaa businestaan. Jos toinen firma näkee organisaatioyksikkönsä kannattamattomaksi, niin miten toinen firma voi sillä tehdä businesta... vähentämällä työntekiojöitä. Nämä isot toimijat ovat sisäiseti niin tehottomia vaikka myyvät ulos juuri tätä, ettei mikään voi olla yhden ihmisen takana. Koneet, yhteydet, tunnukset, ylipäätäsä kaikki kestää n. kk ja joku persereikä vollottaa kokoajan vieressä, että miksi hommat seisoo. Saman asian kanssa puuhastelee pari kolme yksikköä tietämättä toisistaan. Syy ei ole koskaan oma vaan toisen yksikön ja noidan kehä jatkuu. Töyhtöhyypät vaan pyörivät ympyrää kännykkä korvalla eikä työnteosta totuuden nimissä tule mitään. Töyhtöhyypillä ei normaalisti ole mitään valtakunnan teknistä tietämystä, vaan solkkaavat jossain palaverissa oppimaansa jargonia paljastaen oman tietämättömyyden.
Ja ulkoistuksesta saavutetut edut ja säästöt.. Se on täysin uusi luku sinällään. Johtajas tason ukit ja mummit kirjottaa nimensä ihan mihin papereihin vaan, kun eivät niistä mitään ymmärrä. Ulkoituksella on nyt vetoa ja pitäähän ukkien ja mummien näyttää että ovat kehityksesä mukana, vaikkei juuri kyseisellä firmalla olis välttämättä mitään tarvetta ulkoistaa. Ulkoistaminen sinällään on monessakin tapauksessa harkittava vaihtehto, muttei itseisarvo.
Työtekijän kannalta ulkoistus on huonoin mahdollinen vaihtoehto. Aika harvalle on tarjolla oman tason hommia. Asiantuntijat ryhtyvät tukemaan palvelutarjoajan harjottelijoita ja lakaistaan ulos liian kalliina kustannuspaikkaan seuraavissa yt:ssä. "Anna kaikki tietosi ja tee itsestäsi tarpeeton; mono vuihuu ja maisema vaihtuu."
eQ on tietääkseni ulkoistanut ITeensä Intiaan ja kun joku paikka systeemissä hajoaa niin nyt ne itkee asiaakkaalle, että intialainen alihankkija ei tee mitään.
Ensin ne siis järjesti sisäisen toimintansa niin että se toimii huonommin ja nyt asiakkaan pitäisi olla heille siitä hyvästä ymmärtäväinen.
Toimintojen ulkoistaminen on myös kirjanpitotemppu, jotkut numerot saadaan sillä näyttämään paremmalta.
Samoja kokemuksia. Liikkeenluovutuksessa yritetään aina panna vanhoja työntekijöitä alta lipan. Siirrossa kannattaa olla tarkkana ettei kaikki edut katoa.
Palvelun taso laskee ja jokaisella kiire kasvaa. Helpparit ym täynnä osaamattomia ihmisiä, jotka toimivat oikeastaan vaan puhelinvastaajana ja keikkojen välittäjänä. Uudelleenkäynnistys ainoa temppu mitä siellä päässä osataan. Ihmiset on jo valmiiksi vihaisia kun ehtii paikalle, kun ovat saaneet niin huonoa palvelua helpparista.
Palkkaa ja koulutusta turha pummailla. Se kuulemma maksaa niin paljon ja itseasiassa on niin paljon töitä ettei siitä ketään voi moneksi päiväksi kursseille irrottaa.
Pitäisi kuulemma olla mahdollista "pitää lomat silloin kun huvittaa ja voi huoletta vaikka sairastua, sillä resurssipankissa on osaavaa väkeä tuuraamaan." Ennen ulkoistustahan ei saanut pitää lomia lainkaan ja piti vääntäytyä duuniin kipeänäkin.
Vanhat työntekijät hajotetaan ympäri firmaa ja haalitaan kasaan aika ajoin kun hommat on mennyt niin pahasti solmuun ettei ne enää oikene ilman "osaamista"
Harjoittelijoita ja vuokratyövoimaa joka puolella. Ulkoistetaan palvelut firmalle A joka teettää hommat kolmannella osapuolella. Itketään vasta sitten perään kun ollaan vaihtamassa maisemaa vakituisen paikan perässä, että kukas nämä hommat sitten tekee.
Perseestä koko touhu, ainakin työntekijän kannalta. Paperillahan se saattaa näyttää hyvältäkin. Säästöä ei kerry, päinvastoin, mutta talousihmiset ajattelevat asioista hiukan eri tavalla. Pois taseesta, pois mielestä.
Mitä olen noita vähän kauempaa seurannut niin joskus kyseessä on ollut irtisanomisten ulkoistus. Eli likainen työ on siirretty toiselle firmalle.
Yleensä johtuu siitä että ulkoistetaan ihmisiä enemmän kuin töitä..
meiän firmassa tehtiin sama juttu 2 v sitten. kaikki on menny päin vittua sen jälkeen tai ainakin puolet! voi jeesus mitä touhua! todellisuus on se että siitä vasta säästöt alkaa. asiakas on takajaloillaan puolen vuoden päästä, koska palvelu heikentyy! mutta johtajat voi paukutella henkseleitä, koska kaikki näyttää paperilla hyvältä!!! ;D
Kohta suomesta saa halpoja koodareita, mikäli kukaan vihaa itseään niin, että viitsii vaivautua palkkaamaan kädettömiä suomijuntteja riesakseen.
Oletko sinäkin pitkä kätinen musta mies. Tavatanko josain missä ei kädettomat suomijuntit. Laulaa, tanssii, rummutaa ja taputelee ja pitää hauska ajat. Kiva loyta toinen samanlainen! Ota yhteys!!