MLL:n Satu Valkonen

aamutv-ssä selittää lasten netti/ pelikonsolien käyttöä hyväksi ja pitää kahta tuntia päivässä hyvänä.
Hänen pelipuolustelunsa ei ole hyväksi yhteiskunnan tulevalle kehitykselle.
Eikä se ole hyväksi lapsen terveydelle, eikä tulevaisuudessa taloudelliselle menestymiselle.
Tuollaiset "täti-ihmiset" ovat jo tähänkin asti asti muokanneet mielipiteillään yhteiskuntaa huonoon suuntaan siinä mielessä, että nuoret ovat yleisesti ottaen saaneet sellaisen väärän käsityksen tulevaisuudestaan, että pelaamalla elämä sujuu ja on hauskaa.
Tosiasia on, että jos panostettaisiin liikkumisharrastukssiin samalla tavalla, olisi tuloksena huomattavasti terveempi ja käytäntöön, eli oikeaan suorittamiseen halukas yhteiskunta, eli me kansalaiset.
Nyt kukaan ei viitsi tehdä mitään ilman kovaa palkkaa ja johtajan asemaa sekä pelityyppistä työpaikkaa kolmisenkymmentä vuotta aiemmin aloitetun kasvatussuuntauksen seurauksena.
Kaikki Euroopan valtiot ovat tekemätöntä työtä pullollaan, Suomi eniten, mutta muutamissa maissa arvostetaan vielä käytännön tekemistä melko paljon enemmän kuin meillä.
Nuorison huyolimattomuus maksujensa ja henkilökohtaisen vastuun suhteen ovat ihan pohjalukemissa, ja silti tuollaiset sadut vain olisivat lisäämässä lapsen valtuuksia peliaikansa määrrittämiseen.
EI HYVÄÄ SEURAA!
0216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


jos vielä kuitenkin kirjoitti:

aamutv-ssä selittää lasten netti/ pelikonsolien käyttöä hyväksi ja pitää kahta tuntia päivässä hyvänä.
Hänen pelipuolustelunsa ei ole hyväksi yhteiskunnan tulevalle kehitykselle.
Eikä se ole hyväksi lapsen terveydelle, eikä tulevaisuudessa taloudelliselle menestymiselle.
Tuollaiset "täti-ihmiset" ovat jo tähänkin asti asti muokanneet mielipiteillään yhteiskuntaa huonoon suuntaan siinä mielessä, että nuoret ovat yleisesti ottaen saaneet sellaisen väärän käsityksen tulevaisuudestaan, että pelaamalla elämä sujuu ja on hauskaa.
Tosiasia on, että jos panostettaisiin liikkumisharrastukssiin samalla tavalla, olisi tuloksena huomattavasti terveempi ja käytäntöön, eli oikeaan suorittamiseen halukas yhteiskunta, eli me kansalaiset.
Nyt kukaan ei viitsi tehdä mitään ilman kovaa palkkaa ja johtajan asemaa sekä pelityyppistä työpaikkaa kolmisenkymmentä vuotta aiemmin aloitetun kasvatussuuntauksen seurauksena.
Kaikki Euroopan valtiot ovat tekemätöntä työtä pullollaan, Suomi eniten, mutta muutamissa maissa arvostetaan vielä käytännön tekemistä melko paljon enemmän kuin meillä.
Nuorison huyolimattomuus maksujensa ja henkilökohtaisen vastuun suhteen ovat ihan pohjalukemissa, ja silti tuollaiset sadut vain olisivat lisäämässä lapsen valtuuksia peliaikansa määrrittämiseen.
EI HYVÄÄ SEURAA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu