valheen paljastus.

Suolanen

Lähes koko ihmiskunnalle on uskoteltu että Jeesus on sovittanut kaikkien synnit ja kaikki pääsevät ikuiseen, täydelliseen taivasten valtakuntaan / iäti jatkuvaan ihanaan olotilaan. Monetkaan ei kuitenkaan näytä tietävän mitä Itse Luoja / Jeesus Kristus, Raamatussa siitä sanoo. Sieltä ilmenee selkeästi että armolla on myöskin ehtonsa, ettei se jäisi turhaksi. Pelkkä Jumalaan ja Jeesukseen uskominen ei vielä pelasta kadotukselta, vain ne pelastuu jotka lähtevät seuraamaan Jeesusta, alkavat opiskelemaan ja tutkimaan mitä kaikkea Hän on sanonut ja opettanut Itse ja / apostolien. Ja sitten alkavat elämään ja tekemään niin kuin Hän, on oikein elämiseksi ilmoittanut. Hänhän kehottikin etsimään ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, jonka ohessa sitten kaikki muukin tulee ja annetaan, lupasi elämän ja yltäkylläisyyden. Jota tämän päivän Jumalaan, ”vain uskovat”, eivät ole saaneet, juuri sen tähden, kun eivät ole ojentautuneet opetuksensa sanan mukaisesti, vaan jatkaneet, samalla tavalla elämistä kuin muutkin syntiset ja ne, jotka eivät Jumalaan edes usko.

Jeesus sanoi että Häneen uskovien tulee vastustaa perkelettä, niin että se pakenee ja poistuu jokaisesta Häneen uskovasta. Hän lupasi antaa voiman tulla Jumalan lapseksi. Puhtaaksi, ei enää syntien saastassa eläviksi. Vaan peseytyen Kristuksen armon veressä, ja vedessä itsensä Hänen pyhään nimeen uskossa ja uskoon tulleena kastattaen. Ja sitten vahvana pysyen loppuun asti, vasta voi pelastua lopullisesti, Jumalan vihalta ja tuomioilta, jotka kohtaavat Jumalan sanalle tottelemattomia, silloin Jumalan vastustajia ja vihollisia, jotka ovat antautuneet perkeleelle ja saatanalle, eli sille kapinaenkeli lusiferille. Sille Jumalan vastustajalle.

Näin valinneet sen, hallitsijakseen ja Herrakseen, jota sitten joutuvat orjina palvelemaan. Useimpien sitä ehkä tiedostamattaan, tässä väkevän eksytyksen ajassa kun ollaan. Jeesus on kuitenkin sanaansa pitänyt tarjolla, kaiken aikaa, harvat ovat kuitenkaan olleet siitä kiinnostuneita, perkeleen / saatanan tarjoukset kun ovat olleet niin helposti omaksuttavia, ei ole tarvinnut kuin kulkeutua mukanaan. Vaikka ovat nähneet kuinka paljon se on vaatinut onnettomuuden ja kuolon uhreja ja tuottanut kaikkinaista kurjuutta pahoine sairauksineen ym. vitsauksineen. Useimmat kuitenkaan vähät välittää, kunhan itse vielä on selvinnyt, ja voinut saada niistä uhreista jopa vakuutuskorvauksia, että on taas päässyt syömään ja juomaan ja irstautta harrastamaan. Jumalaa ja Poikaansa Jeesusta vastaan näin vihollisuutta harjoittaen.

Koska jokainen on kuulut Jeesuksen syntymästä ja kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Ainakin jokaiselle länsimaiselle, sitä on joka sunnuntai aamupäivisin Suomessakin, radiossakin julistettu. Niiden lukuisten muiden tilaisuuksien, joita on järjestetty lähes joka paikkakunnalla, ainakin kerran viikossa. Lisäksi kaikki muut julistus muodot kirjalliset, äänitteet videot, henkilökohtaiset, siis kaikin mahdollisin tavoin ja välinein julistettu vuosikymmenistä ja sadoista toiseen. Myös ajan laskumme vuosiluku siitä muistuttaa jokaista joka päivä, samoin radioiden aamu ja ilta hartaus ohjelmat. Ettei kukaan voi sanoa ettei ole kuulut, tai ettei tiennyt.

Lievä muistutus myös puheen aiheeksi, Jeesuksen Kristuksen nimessä / Esko H.

13

491

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mintturosmariini

      ...jokainen uskoa mihin tahtoo...
      Kamalan pitkä tuo sepustus ja olikohan siinä mitään järkee?

      • ellumari

        vaikka sitä ei voi järjellä ymmärtää.
        Se on uskon asia.
        Uskon sanotaan tulevan kuulemisesta.
        Luehan se uudestaan, vaikka se onkin "kamalan pitkä sepustus!"

      • vaakaNainen

        oma uskonto, TV 1:n mukaan eikä niitäkään saa ivata.
        Onhan se niin, pakko on johonkin uskoa.

      • mintturosmariini
        ellumari kirjoitti:

        vaikka sitä ei voi järjellä ymmärtää.
        Se on uskon asia.
        Uskon sanotaan tulevan kuulemisesta.
        Luehan se uudestaan, vaikka se onkin "kamalan pitkä sepustus!"

        ...sepustus kyllä mulle ainakaan aukee, vaikka lukisin kuinka monta kertaa...

      • ellumari
        mintturosmariini kirjoitti:

        ...sepustus kyllä mulle ainakaan aukee, vaikka lukisin kuinka monta kertaa...

        Sen "aukeemisen" aika ei ole vielä.

      • Eemeli
        ellumari kirjoitti:

        vaikka sitä ei voi järjellä ymmärtää.
        Se on uskon asia.
        Uskon sanotaan tulevan kuulemisesta.
        Luehan se uudestaan, vaikka se onkin "kamalan pitkä sepustus!"

        Oli siinä järkeä, vaikka sitä ei järjellä voi ymmärtää. Tyypillistä, sanonko ?

      • ellumari
        Eemeli kirjoitti:

        Oli siinä järkeä, vaikka sitä ei järjellä voi ymmärtää. Tyypillistä, sanonko ?

        Kaikessa ystävyydessä Eemeli poika, selitähän minulle eräs asia!
        Sellainen, että miksi sinun mielestäsi sitä "turhaa jorinaa" ei mikään ole pystynyt hävittämään ja lopettamaan?
        Entisessä Neuvostoliitossakin työskenteli aikoinaan monta miljoonaa(ainakin) ihmistä päätoimenaan uskonnollisuuden(uskon) kitkeminen juurineen kansasta.
        Sanottiin uskontoa ooppiumiksi kansalle.
        Kommunismi oli uskontoon verrattava ideologia(valtion johdon mielestä)ja sen piti korvata kaikki turha "haihattelu."
        Samanlaista ja pahempaakin vainoa on ollut Kiinassa ja lähes kaikissa muslimimaissa.
        Mielenkiintoinen ilmiö, eikö?

        Katsos kun ihmisten laaja-alaisen ajattelun mahdollisuudet ovat vasta viime aikoina mahdollistuneet. Turhan jorinan hiljentävät pikku hiljaa tieteen taholta tulleet uskomattomat saavutukset.
        Tietenkin ihmisillä on ollut kautta maailmanhistorian tarvetta selvitellä ja selitellä asioita jotka ovat menneet ns. yli hilseen. Auktoriteettien on ollut varsin helppoa hallita alamaisiaan silloisessa "tietämättömyyden" tilassa. Kummastuttaa ja vähäsen kauhistuttaa, että vielä tänäkin päivänä ihmisten mielissä vilahtelevat erittäin vaaralliset, uskontoihin ja uskomuksiin liitetyt asiat.
        Niistä vainoista, ynnä muista lue kirkkain silmin ja aivoin historiaa.

      • Eemeli
        ellumari kirjoitti:

        Kaikessa ystävyydessä Eemeli poika, selitähän minulle eräs asia!
        Sellainen, että miksi sinun mielestäsi sitä "turhaa jorinaa" ei mikään ole pystynyt hävittämään ja lopettamaan?
        Entisessä Neuvostoliitossakin työskenteli aikoinaan monta miljoonaa(ainakin) ihmistä päätoimenaan uskonnollisuuden(uskon) kitkeminen juurineen kansasta.
        Sanottiin uskontoa ooppiumiksi kansalle.
        Kommunismi oli uskontoon verrattava ideologia(valtion johdon mielestä)ja sen piti korvata kaikki turha "haihattelu."
        Samanlaista ja pahempaakin vainoa on ollut Kiinassa ja lähes kaikissa muslimimaissa.
        Mielenkiintoinen ilmiö, eikö?

        Oliko tuo kohteliaisuus nuorekkaasta olemuksestani vai viittaus hyvin, hyvin vanhaan menneisyyteen.

      • ellumari
        Eemeli kirjoitti:

        Oliko tuo kohteliaisuus nuorekkaasta olemuksestani vai viittaus hyvin, hyvin vanhaan menneisyyteen.

        Saanko antaa Ellu tädin neuvon?

        Älä kiinnitä mitään huomiota niihin "hurahtaneitten uskovaisten" juttuihin!
        Älä ärsyynny! Eivähhän he sinun silmillesi tule.
        Tiedäthän, että maailmassa pitää pystyä olemaan suvaitsevainen.
        Kukaan ei voi pakottaa sinua uskomaan mihinkään.
        Elä rauhassa oman maailmankuvasi ja vakaumuksesi kanssa tämä lyhyt ajallinen maallinen vaelluksesi.Siinä raamatussa vaan sanotaan, että "Kaikkien on kerran kuoltava ja sitten tulee tuomio"

        Vielä sinäkin Brutukseni, enpä olisi uskonut. Vrt. pari viimeistä lausettasi.

      • ellumari
        Eemeli kirjoitti:

        Vielä sinäkin Brutukseni, enpä olisi uskonut. Vrt. pari viimeistä lausettasi.

        tuomioistuimen eteen, siis nekin , jotka ovat välttäneet maallisen "lain kouran."
        Olisiko sinustakaan oikein, jos maailmanhistorin pahimmat julmurit selviytyisivät ilman mitään ragaistusta.
        Ne brutukset, jotka tekevät Eskon julistaman viisaan valinnan eivät joudu minkäänlaisen tuomion alaisiksi.Mitäs sanot?

    • Eemeli

      Kun mitään muuta sisältöä elämässään ei enää ole. Tarvii varmaan näitä jauhaa ja yrittää saada huomiota.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      175
      13388
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5483
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4910
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3699
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2833
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2032
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      119
      1783
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      371
      1693
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1515
    Aihe