Seurailin tuolta keskusteluja ja tuli mieleen, että miltä mahtaa sijoitetusta lapsesta tuntua kun bioäiti saakin uuden lapsen ja voi pitää sen kotonaan?
Siis jos uusi lapsi saa olla koko ajan äidin kanssa niin eikö se ole sijoitetun kannalta vaikeaa?
Siis jos uusi lapsi saa olla koko ajan äidin kanssa niin eikö se ole sijoitetun kannalta vaikeaa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
tuttavapiirissä on muutamakin perhe joissa on ensimmäisen parisuhteen lapsi/lapset sijoitettuina ja toinen parisuhde sitten on jo tasapainoisempi, ongelmat hallinnassa ja sen liiton lapset aivan normaalisti kotona biovanhempien luona.
sijoitetut vierailevat biojensa kotona ja sivusta näyttää, että hyvin menee. tietenkin heillä on takanaan pitkä, usean vuoden sijoitus ennen tätä uutta liittoa, ikäero nuorempiin sisaruksiin on jopa 10 vuotta.
uskoisin, että jos bio saa elämänsä järjestykseen 2-3v. sijoituksesta, ja perheeseen on tulossa/syntynyt uusi sisarus, eikä mitään edellytyksiä ole epäillä bion pärjäämistä, niin esikoinen kotiutetaan. silloin ei sijoitus kaikkiaan ole kestänyt niin kauaa, että se olisi lapselle uusi hylkäys, kun hänet kotiutetaan.
mutta jos takana on yli 5v sijoitus, lapsi kotiutunut sijaiskotiin ja voi tuntea itsenä ulkopuoliseksi uuden vauvan rinnalla, niin kotiutus ei tunnu lapsen edulta.
ei myöskään tilanne jossa bio haluaisi kotiuttaa sijoitetun murkkuikäisen saadakseen lapsenvahdin kotiin...
täytyy muistaa, että useimmat sijoitetut tuntevat sijaisperheen omakseen, sijaiskodin kodikseen ja vaikka biovanhemmat ovat todellakin tärkeitä heille, niin sijaislasten elämä on muualla. se on täällä sijaiskodissa.
Riippuu myös sijoituksen syystä. On tapauksia, joissa lapsen henkiset voimavarat eivät enää riitä kotona asumiseen.
On perheitä, joista on vain yksi useammasta lapsesta sijoitettuna. En ole ainakaan vielä törmännyt tutkimukseen, jossa kerrottaisiin tällaisten sijoitettujen lasten tuntoja. Uskon sen riippuvan täysin taustoista, syistä sekä lapsen omasta persoonasta.