Kaipaatko kosketusta? Kavahdatko ventovieraan kosketusta/halia?
Itse olen "riippuvainen" ihokosketuksesta. Saan onneksi niitä haleja ja kosketuksia lapsenlapsiltani, toki mieheltänikin, mutta lapsenlapsen kaulaan kapsahtaminen on aina niiin autuasta oloa tuottava.
Itse olen "riippuvainen" ihokosketuksesta. Saan onneksi niitä haleja ja kosketuksia lapsenlapsiltani, toki mieheltänikin, mutta lapsenlapsen kaulaan kapsahtaminen on aina niiin autuasta oloa tuottava.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Silloin lapsena ja nuorena minulla oli kosketusnälkä. Kasvoin perheessä, jossa voin lukea yhden käden sormillani, jolloin äitini piti sylissä ihan vain paijatakseen. Katselin kaihoten tilanteita kun näin että perheenjäsenet halivat, pitivät sylissä lapsiaan.
Sitten teini-iässä en olisi halunnut mitään eroottista läheisyyttä ja ihastuin poikiin, jotka olivat helliä, mutta eivät tuppaantuneet lääppimään ja lähestymään selvästi eroottisesti. Yhteydenpito katkesi kuin seinään jos kaveri näytti vinkeitä, että on tässä mielessä nyt muutakin kuin vain halutaan pitää lähellä ja hyvänä. Suorastaan minulle tuli pettymys ja aloin inhoamaan.
Kun menin töihin Neuvosto-Karjalaan, sain varmaan siellä tankata läheisyys ka kosketusvajettani. Siellä kun kuljettiin käsikoukkua tyttöjen ja poikien kanssa. Muistan kun kerran tulin pakkasessa jostain ja olin hirveän viiluissani. Siinä katulyhtyjen loisteessa tavoitin iäkäämmän pariskunnan. Syntyi juttelu parin kanssa. He huomasivat että finskaja devusha (suomen tyttö) on jäässä ja ottivat minut keskeensä. Siiten pappa avasi turkkinsa ja survoi minut kainaloonsa ja myös täti yritti lämmitellä minua. Tuli mieleeni, että näinkö sinä Isä Taivaallinen tahdot rakastaa minua ja antaa sitä rakkauden vajetta, jota en kokenut lapsena. On näitä muitakin kokemuksia sattunut elämäni aikana.
Nyt olet varmaan jo niin ´kasvanut ja hali- ja kosketuskiintiö on täynnä, että en oikeastaan enää kaipaa haleja, ja noita kosketuskontaktejakaan joskaan ei ne inhota tai niillä ei ole suurta merkitystä, jos niitä silloin tällöin tulee.
Hyvä aloitus ja hyvä kirjoitus reppuriikka!
Muistan kun siskoni, varmaan 15 v sitten, sanoi, että hänen oli kerran tehnyt mielensä painaa poskensa ädin pehmeää käsivartta vasten, muttei uskaltanut.
Itse en muista lapsuudesta hellyyden osoituksia tai halimisia. Isänisän ja isopapapan sekä mummin sylin muistan.
Olen itse ollut aina sellainen spontaani halijatyyppi, eli jos ilahdun kun näen ystäväni/tuttavani niin se on sponaania kun haluan halata. Minulla on ainakin 40 vuotta säilynyt ystävyyssuhde jossa vaan läpsäsen olalle kun tavataan. Olen vaistonnut, että hän ei pidä kosketuksesta eikä läheisyydestä.
Olen sellainen kainaloituva.
Taitaa olla melko tavallista ettei meidän ikäluokan lapsia hellitty, minen muista yhtäkään kertaa että joku oisi ottanut syliinsä, ei ollut edes mummia, uskon että hellyuden puute on jättänyt jälkiä psyykeeni, onneksi olen perus luonteeltani positiivinen, ehkä hoiva viettoni on kompensaatiota omasta hellyusvajeesta.
Minä en pidä siitä että ventovieraat tulevat ihan ihokontaktiin, kättely käy. Täytyy ola todella läheinen kente iholleni päästän.
Juu, en pidä minäkään ventovieraiden tuppautumista kaulailemaan. Kättelykin jo kertoo miten toinen reagoi. On velttoja, pullamaisia käden hipaisuja ja sitten reiluja kädenpuristuksia.
Parasta on se kun lapsenlapsi tulee kainaloon, luetaan kirjaa tai kerrotaan tarinoita :)
Ja pian alkaa ihon talvirasvaus :(
Nii ja sisarusten kesken halitaan ja äiteen :).
Iho vaatii huoltoa, erilaista kesät ja talvet.
siis mollikselle tuo.
Niinpä, kesällä pääsee vähemmälla. Talvella tuppaa korppuuntumaan ku on nuo keskuslämmitykset ja hyisevät pakkaset. Auttaiskos se jos alkais käyttää rypsiöljyä sisäisesti ja ulkoisesti. Purnukat vähenisivät ja tulisi halvemmaksi ja luontoakin säästyis.
Rypsiä tulee jo käytettyä ruoanlaitossa ja levitteissä, ei kyllä sellaisenaan enää vihtis lisätä.Tiedän muutaman jotka käyttävät iholleen rypsiä ulkoilesti.
Sinä kirjoitat "hyi kun ihanaa" ja minä siihen sitten, että hyi kun kamalaa.
Minun ympärillä on sopivan kokoinen näkymätön seinämä, jonka sisäpuolelle en missään nimessä tahdo, että joku vieras tuppaantuu.
En pidä siitä, että joku tryykää ihooni kiinni. Kunnon kädenpuristus on minun heiniäni.
Toki on eri asia nämä lapsenlapset ja omat lapset, mutta muut pysykööt kaukana.
Tietysti nyt oma kumppanini sai tarrana itseeni kiinnittyä, mut kaikki muut tyypit jääkööt ainaskii metrin päähän itsestäni, mieluummin siitäkin kauemmas.
Eikös jossain ole mainittukin et suomalaisilla suurimmalla osalla yksyisen reviirin raja on noin metri, japanilaisilla puolitoista.
En tiedä, onko tehty tutkimusta, kuinka kaukana toisistaan suomalaiset toisilleen vieraat ihmiset seisovat, jos vastakkain toistensa kanssa juttelevat. Tuo metri kuulostaa sopivalta.
Jos japanilaiset tarttee puoli metriä enemmän välimatkaa, kun jos ne kohteliaina toisilleen tavan mukaan kumartavat, niin jos metrin päässä seisoisivat ja yhtäaikaa kumarrus tapahtuis, niin päät klopajais toisiinsa. :) Puoli metriä ylimääräistä kumarrustilaa on varmaan paikallaan.
Kättelettekös hanskat kädessä vai ei. Nyt ilmat kylmenee. Flunssa-aikaan tuo japsikumarrus olis paikallaan, tosin se talvireuhka pitäis ensin ottaa päästä pois.
".mollis"
Jotenkin tuntuis epäkohteliaalta kätellä hanskat kourassa.
Ei tule mieleen, että olisin koskaan kätellyt kättä, joka olisi käsineen sisällä.
Mutta joskus oon kätellyt niin vetelän tuntuista kättä, että on kuin olis kätellyt tyhjää sormikasta. Minusta reilu, siis Reilu isolla kirjaimella, kädenpuristus on kunnon puristus. Ei nyt sentäs niiiiin kova, että toisen ilme muuttuu kivusta, mut kuitenkin enemmän kovahko, kuin vetelän räkämäinen.
Kyllä minä otan aina käsineen pois kädestä kätellessä.
Vetelä kädenpuristus tuo mieleen kuolleen kalan.
Heikku,
Minä olen joskus joutunut kättelemään hanskaan verhottua naisen kättä.
Jälkeenpäin ajattelin, että hän saattoi olla bakteerikammoinen tai sitten hänellä itsellä joku ihosairaus.
Veltto, pullataikinamainen ja nihkeän hikisen käden tökkäys käteeni tuntuu vähän ällöltä. Sitä sitten olen pähkäillyt, että hän on paniikkihäiriöinen tai muuten vaan jännittäjä.
Reilusti vaan kunhan ei luut rutise.
Halinalle on minulla kotona, iso ruskea nallukka, istuu tuolilla, sylissään on kahdella eurolla ostettu lempparipoika, ikuinen nauru naamalla. Vanha sukulaismies on
sitten saanut minulta lempinimen Halinalle, aina halataan ja hän antaa suukon poskelle. Työssä halailin vanhoja asukkaita ihan urakalla, halit sain itsekin ja tuntui
kivalta. Niin ne vanhukset minun sieluani hoitivat.
Aika koskettavia tarinoita.
Mulla on vielä halaavia lapsia kotona, kun olen tasapainossa kaikki on hyvin. Mun avioero kesti vuosia ja oli ajoittain erittäin rankka. Niinä aikoina lasten halailu ei riittänyt, joskus tarve toisen kainaloon oli niin suuri, että hain sen takia seuraa. Ei kovin fiksua. Muistan yhden sellaisenkin kerran, kun olin tilanteesta niin stressaantunut että jouduin niska hierontaan. Kun makoilin siinä, ja tunsin toisen kädet mun iholla, alkoi kyyneleet valua. Se tuntui niin ihmeelliseltä, toisen lämpö mun iholla, ja että joku halusi mulle hyvää. Onneksi ero on nyt ohi, ollut jo vuoden, ja olemme lähinnä kuin sisko ja veli.
Pikkasen varautunut olen kaikenlaiseen halailuun ventovierailta, tervehtimisen merkeissä. Aina vastustellut ja ojentanut vain käden tilalle. Sitten tuli ihminen joka seisoi oviaukossa ja sanoi että tänne nyt kainaloon siitä, hän ei lähde minnekään ilman halausta, ja se oli niin luontevaa että siitä lähtien halaan myös sinne ja tänne .:)
Niinpä hmpf, pelkkä hyvä ja osaaottava sanakin saa kyyneliin...
P.s lisään että en tykkää halata kuin läheisiä, mutta en tönäise pois jos joku haluaa tervehtiä halaten.
En tykkä puolituttujen, vielä vähemmän oudompien rutistuksista.
Muutenkaan en kannata tekotaiteellista amerikkalaistapojen apinointia.
Ukko saa pussata ja puristaa, muut pysykööt omalla tontillaan.
Lapsena ei opetettu, mutten siitä mitään keripukkia tunne.
Lapsena ei juurikaan otettu syliin, ehkä se oli meidän aikamme lasten elämässä tavallista. Nykyään ehkä liiankin innokkaasti halaillaan liki tuntematontakin. Jotenkin se ei ainakaan minua innosta. Sama juttu, kun tapaa ekaa kertaa "jonkun" ja tämä "joku" sitten tulee hetikohta iholle niin kyllä se jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi. Tunteet pitää olla mukana. Nuorena se oli ihan eri juttu sekun taitaa olla se "elämän laki" et pariudutaan ja niin edespäin.