Kaivopark??

Kiemungin mukaan Goodmannin avauduttua Kaivoparkista tarvitaan noin 300 vakipaikkaa myyjien käyttöön?

Koska suurin osa myyjistä tietääkin jo että tulee olemaan töissä Goodmannissa, niin oletan että nämä 300 paikkaa on siis jo varattu, ettei varmasti jää sitten ilman paikkaa.

Varauskirjat ovat käyneet viime aikoina kuumana vai mitä, Iisakki?
26197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Kaikki alakerran paikat oli varattu jo keväällä kun yritin sieltä vuosipaikkaa. Ei oota myytiin. Toivottavasti pian tulee laajennus!

Äänestä

Aika monta vapaamuuraria oli mukana rakentamassa kaupungin kustannuksella itselleen siistiä tolppapaikkaa sinne alakertaan.

Ps. niiden toimistot on siinä lähellä.

Tavallinen myyjärahvas ei taloja tarvitse.

Äänestä

Kiemungin konsulteilta ja liikemiehiltä kuullut ja muista kyselyistä luetut tyytyväisyyshokemat ja muu kaikupuhe ei ole tosissaan otettavaa tekstiä ollut ikinä.
Luulisi edes tutkivan journalistin pyrkivän esille siinä vaiheessa, kun oikein YRITTÄÄ SCC.n hallituksen jäsenenä saada totuudenmukaisia tilitietoja esille, mutta ei. Tämä journalisti pystyy tutkimaan lehtimiehenäkin vain pölyisiä divareita ja toteamaan niistä että siistii, ja että onko partureilla hinnastot ikkunoissa.

Äänestä

Kyllä Kiemungin mielipiteet pitää varovaisena. Kaveri ei tiedä varmuudella firman kirjanpidosta, vaikka istuu hallituksessa...pysäköinti oy:stä ehkä vielä vähemmän.

Pahimmassa tapauksessa Goodmanissa ei 300 myyjää ole enää puolen vuoden päästä.

Äänestä
  • Firman hallituksessa istuvahan on myös jonkinlaisessa vastuussa kirjanpidosta vaikkei siitä mitään ymmärtäisikään. Toivottavasti ei ollut nuo rikosteeveen mainitsemat miljoonat hukassa kirjanpidosta jo silloin kuin tämä tietämätön siellä istuskeli.

    Äänestä

  • Touretten oireyhtymä kirjoitti:

    Firman hallituksessa istuvahan on myös jonkinlaisessa vastuussa kirjanpidosta vaikkei siitä mitään ymmärtäisikään. Toivottavasti ei ollut nuo rikosteeveen mainitsemat miljoonat hukassa kirjanpidosta jo silloin kuin tämä tietämätön siellä istuskeli.

    Siinähän sitten makselisi.

    Äänestä

Viimeisimpien ja villimpien huhujen mukaan Kaivoparkkia aiotaan korottaa, jos/kun pitkän matkan busseille tulee sinne pysäkit. Ylätasanteelle niitä pysäkkejä suunnitellaan ja se veisi parkkipaikkoja, joten korottaminen on suunnitelmissa.
Saa vaan nähdä, minä vuonna sekin tapahtuu, kun päätöksenteko tässä kaupungissa on hiukan hidasta.

Äänestä
  • Kehityshuumassa on unohdettu, että tosiaan linja-autollakin joku saattaa tulla etelästäkin päin ja jopa katteelle ostoksille. Nythän lähin pikavuoropysäkki vie Teboilin viereen. Kehkessä joku johtaja väläytteli joskus että uusi parkkitalo voidaan rakentaa vanhan ja purettavaksi tuomitun linja-autoaseman rakennuksen paikalle. Jo tuolloin ihmettelin, että missä siinä tapauksessa on sitten linja-autoasema? Sitä siinä ei kerrottu, oliko päässyt unohtumaan?

    Äänestä

  • Junttilan käkenä kirjoitti:

    Kehityshuumassa on unohdettu, että tosiaan linja-autollakin joku saattaa tulla etelästäkin päin ja jopa katteelle ostoksille. Nythän lähin pikavuoropysäkki vie Teboilin viereen. Kehkessä joku johtaja väläytteli joskus että uusi parkkitalo voidaan rakentaa vanhan ja purettavaksi tuomitun linja-autoaseman rakennuksen paikalle. Jo tuolloin ihmettelin, että missä siinä tapauksessa on sitten linja-autoasema? Sitä siinä ei kerrottu, oliko päässyt unohtumaan?

    Ettei vaan sinulta juntti jotain unohtunut.

    Äänestä

  • Taas sinä kirjoitti:

    Ettei vaan sinulta juntti jotain unohtunut.

    Unohdin olla hiljaa?

    Äänestä

  • Teholleko taas? kirjoitti:

    Unohdin olla hiljaa?

    Tervemenoa!

    Äänestä

Kiemunki esittelee mielellään facebookissakin kuvalla varustettua konsultti laskelmaa rokkipuistoa vastustaneelle Rehusellekin.

Väitteet:

-Puiston rakennuskulut vain 2, 6 milj.

- Jo yksi tapahtuman vieraiden jättämät rahat maksaa takaisin tapahtumapuiston rakennuskulut

- 40 000 vierasta jättää seutukunnalle noin 3, 8 miljoonaa euroa.

- Tämä työllistää noin 10 000 miestyövuotta.



Jos laskemme hieman, 3,8 milliä jaetaan 40 tonnilla, saadaan tulos 95 euroa.

Yksi tästä 40000:nen yleisöstä siis jättää seutukunnalle 95 euroa? Hän siis ostaa 65 euroa maksavan lipun Madonnan konserttiin ja ostaa telttaravintolasta bissen ja lonkeron. Kaikki tuotto menee konsertinjärjeställe, joka ei kaiketi ole kaupunki, koska Sibeliusjuhlat eivät vedä 40000. Konsultin laskelma lienee pitävä noin 95 ekee, mutta siinä ei ole euroakaan kaupungin osuutta, lukuunottamatta alueen vuokraa. Kiemunki mainostaa tapahtumia aivan kuten:

A: Niihin joskus tulisi 40000 henkeä
B: Niiden vieraiden ostamilla pääsylipuilla ja ravintolatuotoilla maksettaisiin kaupungille puiston rakennuskulut kertaheitolla.
C. Puisto tuottaa kaupungille 10000 miestyövuotta, mikä on aika posketon idea, kaupunki pitää puiston kunnossa järjestäjä korjaa hynät.

Näin helppoa on hoopottaa edustajiamme kaikenkarvaisten konsulttien laskelmilla.

Äänestä
  • On se hyvä että noin yksinkertainen ihminen ei ole päättämässä kaupungin asioista. Pistä ainakin korkki kiinni!

    Äänestä

  • Peruskoulumatikkaa 4 kirjoitti:

    On se hyvä että noin yksinkertainen ihminen ei ole päättämässä kaupungin asioista. Pistä ainakin korkki kiinni!

    Puisto työllistää nuoret.

    Äänestä

  • Sari Autio kirjoitti:

    Puisto työllistää nuoret.

    Hyvä kun löysit luuseri töitä.

    Äänestä

  • Tuohan on helppo laskea, eli kaksi kertaa hotelliyö miinus alv kertaa indeksi. Tuo vielä paranee jos kehipöhin arvo parantaa indeksiä. Voi hyvinkin olla vaikkapa 400-500 euroa per kävijä. Nyt kannattaisi rakentaa puiston yhteyteen hotelli ja riittävästi parkkitilaa. Sillä saataisiin kehipöhi myös nousuun.

    Äänestä

  • kehke konsultti kirjoitti:

    Tuohan on helppo laskea, eli kaksi kertaa hotelliyö miinus alv kertaa indeksi. Tuo vielä paranee jos kehipöhin arvo parantaa indeksiä. Voi hyvinkin olla vaikkapa 400-500 euroa per kävijä. Nyt kannattaisi rakentaa puiston yhteyteen hotelli ja riittävästi parkkitilaa. Sillä saataisiin kehipöhi myös nousuun.

    Sait potkut ja ansaitsit.

    Äänestä

  • Sari Autio kirjoitti:

    Puisto työllistää nuoret.

    Sartsa tarkoittanee pullunkeräyksellä.

    Äänestä

Minulla on vain 1,5 litraa finlandiaa ja ajattelen isosti.

Äänestä
  • Koita kaveri pärjätä lapsen annoksella!

    Äänestä

  • Korkki kiiiii!!!!! kirjoitti:

    Koita kaveri pärjätä lapsen annoksella!

    Lapset pärjää sillä.

    Äänestä

Onko Hämeenlinna parkkiongelma vain jonkun korvien välissä. Ajan milloin tahansa esim. kaivoparkin ohi, tilaa on yllin kyllin. samoin monet maksullisiksi laitetut paikat tarjoaa parkkitilaa. Ja meillä muka on ongelma? Ketä pitäisi työllistää, jotta " ongelma" poistuisi, se lähinnä tulle mieleen. Maksellaan turhista suunnitelmista sievoisia summia tarpeettomiin hankkeisiin. Jos yhtä holtittomasti käyttäisi omia rahojaan kansalainen- ei olisi todellisiin tarpeisiin rahaa, siltä kantilta voisi miettiä myös meidän verorahojen käyttöä, ja varsin silloin, kun puhutaan lainaotosta, lainamksuista tulevaisuudessa. Näin se on tehtävä yksityistaloudessakin, ei voi perillisille jättää velkaa., eikä voi ottaakaan velkaa turhuuksiin . Ajattelevan edustajan valtuustoisin haluaisin. Mielestäni Hämeenlinna elää jossain ihmefantasioissa hankkeissaan.

Äänestä
  • Sulla on itellä fantasia että Kate on avattu.

    Äänestä

  • Ei oo ei oo kirjoitti:

    Sulla on itellä fantasia että Kate on avattu.

    Katetta ei oo avattu, mutta 80% katteen liikkeistä on kyllä auki edelleen keskustassa. miten liikkeen siirtyminen toiseen paikkaan lisää parkkipaikkojen tarvetta?

    Äänestä

Toriparkkia ja siihen linkkuaseman vasemmalle,eteläkatu? Suunnitellaan paria hallia...hei haloo,eihän näihin nykyisiinkään ole asiakkaita. Keskusta tyhjenee ja parkkilaitoksia rakennetaan,jollain taholla heittää päästä ja lujaa.

Äänestä

.. ja Hämeenlinna väkilukukin miinusvoittoinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nykiikö poski? kirjoitti:

Kiemungin mukaan Goodmannin avauduttua Kaivoparkista tarvitaan noin 300 vakipaikkaa myyjien käyttöön?

Koska suurin osa myyjistä tietääkin jo että tulee olemaan töissä Goodmannissa, niin oletan että nämä 300 paikkaa on siis jo varattu, ettei varmasti jää sitten ilman paikkaa.

Varauskirjat ovat käyneet viime aikoina kuumana vai mitä, Iisakki?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu