äänesti remun taas valtuustoon! eikö mitään opittu edellisestä kaudesta!??
166 hullua..
ei ainakaan remu
71163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
näillä äänestäjillä on pyromaanisia taipumuksia? Eihän k.o. henkilö ole tehnyt muuta kuin päristellyt rumpuja ja rääkynyt jotain tönkköenglantia.
Kato pitäähän siellä jonkun olla makaamassa pöydän reunalla. Ja tsiikaamassa mitä muut Duunaa.
lieneekö edes tutkittu. Useat äänestäjät ovat tympääntyneet koko yhteiskuntaan, eikä syyttä. Jos vaaleissa on ehdokkaana joku aivan mahdoton henkilö, niin tätä äänestetään piruuksissaan. Ei siksi, että olisi pätevä kuin esim. demarien kaksi Mattia. Tällaisia ehdokkaita äänestetään tosissaan. Nykyistä presitanttaa äänesti tarpeeksi moni piruuksissaan, kun eivät pitäneet Esko Ahosta. Myös pervot äänestivät Ahoa vastaan, kun hän edusti perinteisiä arvoja.
Jep ja taas saa hävetä seuraavat 4 vuotta porvoolaisuuttaan.
kauankohan tällä kertaa menee ilman huumesotkuja??
Onpahan yksi paikka RKP:ltä pois. Remu on Porvoon king!!
Onhan se kumma ensin palaa talo ei ole tehty palotarkastuksia ei ole vakuutuksia.Mitenkähän jos olisi rahvaalle käynyt näin .Luulen että istuisi linnassa laiminlyönneistä?Mutta nyt kerätään rahaa P-aukisille Remulle.Porvoon veronmaksajat maksavat korjaukset .Luulen että osa Remun äänestäjistä on narkkareita?Nehän maksavat paljon veroja?