Kapakat eivät oikein koskaan ole kiinnostaneet eikä sitä enää näin 42v sinkkunaisen tee niin mielikään juosta yöaikaan humalaisten seurassa. Kuitenkin sitä seuraa aina kaipaa. Onneksi on nykyisin nämä deittipalstat. Voi ensin rauhassa tutustua ja vaihdella vaikkapa kuvat. Osa näistä sivustoista näyttää olevan ihan suoraan asiaan meneviä eli panoseuraa hakemassa siellä ovat kaikki muutkin joten ei tarvitse suotta ujostella;);)
Rohkeasti tein profiilin ja tein deitin kivalta tuntuvan fiksun miehen kanssa. Ja tapasinkin todella mukavan ja komean 28v miehen, joka esittäytyi Pasiksi.
Pasi haki minut autolla kodistani ja juteltiin matkalla niitä näitä. Pasi oli ammatiltaan kirvesmies ja kroppakin mukavasti ruumiillisen työn treenaama. Kuitenkin hetken kuluttua Pasi pilke silmäkulmassaan sanoi että "minä muuten rakastan nuolla pillua". Ja jatkoi: "sopiiko että ajataan tonne vähän syrjemmälle ja annan sulle ihanan kielihoidon". Samalla vahva käsi hyväili reittäni ja suostuin ilman muuta.
Tuoli laitettiin taka-asentoon ja Pasi aloitti nuolennan. Kuinka ihanalle se tuntuikaan. Välillä aina hellän kevyesti ja välillä todella intensiivisesti. Olin
aivan märkänä ja kiimaisena. Välillä hän piti taukoa nuolennassa ja hyväili
sormella. "Tykkäätkö tästä?" kysyi hän virnuillen samalla kun sormi kiusasi pillua. Ja sitten taas jatkoi nuolentaa. Pasi oli silminnähden kiihottunut päästessään kielihommiin ja kalu pullisteli jäykkänä housuissa. Kuitenkin hän halusi vain keskittyä nautinnon tuottamiseen minulle. Ja lopulta puolen tunnin nuolennan jälkeen sain ihana orgasmin.
Herrasmiehenä Pasi ajoi minut kotiini ja sovittiin jo ensi viikolle uudesta seikkailusta;);)
Sivusto jota käytin oli muuten: http://tinyurl.com/mb6hu7t

Vastaukset 2
Vanhimmat
Taas näitä kusetus linkkejä on tyrkyllä. Valitse itse paras seuranhaku sivusto - http://seksiseura.info blgista ja järjestä seksitreffit jo tänään!
Kyllä pitää sivuston yrittäjän nähdä paljon vaivaa kun kirjoittelee feikkiprofiileilla tarinoita Suomi24:n eri palstoille ja yrittää näin markkinoida deittipalstojaan. Itse kukin voi päätellä, kannattaako lähteä noiden sivujen käyttäjäksi kun mainonta perustuu puhtaaseen valheellisuuteen.