Äitipuolena ihana elämäkö?

No sattuikohan mun kohdalle kivat muksut,mutta ei minulla ainakaan ollut mitään normaalia perhe-elämää kummempia vaikeuksia,mutta en kyllä tekisi noin suurta numeroa arjen askareista,ei sillä etten pidä niitä arvokkaina,no joo,ehkä pitäisin jos tekisin niitä,työtään pitää arvostaa,mutta työ sana on kärsinyt inflaation muutenkin,en koe olevani työssä kun autan lapsia jossain heidän puuhissaan,en myöskään muissa kotoisissa askareissa,no joo sanoohan nykyään jo taksimiehetkin,että ne menee töihin,kun menee kopilleen kortille.Ja nyt taksimiehet älkää hitossa ottako tota vakavasti,mulla on yksi hyvä kaveri taksissa jolle murjasin ton,eikä siit tullu muuta kuin hyvät naurut.

Ei ole sillä tavalla kokemusta, että olisin asunut samassa taloudessa, mutta yritettiin kovasti tehdä sellaista "yleisorjatarta".
Tapasin miehen, jonka vaimo oli lähtenyt toisen miehen matkaan aikoinaan.
Alussa oli kaikki hyvin, mies ja hänen lapsensa olivat kohteliaita ja kiitollisia kun vähän auttelin heitä.
Asuin koko ajan omassa asunnossani, välillä vain vierailin miesystäväni luona(samassa kaupungissa)
Kun aika kului minua yritettiin saada muuttamaan samaan talouteen, mutta samanaikaisesti mollattiin minun lapseni ja itseni.
Pesin hänen mattopyykkinsä, siivosin huushollin, hoidin hänen lapsenlapsiaan ( 5 kpl) niin kotona kuin mökkioloissa.
Minut palkittiin henkisellä ja fyysisellä pahoinpitelyllä ja jouduin lähtemään kotiini monesti keskellä yötä pakoon kun kuulemma minä ja lapseni loukattiin "pyhää äitiä" pelkällä olemassaolollamme.
Hankkiuduin eroon koko "uusperheestäni" ja heidän suvustaan, olin kuulemma paha ihminen kun en halunnut enään olla "kynnysmattona" ja "yleiskoneena". Mutta kun koneetkin josku rikkoutuvat ja on vaikea saada aina uusia osia, liekö halpatuotantoa?

Olis muuatama ajatus. Ensinnäkin lapsille äiti/isä on aina läheisin ihminen, olkoon minkälainen renttu tahansa. Nämä miehesi lapset kai pelkäävät äidin hylkäävän heidät uudestaan ja siksi muistamiset ovat tärkeitä, sinä olet läsnä ja turvallinen, uskalletaan elää arkea. Tottakai tulee riitoja ja lapset turvautuvat ainoaan keinoonsa saavuttaa haluamansa eli et sä ole meidän oikea äiti, et sä meitä määrää. Siinä vaan pitää olla aikuinen eikä loukkaantua ja mennä mukaan. Melkein kaikilla uusperheillä on näitä ihania etävanhempia, heidänhän ei tarvitse elää sitä arkea vaan voi muutamana päivänä/kk olla ihana. Tiedätkö, että lapsi tarvitsee aikuista ihmistä, hän tarvitsee selvät rajat ja suunnan ja siitä syntyy ristiriitoja, ei lapsi tarvitse kaveria ja lapsi tarvitsee myös
vastoinkäymisiä. Älä anna kiukuttelun alistaa sinua, sinulla on aikuisen oikeus sanoa ei. Vakava asia on myös se, että pyörität melkoista revohkaa ja voimasi ovat rajalliset. Keskustele miehesi kanssa töitten jakamisesta (jos vain mahdollista), pistä perhe osallistumaan, isommat siivoavat oman huoneensa, et mene sinne, vaikka haju ja tavaravyöry olisi hirveä, sulje vain ovi, pienellekin voi antaa vastuun roskiksen tyhjentämisestä, jollekin opetuksen jälkeen pesukoneen käytön, kaikki osallistuvat pihan kunnostukseen. Mikäli projekti ei onnistu, hae työpaikkalääkäriltäsi viikon sairaslomaa uupumukseen ja lähde vaikka sukuloimaan. Ala olemaan terveesti itsekäs tai sinulta loppuvat voimat (voi kyllä olla vuosi ennenkuin asiat muuttuvat), sekin on parempi kuin että he joutuvat elämään ilman sinua. Muista, että et ole talouskone vaan ihminen oikeuksineen.