Moikka
Olen helsinkiläinen valokuvauksen harrastelija. Pelkkä erinäköisten paikkojen kuvailu alkaa puuduttaa joten nyt olisi haussa ihmisiä joita kuvata niissä paikoissa. Tarkoitus ei siis ole lähteä tekemään mitään ennalta suunniteltuja pro-tason mallikuvauksia, vaan pikemminkin kehitellä jokin viitekehys (kohde, teema), lähteä leikkimään ja seikkailemaan kameran kanssa ja katsoa mitä siitä syntyy. Mua kiinnostaisi käydä kuvailemassa esim. hautausmaalla sekä erilaisissa hylätyissä ja ränsistyneissä kohteissa. Studiota ei ole, eli käytännössä kaikki kuvaus tapahtuisi Helsingin ympäristössä ulkosalla. Ideoita saa myös esittää.
Kuvat menevät omaan arkistooni ja mahdollisesti ei-kaupalliseen julkaisuun, toisin sanoen saatan laittaa niitä nettigalleriaani. Kuvattavana saat myös oikeuden kuvien ei-kaupalliseen käyttöön, eli voit käyttää ottamiani kuvia omassa galleriassasi, portfoliossasi tai vaikka facebookissa. Jos kuvattavia on useampi niin yhteisotoksien jakamisesta sovitaan kaikkien osapuolten kesken etukäteen.
Toivoisin että
- Olet täysi-ikäinen. Jos et ole, niin varmistat että huoltajasi ovat valmiit antamaan luvan kuvaamiselle sekä edellämainitun kaltaiselle kuvien julkaisemiselle kirjallisena.
- Asut Helsingissä tai sen lähellä. En omista autoa joten kuvauspaikoille pääsy on julkisten ja kävelyn varassa.
- Olet kiinnostunut valokuvauksesta taiteenlajina, koska kuvaukset olisivat hauskempia jos hyviä kuvia voitaisiin rakentaa yhteistuumin
- Plussaa jos tykkäät pukeutumisesta tai harrastat cosplayta.
Sukupuolellasi, iälläsi, mitoillasi tai aiemmalla kokemuksellasi kameran edessä ei siis ole niinkään merkitystä, tärkeämpää on sopiva 'pilke silmäkulmassa' asenne ja innostus tällaiseen touhuun.
Vastaukset mieluiten sähköpostilla [email protected]. Ykistyisviestiä voi myös laittaa mutta en välttämättä vastaa yhtä nopeasti niihin.
Harrastelijakuvaaja hakee kuvattavia
6
189
Vastaukset
- Aina näitä löytyy
Tuskin valokuvauksen harrastajat vaihtavat kameran puolta ja heittäytyvät kamerasi eteen. Miten olisi joku toinen foorumi jossa pyörii mallikokelaita, niitä netti pursuaa yllinkyllin
- idiootti canonisti
"Tuskin valokuvauksen harrastajat vaihtavat kameran puolta ja heittäytyvät kamerasi eteen. Miten olisi joku toinen foorumi jossa pyörii mallikokelaita, niitä netti pursuaa yllinkyllin "
Mallit ovat tunnetusti tyhmiä kuin kanat.
Ei ne tajua katsella ympärilleen, et mistä löytys kuvaaja :-)
Mitäpä haittakaan siitä on jos kysyy?
Ja itse saattaisin ihan hyvin heittäytyä myös kameran eteen jos olisi hauska idea projektiksi joka sitä vaatisi. Ei kuvaamista pidä ottaa niin vakavasti...Ei todellakaan mitään haittaa. Täällä vaan joskus pääsee noita aivotuhnuja liiankin helposti valloilleen.
Siinä he kuitenkin ovat ehkä oikeassa jotta jollain muulla palstalla saattaisi onnistua paremmin.
- Malligeisari
Näyttää siltä että domaininhaltija kaikille näille erilaisille mallivälitys sivuille on sama :-) Ulkonäkö vain hieman muuttuu ja omat palvelut näyttävästi esillä.
- jukka1975
Kirjoita Naamakirja hakuun TFCD tai valokuvaajat ja mallit, esim. noilla nyt löytyy ainaskin jokunen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1073654
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232892Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1122451- 431925
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2421623Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt411565- 321547
- 281360
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201336- 951191