Liukuportaissa leikkiminen

4567890+765

Hei. Olin eräässä kauppakeskuksessa menossa liukuportaita ylöspäin, ja sitten kaksi lasta tulivat ylhäältä alaspäin juosten. No en siihen enempää kiinnittänyt vielä huomiota. Kun lähdin haettuani tavarat mitä hain ja samat lapset edelleen leikkivät liukuportaissa alasmenopuolella. He yrittivät juosta ylös, mutta päätin siinä kohtaa estää heitä menemästä ylös väärään suuntaan. No heidän alhaalla puhelimessa oleva äiti suorastaan räjähti ja syytti minua lastensa pahoinpitelystä, ja kertoi kuinka hän itse kasvattaa lapsensa. Minullehan asia ei kuulunut pätkääkään, mutta jos pienet lapset leikkivät liukuportaissa niin siinä voi oikeasti käydä todella huonosti, sormet voi jäädä johonkin rakoon esim.

Onko nykyään oikeasti niin vaikeata kasvattaa lapsi käyttäytymään oikein julkisilla paikoilla. Itse lapsena kun kerran tuota tein minut vietiin takaisin autoon jäähylle joksikin aikaa, ja samalla muu perhe kävi ostoksilla. Tulivat sitten hakemaan jonkin ajan päästä, enpähän ole sen jälkeen leikkinyt niissä.

1

186

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • typerää

      No eihän kukaan saa noita pieniä kullannuppuja estellä kun vanhemmat niin sanovat. Eläköön sitten pellossa, varmasti heillä hyvä loppuelämä sit .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      72
      2262
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      905
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      786
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      44
      711
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      44
      687
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      634
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      585
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      574
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      556
    Aihe