Ei lapsia!

Kuulun sukuun, jossa on poikkeuksellisen paljon miesten lapsettomuutta. Toinen satunnaisprosessin lainalaisuuksia vastaan sotiva kummallisuus on, että tyttöjä syntyy harvoin. Veljeni sai 90-luvun lopussa tytön, joka oli ensimmäinen tyttövauva 143 vuoteen suvussa. Lapsettomuusasiaa on tutkittu neljästi. Kuten voi arvata, suku on erittäin kapea, joskin pitkä. Välillä on katkeaminen ollut tosi lähellä.
Itse en kuulu suvun lapsettomien miesjäsenten joukkoon, 1 poika onneksi on saatu. Mutta toista lasta ei meinaa tulla, vaikka vuosia yritetty.
Olen seurannut läheltä parin läheisimmän suvun lapsettoman miehen taistelua ja kovillehan se ottaa. Tarinoita on kulkenut suvussa myös vanhojen aikojen katkeruudesta, silloin miehille oli myös yhteiskunnallisesti kova paikka, jos perillisiä ei ole. Tavallaan edelleen mies saattaa kokea vaikeana, että geenit ja kasvatusperinne ei siirry ja vaikkapa että omaisuus ja elämäntyö menevät hukkaan. Vaikka nykylait ja ilmapiiri ovatkin joustavampia perintöjenjaon, adoption yms. suhteen.

Hankalinta on varmaan tuo sosiaalinen paine, kun kaikki odottavat itsestaan selvasti, etta sieltahan se kaaro kohta tulee, kun "te ootte jo ollu niin kauan yhdessakin". Itsellehan on pakko myontaa, etta jos ei onnistu niin ei sitten. Eihan itsesaalissa voi rypea. Adoptio on se toinen mahdollisuus ja siihen on suhtauduttava vakavasti, jos meinaa lapsia joskus hoivailla. Syylla miksi lapsia ei saa, ei ole itselleni ollut merkitysta, lieko siksi, etta mina olen se "syyllinen" eli heikot simpat. Ongelma on yhteinen ja se pitaa yhteisesti pyrkia ratkaisemaan.

Mutta tiedan kuinka raskasta lasten saanti on ja vaimo sen ottaa todennakoisesti aina raskaammin. Meilla putkiaivoilla ajatukset kun on niin lyhyita, etta ne ei ehdi mutkistua matkalla ;-) Aidiksi tuleminen on kuitenkin se juttu, joka tavallaan "tekee naiseksi". Nain ainakin tuntuu olevan meidan perheessa.

Se mika on tarkeeta, niin puhuminen avoimesti asioista (olen nahnyt paljon kommentteja siskoilta, etta miehet eivat mene testeihin ja se on yllattanyt minut), itse olen ainakin siihen pystynyt ja se on selventanyt ongelmia ja antanut toiveitakin joskus. Ja vienyt meidat hoitoihin ja toivottavasti sita kautta joskus ihanan kaaron onnellisiksi vanhemmiksi!