Eli urosten omistajat eritoten!
Oma 1,3kk uros on alkanut luonnetta esiin tuoda vaikka itse en periksi anna ja pidän samoista asioista kiinni mistä aina.
Vieraat otetaan hirveällä haukulla, hihnassa muut koirat haukutaan pystyyn ja käskyt saa välillä toistaa.
Koira on leikattu ajat sitten, kuinka saada käytöstä pois vai jääköhän ajan kanssa kun tasaantuu? tai voiko leikatulla mörköikä olla,??
Onko muilla jäänyt miten pois?
Johtajuus käsite on meillä hallinnassa ja tiedostan, ja mitään olekaan aiemmin ollut enkä nyttenkään periksi ole antanut.
Millaisia haasteita muilla?
15
396
Vastaukset 15
- S.P.K.S.
Ei taida ihan olla kuitenkaan johtajuus-käsite hallinnassa. Ei koira yhtäkkiä ala käyttäytyä noin yli vuoden ikäisenä, jos aiemmin on toimittu johdonmukaisesti. Tuollainen ei kuulu mörköikään vaan koira koettelee sinua koska ei tiedä kumpi teistä sen mielestä olisi parempi laumanjohtaja. Onko koira joskus pelästynyt jotain, jonka voi yhdistää tilanteisiin, missä koira noin käyttäytyy?
- aloittaja vastaa
Koira alkaa siis haukkua esim puuta vasten olevaa pyörää, ja sellaisia mitä ei aiemmin ole tehnyt juurikin kun on koulutettu ja kulkee sivulla hyvin, nyt vaan hihna kuin punainen vaate että siinä temppuroi esim.
Niiin tyypilliset MÖRKÖIÄN oireet mutta kun sen pitäisi olla hormonaalinen juttu ja koira kastroitu tosiaan aja sitten.
Vai tuleeko se silti sitä kyselen?- aloittaja vastaa
Ja koiria meillä on ollut laumanvartija roduista ja sakuista mutta kaikki aiemmat narttuja niin sillä kyselen tuota.
- <<<
Meidän saku-uroksella ei ole ollut "mörköikää" ollenkaan minkään ikäisenä. Ehkäpä se johtuu osittain hyvästä hermorakenteesta sekä siitä, että koiraa on pidetty mukana joka paikassa aina, joten mikään ei ole sille vierasta eikä se pelkää mitään, missä ei ole aidosti mitään pelättävää.
- ?????????
Mikäs on sellainen asia mitä saku voi aidosti pelätä?
- Epäluotettavaa isänt
????????? kirjoitti:
Mikäs on sellainen asia mitä saku voi aidosti pelätä?
Huono isäntä suhde
- S.P.K.S.
Mitään mörköikää ei ole olemassakaan, jos koira on alusta asti osattu sosiaalistaa oikein. Myöskään hormonaaliset tekijät eivät aiheuta tai ole aiheuttamatta "mörköikää".
Vaikka aloitus todennäköisimmin olikin provo, tässä faktat. - ...
Flick on oikeassa.
t. käyttiksen omistaja - hatunnosto!
S.P.K.S. = Saksanpaimenkoiran sairaudet = Flick.
- kaikkiko flick?
... ja
- ,,,,,,,,
kaikkiko flick? kirjoitti:
... ja
Kyllä vain! Niin hassulta kuin se tuntuukin..geelari suden vaatteissa..onhan sitä ennenvanhaankin leikitelty sirkuksissa sun muissa "piireissä"..
- Sakupoika1
En aivan yhdy tuohon mielipiteeseen,että uhmaikää ei ollenkaan olisi.Itsellä neljästä saksanpaimenesta yhdellä nartulla oli aika kova uhmaikä 7-8kk iässä,jolloin kokeili rajojaan kunnolla,mutta meni ohitse melko pian,kun vaan jaksoi olla johdonmukainen kuten siihen astikkin olin ollut,ja todella hieno koira siitä varttuikin,toimi lähes ajatuksen voimalla:))
- uhmaiästä
Minä ymmärrän mörköiällä sellaisen käytöksen, että pelätään ja pelästytään vaikka mitä. En tarkoittanut uhmaikää edellisessä viestissäni, sehän on kaikilla, sekä eläimillä että ihmisillä, jolloin kokeillaan rajoja.Joo, ja erityisen tärkeätä, kuten sanoitkin, tässä iässä on toimia johdonmukaisesti ja selkeästi, jotta koira todella ottaa sinut tosissaan tuntien olonsa varmaksi; siitä se aito oikea luottamussuhde koiran ja omistajan välille syntyy.
- Sakupoika1
Minulle onkin tuo mörköikä aivan tuntematon asia,en ole omien koirieni kanssa sitä kokenut,luulinkin sen tarkoittavan samaa uhmaiän kanssa,sorry:))
- Flick.
Siksipä korjasinkin väärinkäsityksen, jonka mahdollisesta viesistäni aiheutui.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 65630
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561