Herran Jeesuksen saarnamiehet Lapissa

Illan suussa asteli pitkä konttiselkäinen mies pienen ketterän kumppaninsa kanssa vaaran viereltä Ketovaaran taloa kohti.

"Rukoilemme isää, Heikki", sanoi kookas lappalainen toverilleen. "Uskossa ja rukouksessa Jumalan voiman yllemme puemme."

Miehet polvistuivat vaivaisvarpujen sekaan. Kaksitoistavuotias Uula oli ansakierrollansa ja yllätti rukoilijat. Hän hätkähti. "koirataudin tuojat!" välähti hänen mielessään. Teki mieli pujahtaa ansakokon suojassa kotipolulle, mutta jalat juuttuivat sammalikkoon.

"Jumalan terve, lapsi!" sanoi Heikiksi puhuteltu iloisesti. "Jopa on hyvä Jumala antanut sinulle kauniita riekkoja. Oletkos sinä muistanut kiittää Häntä? Onkos äiti poikaansa opettanut? Mie se neivoin pikku Pierraani: Kun sie ansojasi virität, pyydä sie taivahan Isältä pyyntionnea! Kun sie lintua pyydöstäsi päästät, sanohan sie: Herra kiitetty!"

Uula katseli hölmistyneenä. Lyhyen ja vilkkaan lapinmiehen kasvot loistivat ja silmät olivat kirkkaat. "Vai mitä sie Pieti-veljeni arvelet?" kysyi hän kumppaniltaan, joka hitaasti nousi ja ravisteli kuloheinää polviltansa.

"Niin, kaikkinainen hyvä anti ja lahja tulee Isältämme, joka on taivaassa!" vastasi Piediksi mainittu.

"Antin Pieti!" muisti poika ja lähti livistämään taloa kohti unohtaen riekkoriippinsäkin maahan.

"Nyt ne tulevat!" huusi hän tuvan ovelta.

"Ketkä!"

"Ne, joista Kurtakon ämmi kertoi!"

"Hyvä isä sentään!" hätäili äiti. "Kuulet sie Sammeli, nyt koiratautiset tulevat!" huusi hän penkillä kuorsaavalle miehelleen. "Tänne lapset, tänne!" hoputti hän sitten kolmikkoansa.

Pierra ja Matleena pujahtivat hänen helmoihinsa. Uula pysähtyi hieman loitommaksi.

Äiti kietaisi villasukan lastensa suun ympärille.

Matleena tuhersi silmät pyöreinä ja nenä tuhisten itkua.

"Ettei tauti tartu, tauti tartu!" selitti äiti. "Suusta suuhun kuuluu villihenki tuppautuvan sisään!" Itse hän sitoi vahvan villahuivin suunsa eteen.

"Vai tänne ne Jumalan viljan maahisille jakajat!" urahti isä ja sieppasi kirveen takan viereltä. "Hulluksi kuuluvat tehneen veljeni. Tällä ollaan kovempaa tekoa!"


"Jumalan rauha taloon!" kuului säyseästi ovelta.

"Jos täällä on joku rauhan lapsi, niin jääköön rauha tänne!" jatkoi Antin Pieti.

Kukaan ei vastannut.

Uula katsoi nolona permannon rakoja ja hivutti sidettä suunsa päältä.

Pikku Matleena oli ensin kiepsahtanut äidin selän taa ja kurkistellut sieltä vieraita. Nyt hän pyörähti piilostaan ja taapersi aivan tulijan eteen.

"Onko lapsi sairas?" kysyi Heikki. "Hyvä Jumala lapsen parantaa tai vie pikku enkeliksi taivaaseen!"

Silloin tyttö kiskaisi villasukan kasvoiltaan. "Titkotta tuli jo enkeli!" jokelsi hän.

"Niin, lasten on taivasten valtakunta!" todisti Pieti.

”Milläs matkoilla lapinmiehet kuljeksivat?” kysyi isä kolkosti.

”Jumalan terve!” ojensi Heikki kättänsä kysyjälle. ”Rauhan terveisiä Purnuvaarasta Iisko-veljeltänne!”

”Millä matkoilla kuljette?” toisti isäntä tervehdykseen vastaamatta.

”Hyvästä Jumalasta puhelemme. Herran Jeesuksen lähetysmiehiä olemme. Parannusta saarnaamme ja syntien anteeksiantamusta, kuten kirjoitettu on.”

”Tässä talossa ette puhu!” jyrähti Sammeli. ”Hulluksi teitte veljeni, ette minua! Paras painua jalkoihinne!”

”Jumalan hullu on veljesi, jos hullu lie. Mutta autuas hän on ja Jumalan lapsi. Laupeus tapahtui koko huoneelle kuten Sakkeuksen majassa aikoinaan. Sama on Herramme tahto täälläkin!”

”Vai että Jumalan vilja maahan, villityt! Ulos talosta koirat!”

Isäntä heilautti uhkaavasti kirvestään.

Silloin Pieti polvistui permannolle.

”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät!” rukoili hän. Hänen kasvonsa ja silmänsä loistivat läpi hämärän.

Matleena uskaltautui aivan viereen ja silitti rukoilijan vahvaa pikimustaa tukkaa.

”Kiltti tetä, kiltti tätä”, jokelteli hän.

Isä paiskasi kirveen takanloukkoon, työnsi lapsen rajusti äitiä kohti ja tarttui silmät kipinöiden ja kasvot mustanpuhuvina pitkän lappalaisen tukkaan. Hän oli lyhyt, mutta väkevä mies. Hän nosti rukoilijan koholle permannolta ja lähti raahaamaan ovelle.

”Itää!” huusi Matleena itkien. ”Tetä on kiltti! Tetä on kiltti!”

Äiti oli painanut päänsä pöytää vasten.

”Isä, anna heille anteeksi!” kuului rukous pihamaalta, jonne pikku lappalainenkin oli hiljaa väistynyt.

Ilta oli levoton.

Matleena oli nukkunut itkuunsa. ”Itä oli paha kiltille tetälle!” oli hän vaikeroinut. Pierra oli nukahtanut heti, mutta hypähtänyt hetken perästä vuoteeltaan kauhusta kirkaisten. Äidin oli täytynyt ottaa hänet viereensä.

Uula valvoi yksin sängyssään. ”Matleena on oikeassa. Vieraat olivat varmasti hyviä miehiä”, ajatteli hän. Hänen korvissaan soi rukous: ”Isä, anna heille anteeksi!”

Äiti makasi kumman voimattoman hievahtamatta Pierran ja isän välissä ja tuijotti jäykästi takassa hiipuvaan hiillokseen.

Isä vääntelehti tuskaisena. Vuorottain kaikui hänen korvissaan lapsen valitus: ”Itä oli paha kiltille tetälle!” ja pitkän lappalaisen harras rukous: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät!” Hän muisteli äitinsä, kirjantaitava Purnun ämmiä, joka piti lastensa kanssa pitkät aamu- ja iltarukoukset, hyrisi askareita toimittaessaan virsiä ja lauloi siitä pienokaistensa vuoteitten ääressä. Miten lie juuttunutkin mieleen sellainen: ”Hän meille ilmoittaapi Hyvän tahtons’ tiens’ ja neuvons’; Viel sitte myös osoittaapi Armonsa’, suosionsa ja pyhät menons’: Hänen vihans’ pian loppuu, Eik’ ansion jälkeen rankaise meit’, Laupiuteen äkist’ myös tottuu. Ja lohduttaa murheelliset. Kun taivas on maan päälle levitett’, niin armollans’ meitt’, peittää, kuin itä lännest’ eritett’, niin hän synnit meist’ pois heittää.” Miten hyvä silloin olikaan uinahtaa. Enkelit viipyivät varmasti vuoteen vaiheella. Hän muisti ankaran Sodankylän papin rippikoulun. Äiti oli lähettänyt Sammelin ja Iiskon sinne asti Jumalan miestä oppimaan. Toisinaan oli tuntunut kuin helvetin lieskat olisivat poltelleet povea, kun rovasti jyrisi synnin kauheudesta ja onnettomasta iankaikkisuudesta. Iisko oli jo silloin ollut levoton ja kummallinen, oli käynyt papin puheilla ennen kirkon perään menoa. Mutta hän, Sammeli, oli karaissut luontonsa ja ottanut sakramentit kuten muutkin. Seuraavana päivänä oli tullut nielaistuksi vähän väkevämpiäkin aineita aikamiehen kirjojen lunastamiseksi. Samaan hommaan oli saatu houkutelluksi – melkeinpä pakotetuksi Iiskokin, ja veljekset olivat hihkaisten lähteneet sauvomaan Luirojokea ylöspäin. Mutta elämä oli luisunut ilkeästi alaspäin. Hyi sitä heräämistä Pierkkukosken nuotiolla! Päätä porotti. Kurkkua kuivasti. Voimat olivat lopussa. Veli itkeskeli ja vaikeroi. - Iisko taisi sittenkin olla oikeassa kaataessaan markkinajuomat! Pahoja keikauksia oli myrkkyjuoma tehnyt tässäkin talossa. Kerran oli tullut tulluksi aivan hulluna kotia. Pierra oli pelästynyt, ja sen jälkeen oli poika-riepu iltaöin kaameasti kirkaisten kirvonnut vuoteeltaan. Pari kertaa oli tullut lyödyksi tuota vaimoakin.

“Sammeli!” kuiskasi vaimo.

”Etkö sinäkään nuku?” kysyi mies.

”En voi. Jospa ne miehet sittenkin olivat Jumalan miehiä ja me ajoimme Herran Jeesuksen talostamme! Jospa se Iisko on sittenkin ollut oikeassa kaataessaan viinat.”

Sammeli vaikeni.

”Niin. Ehkä. Sitä minäkin tässä”, tuli vihdoin katkonaisesti.

Uula kuuli, miten isä ja äiti supattelivat.

”Hirveä rangaistus on päällämme”, itki äiti.

”Hyvä Jumala, anna meidän vielä elää aamuun!” rukoili isä.

Ja sitten:

”Annatko anteeksi, kun mie olen lyönyt sinua! En mie enää lyö. Viinat kaadan huomenna. ”

”Annanhan mie. Mutta anna sie minulle, kun olen joskus vihannut sinua. ”

”Annanhan mie. Mutta emmenkö rukoile Jumalaa?”

Uula näki hiilloksen heittämässä kajeessa, miten vanhemmat nousivat vuoteeltaan ja polvistuivat vuoteensa vierelle. Poika puristi kätensä ristiin ja pyysi: ”Hyvä Jumala armahda meitä.” Siihen hän nukkui.

---
Kun Uula lähti aamulla ansakierrolleen, näki hän isän aitan seinustalla.

”Poika, tule tänne!” kutsui isä.

Viinatynnyri oli kumollaan, ja kirkas pahanhajuinen aine pulputti tapinreijästä ja lirisi pikku purosena aitan alle.

”Annat sie, poika anteeksi, kun mie olen ollut kurja isä!”

”Annanhan mie”, vastasi Uula ja nieli itkunsa.

”Lupaathan sie, ettet koskaan maista?”

”Lupaan.”

Pierra ja Matleena kirmasivat tuvasta.

Äiti ilmestyi itkettynein kasvoin portaille. Isä lähti hitaasti veräjää kohti.

”Minne iti, minne iti?” huusi Mateleena.

”Mie menen hakemaan kiltit sedät takaisin”, vastasi isä.

”Mene Herran nimeen!” huokasi äiti.

”Itikin on kiltti, itikin on kiltti!” jokelsi tyttö.

Sammeli viipyi koko päivän ja seuraavankin. Äiti ja lapset tähysivät tuon tuostakin veräjälle.

Vihdoin illan hämärtyessä isä tuli lapinmiesten kanssa.

”Tuleeko tänne Jeetut meille itin ja kilttien tetien kantta?” kysyi Matleena.

”Ehkä”, vastasi äiti.

”Jumalan rauha tälle huoneelle!” kuului ovelta.

Sammeli astui suoraan vaimonsa luo ja kietoi kädet hänen kaulaansa. ”Nyt mie annan sinulle kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Mie olen itsekin saanut ja nyt mie olen Jumalan lapsi ja laupeus on tapahtunut tälle huoneelle. Mie viivyin, kun nämä veljet olivat jo ennättäneet loitos. Ulos oli ajettu Herra Jeesus muistakin taloista. Ja sitten mie kävin tullimiesten puheilla, mie tunnustin ja maksoin ne tullivarkaudet. Ja sitten mie vielä poikkesin Martovaarassa ja kerroin porovarkaudestani ja maksaahan mie lupasin, mutta isäntä itki ja rupesi rukoilemaan minulta anteeksi ja anteeksihan mie annoin ihan Jeesuksen nimessä ja veressä. Ja antakaahan tekin lapset isälle anteeksi. Tulkaa tänne mie siunaan teitä. Hyvä Jumala, ole kiitetty!”

Vieraat seisoivat hiljaa ovensuussa ja pyyhkivät kyyneltyneitä kasvojaan.

Äiti meni heidän luoksensa.

”Antakaa anteeksi!” tulvahti huutona hänen huuliltaan...

”Anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä!”

”Äiti, Jeetut tuli meille. Jeetut tuli!” jokelteli pieni Mateleena.

Kynttilät sytytettiin pöydälle. Äiti kantoi jo eilen valmistamansa ruuat esille. Purnuvaaran ämmien vanha Raamattu avattiin ensi kerran tässä talossa ja Antin Pieti luki siitä sulavin laulavin äänin pienestä tullimies Sakkeuksesta, jonka huoneelle tapahtui laupeus.

Uulasta tuntui, että joulu oli tullut keskelle pimeintä lokakuuta.

ihan mielenkiintoinen vanha kertomus siltä ajalta kun elävää uskoa alettiin kutsua Lestadiuksen nimen mukaisesti Lestadiolaisuudeksi. Pikkuhiljaa tämä nimi on levinnyt maailmassa ja kohdannut samaa elävää uskoa jonka nimi on ollut joku muu, mutta usko ja henki sama. Näin on käynyt mm Venäjäjällä vaikuttaneen elävän uskon kanssa, jolla on myös täytynyt olla jokin nimi.Tietääkö muuten kukaan sen nimeä?
Se tässä onkin merkillepantavaa ettei täällä palstallakaan tule väärinkäsityksiä että elävä usko on kulkenut aina aikojen alusta asti katkeamattomana joukkona, milloin pienempänä, milloin isompana ja nimet ovat olleet monenlaiset jopa yhtä aikaa kun tätä uskoa on kulkeutunut eri puolille maailmaa ja on saattanut käydä jossain vaiheessa niin pienenä että nimiyhteys on katkennut mutta sama uskonhenki on säilynyt. Näin on saattanut käydä mm. muuttamisen seurauksena outoon ja uuteen kulttuuriin eri valtioihin. Ja varsinkin entisaikaan kun tiedonvälitys ja yhteydenpitomahdollisuudet ovat olleet olemattomia.
Tänä internet ja muuna teknologian aikakautena, jos näin saa säilyä ja kehittyä lisääkin joka on tämän ajan trendi.Niin ei mahtane enää tulla "huomaamattomia" uusia levinnäisyyshaaroja ainakaan tästä täällä hyvin tunnetusta haarasta. Koska tämä haara pitää hyvin yhteyttä tänään mm. Afrikan ja Etelä-Amerikan uskovaisten suuntiin.
Mutta onko vanhoja haaroja vielä jossakin?, sitä ei voi kukaan varmuudella tietää.