Vain Koski-keskustelua

roskapostiKIELTO

Yleisön pyynnöstä avataan tämä kanava, jossa keskustelijat ottavat kantaa, tosimielessä, tapaukseen Outu Koski ja lapset. Kannanotot puolesta JA vastaan perusteluineen.
Ei henkilökohtaisuuksia solvauksia.
Yleisö on toivonut että Yvonne A:n henk.koht.palsta saisi tyrehtyä.

62

2489

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Annika&Tomi

      Olemme pariskunta ja 100% samaa mieltä kuin Yvonne A. otsikossa "Pro-Itsekeskeisyys Suomessa". Perustelemme:
      Outi on työskennelyt sosiaalialalla ja tietää tarkalleen kuinka helppo naisen on saada itsekkäät, yksipuoliset valheet läpi kautta sosiaalitanttarivin.

      • Mea

        Samaa mieltä. Mediassa on otettu vain äiti huomioon. Lapset kuuluvat isälle ja toivottavasti sinne myös päätyvät. Äiti on toimillaan tehnyt selväksi ettei ole kykeneväinen kasvattamaan lapsia.

        Suomalaiset ovat vaan niin sinisilmäisiä tällaisissa tapauksissa että.
        Äitihän yrittää kaikin mahdollisin tavoin vahingoittaa tilannetta. mm syyttämällä poliisia liiallisesta väkivallasta yms yms.

        Onko kukaan miettinyt että jos se oma vaimo tai mies kaappaa lapset niin kuinka virkavallan haluaa siinä toimivan?

        Media ei ole niin 100% "tietolähde" kuin moni näyttää luulevan. Suomessa on otettu vain äidin kanta huomioon olisiko hyvä välillä kuulla isää?

    • nimimerkki

      Asia on selvä. Lapset on Yhdysvaltain kansalaisia ja yhteishuoltajuus määrättiin myös siellä, niin ratkaistakoon koko juttu myös Yhdysvalloissa.

      PS. Olen tässä elämäni aikana ottanut yleisohjeekseni yrittää katsoa kiistanalaisia asioita ns. "kääntämällä" tapahtumat ympäri. Yritän löytää ratkaisun joka tuntuu myös "käänteistapauksessa" oikealta.

      Esimerkki: Entä jos avioero-tilanteessa afrikkalainen isä ottaisi lapsensa kotimaahansa, sanotaanko vaikka Egyptiin. Isä saisi myös lastenpsykiatrien lausunnon avulla paikalliselta oikeudelta yksinhuoltajuuden. Kuinkahan Suomessa asiaan suhtauduttaisiin?

      Esimerkki: Suomalainen mies ja venäläinen nainen menevät naimisiin, saavat lapsen mutta eroavat myöhemmin. Suomalainen käräjäoikeus määrää yhteishuoltajuuden muuta äiti häipyy lapsensa kanssa Venäjälle. Venäjä ei kuulu Haagin lapsikaappaus-sopimuksen piirin, joten äiti saa asua lapsensa kanssa vapasti Venäjällä ilman että isä voi asialle mitään. Paheksuttaisiinkohan Suomessa äidin ratkaisua?

      Päädyin ratkaisuun: Lapset kotimaahansa jonka oikeusistuin saa päättää mikä on parasta lapsille.
      Jos äiti/isä on tehnyt samalla rikoksen rankaistakoon siitä sen maan lakien mukaan jossa rikos on tehty. Tässä tapauksessa Koski tuomiolle USA ja Rogers Suomeen. Syytenimikkeitä en ala arvailemaan kun en tunne asiaa muuten kuin iltapäivälehtien sivuilta.

    • RexTor

      En kirjoita mielipidettäni kokonaisuudessaan, se ilmenee kyllä ao. perusteluista.

      Todelliset uhrit = lapset. Alle 5-vuotias saattaisi unohtaa ja päästä eteenpäin. Yli 15-vuotias saattaisi osata omin voimin auttaa itseänsä tämän yli. Nyt ajankohtaiset uhrit ovat henkisesti äärettömän pahassa vaiheessa.
      Outi on uskomattoman paha ja liian itsekeskeinen äidiksi.
      Yhdyn 100%:sti Yvonne A:han.

      Perustelut:
      1. Epäilys heräsi heti kun ala-arvoinen mediamme suostui itsekeskeisen naisen asianajajaksi.
      2. Varovasti julkisuuteen on tihkutettu tietoja että perustelu 1. on aiheellinen.
      3. Älkäämme koskaan unohtako K. Campoy’n itserakasta julkisuuskipeyttä.

      Kuinka on mahdollista että niin arvovaltaiset tahot kuin HS ja YLE ovat niin vietävissä?
      Kuinka on mahdollista että kaksi ministeriäkin ovat niin vietävissä?
      Oikeusministerimme kohdalta ymmärrän kyllä, hän on aina pyrkinyt käyttämään populismia hyväkseen.

      • Yvonne A.

        Olen erittäin huojentunut saadessani tukea myös asiallisella palstalla. Tätä minä itseasiassa tarkoitin, en vain osannut jäsentää ajatuksiani näin selkeästi, olin liian raivon vallassa ja sokaistunut vihasta itsekeskeisyyttä kohtaan.
        Mielipiteeni: Olen Outia vastaan.
        Perustelut: Sanasta sanaan RexTor:n perustelut

      • Tiina

        Se että juoru- ja iltapäivälehdet ovat ottaneet tästä kaiken irti on sinänsä ymmärrettävää, ovat varmaan tienanneet hyvän tilin myynninkasvusta. Mutta kyllä yleisradion uutisten ja suurimpien sanomalehtien on oltava oltava avarakatseisia ja puolueettomia jos aikovat säilyttää uskottavuutensa jatkossakin.

      • Oikeusman
        Tiina kirjoitti:

        Miten on mahdollista manipuloida iltapäivälehtien js ns. "roskalehtien" ohella myös muutkin suomalaisen median edustajat, jopa KAIKKI luotettavimmat asiamediat, kuten YLE ja HS ( joissa mm. jatkuvasti käytettiin pojista, Jakobista ja Alexista, väärän nimen lisäksi myös vääristeltyä ilmaisua "espoolaispojat") yksisilmäisesti uutisoimaan tapauksesta vain ja ainoastaan Outi Kosken näkökulmasta.

        Jakob ja Alexhan ovat molemmat syntyneet ja asuneet koko elämänsä Etelä-Carolinassa, Yhdysvalloissa. Espooseen Jakob ja Alex tulivat viime kesänä (2003) käväisemään kesälomamatkallaan, kesälomalla jolta äiti jätti heidät tapaamisoikeuden päätyttyä palauttamatta kotiin.
        Media teki heistä yksituumaisesti suomalaispojat, vaikka he ovat todellisuudessa - mitä suurimmissa määrin - amerikkalaispoikia. Osaavatkohan Jakob ja Alex edes montaakaan sanaa Suomea.. No, sillä nyt ei ole merkitystä.

        Mikä on peruste tälle suomalaisen koko mediakentän joukkomanipulaatiolle, suorastaan "joukkohypnoosille". Median silmissä kyseessä oli kaiketi "Suomi-Ruotsi" maaottelu -tyyppinen taisto pojista, jossa verhouduttiin Suomen lippuun, ja laitettiin sinivalkoiset lasit silmille...MUTTA että YLE ja HS:kin! Pyhhyh..

        Odotan, että joku "asialehti" tekee rohkeasti jutun ja haastattelun myös Jakobin ja Alexin isästä, ja kertoisi - tasapuolisuuden nimissä - rohkeasti myös hänen mielipiteensä ja näkemyksensä tapauksesta (jos isä on tähän suostuvainen).

      • Arska
        Oikeusman kirjoitti:

        Taitaa olla vaan niin että isä John Rogers on kunnon ihminen eikä halua repostella lapsiaan ja asioitaan julkisuudessa kuten Outi. Jumalauta, sillä akalla oli yhteishuoltajuus mutta ei se kelvannut. Taitaa Outikin olla näitä kostonhimoisia naisia jotka haluavat kostaa jättämisensä lasten välityksellä...

        ______________________________________________
        Odotan, että joku "asialehti" tekee rohkeasti jutun ja haastattelun myös Jakobin ja Alexin isästä, ja kertoisi - tasapuolisuuden nimissä - rohkeasti myös hänen mielipiteensä ja näkemyksensä tapauksesta (jos isä on tähän >suostuvainen).
        ______________________________________________

    • JokaÄitiTietää

      Vihdoin saatiin palsta ilman Yvonne A:n kieroja ansalankoja. Miksei Oudin asioita saada kuntoon vaikka hän taistelee kuin leijona naurettavan Suomen oikeuslaitoksen kanssa?
      Perustelut Oudin puolesta: Hän salasi viimeiseen asti sitä helvettiä mitä hänellä ja hänen lapsilla oli siellä valloissa. Hänhän on nyt kertonut suoraan että mies löi häntä ja pahoinpiteli hänen lapsiaan. Tarvitaanko muitakin perusteluita kuin nämä todisteet?

      • panettelua

        B=äiti ei ole esittänyt mitään todisteitä väkivallasta näin toteavat sekä hovi- että korkeinoikeus. Täkin oli äidin keksimää.
        "Siltä osin kuin B on toistanut väitteensä A:n poikiin kohdistamasta väkivallasta, Korkein oikeus toteaa, ettei asiassa ole tullut esiin väitettä tukevia seikkoja, ja katsoo hovioikeuden tavoin, ettei syytä palauttamista koskevan hakemuksen hylkäämiselle ole myöskään tämän väitteen perusteella."

      • JokaÄitiTietää
        panettelua kirjoitti:

        Toivon että nimimerkki "panettelua" on mies. Jos olet nainen niin sinun täytyy olla tämän päänsekoittaja Yvonne A:n aivopesty uhri.
        Sun perustelut ovat lainauksia jonkun muumaalaisen oikeuslaitoksen hatarista arveluista ja huonot käännökset saavat asiat monimutkasemmiksi.
        Eikö perusteluksi riitä, mitä OutiKoski on valaehtosesti ja suullisesti todistanut?
        Eikö mihinkään voi enää uskoa?

      • Tiina
        JokaÄitiTietää kirjoitti:

        heh heh, vaihteeksi hauskasti tehty provo :)

      • JokaÄitiTietää
        Tiina kirjoitti:

        heh heh, vaihteeksi hauskasti tehty provo :)

        Pakko tunnustaa, ettäen ymmärrä yhtään mitä tämä vastaus tarkoittaa. Jos sinulla on aikaa, niin toivon hartaasti että selität?

      • Joopa joo
        JokaÄitiTietää kirjoitti:

        Toivon että nimimerkki "panettelua" on mies. Jos olet nainen niin sinun täytyy olla tämän päänsekoittaja Yvonne A:n aivopesty uhri.
        Sun perustelut ovat lainauksia jonkun muumaalaisen oikeuslaitoksen hatarista arveluista ja huonot käännökset saavat asiat monimutkasemmiksi.
        Eikö perusteluksi riitä, mitä OutiKoski on valaehtosesti ja suullisesti todistanut?
        Eikö mihinkään voi enää uskoa?

        Olisit edes hieman vaivautunut ottamaan selvää asioista ennen kuin sanaisen arkkusi täällä avaat niin ehkä lässytykselläsi olisi jotain painoarvoa. Nyt sinut luokitellaan provoksi koska sinulla ei näytä olevan mitään tietoa ko. asiasta.
        Lontoon kieltä opiskelemalla voi tutustua muihinkin lehtiin kuin 7 päivää ja apu jotka antavat asiasta todella "monipuolisen" kuvan.

        Oikeus on tapahtumassa heti kun lapset palautetaan isälle. Suomi on oikeusvaltio joka toivon mukaan sellaisena pysyy ja täällä kaiken maailman lapsikaapparit laitetaan vastuuseen teoistaan.

        Koski on nostanut syytteitä miestään vastaan vaikka millä mitalla. Mies on joutunut ravaamaan kaiken maailman tahot läpi vieden lippuja ja lappuja todistaaksen Kosken olevan väärässä? Eikö tämä jo kerro jotain. Mies säästää kaiken todistusaineistoksi kelpaavan koska tietää naisen olevan sekopää.

      • JokaÄitiTietää
        Joopa joo kirjoitti:

        Olen seurannut asiaa hyvin seikkaperäisesti Helsingin Sanomissa ja TV.ssä, eikä yhtäkään roskalehteä. Miksi meillä sitten on oikeusistuimet jos valaehtoiset todisteet eivät merkitse mitään?
        Kysyin kyllä nimimerkki Tiinalta mitä hän tarkoitti provolla? Saatan olla liian vanha teidän nuorten maailmaan mutta luulin että sentään naiset ymmärtää oikeuden päälle. Te olette samanlaisia kun se Yvonne-hentukka joka ei ole seurannut lakiasioita koskaan. Miksette perustele teidän ulkomaalaismiesrakkautta?

        "Ulkomaalaismiesrakkautta" ? ? ?
        Taidat todella olla liian vanha jos rassukka kuvittelet että kaikki sinun kanssa erimieltä olevat ovat vain "rakkauden" takia liikenteessä.

        Provo= sinun kaltaisesi hölmö ihminen joka tarkoituksella väittää aina muita vastaan. Kirjoittaa viestinsä vailla mitään todenmukaisuutta ja kuvittelee aina olevansa oikeassa. Yrittää raukkamaisilla mielipiteillään saada keskustelua aikaiseksi. Joka ei yleensä tuota tulosta vaan suunnattoman haukkumisryöpyn.

        Sinä et myöskään ole näköjään päivääkään ollut lain kanssa tekemisissä jos kehtaat väittää että äiti on oikeassa koska on suomalainen. Taidat olla kunnon rasisti.

        Ihan tiedoksi vain sinullekin että minä ja varmaan monet isän puolustajat ovat asialla siksi että todellakin se LAKI on isän puolella ja äiti on väärässä.

        Kyllä silloin sinun nuoruudessa varmaan lapsille opetettiin että äiti on parasta lapselle mutta nyt mummo hyvä eletään nykyaikaa. Isä voi olla huoltaja lapsille siinä missä äitikin.

      • Kusti S.

        Vastustan Outia henkeen ja vereen, mutta älkää enää lyökö "JokaÄitiTietää". Hänhän todellakin perusteli kantaansa, mikä on tämän postilaatikon vaatimus. Hän sanoo seuranneensa Hesaria ja YLEä!!!
        Siinä meillä pulma. Millä tavalla saamme hänet ylipuhutuksi? Ei ainakaan lyömällä.
        Olisi muuten hauska tietää, seuraako mediamme näitä meidän keskusteluja? Nimittäin luulisi heidän huomaavan että he saavat aika lailla kyytiä meiltä.

      • Homo Sapiens
        JokaÄitiTietää kirjoitti:

        Olen seurannut asiaa hyvin seikkaperäisesti Helsingin Sanomissa ja TV.ssä, eikä yhtäkään roskalehteä. Miksi meillä sitten on oikeusistuimet jos valaehtoiset todisteet eivät merkitse mitään?
        Kysyin kyllä nimimerkki Tiinalta mitä hän tarkoitti provolla? Saatan olla liian vanha teidän nuorten maailmaan mutta luulin että sentään naiset ymmärtää oikeuden päälle. Te olette samanlaisia kun se Yvonne-hentukka joka ei ole seurannut lakiasioita koskaan. Miksette perustele teidän ulkomaalaismiesrakkautta?

        Tuulipukukansa valittaa että Suomessa ei oikeus tapahdu kun Outi Koski ei saa pitää kaappaamiansa lapsiaan. Itse asiassa oikeusistuimet tekevät niinkuin laki määrää. Eli katsotaanpa sitä lakia pikkaisen mitä se määrää.

        Suomen allekirjoittama ja ratifioima Haagin kansainvälisistä lapsikaappauksista tehty lapsikaappaussopimus määrää että lapsi on palautettava ennen kaappausta kotipaikkana olleeseen valtioon.

        Milloinka lapsi on kaapattu?

        * lapsi on alle 16-vuotias
        (Jacob ja Alex ovat)

        * lapsella oli välittömästi ennen kaappausta asuinpaikka Haagin sopimukseen sitoutuneessa valtiossa (esimerkiksi Suomessa)
        (Asuivat koko elämänsä Yhdysvalloissa muutamaa lomakuukautta lukuunottamatta)

        * lapsi on viety toiseen Haagin sopimukseen sitoutuneeseen valtioon
        (eli tuotu Suomeen, USA on myös ratifioinut sopimuksen, Venäjä ei)

        * hakijalla oli yksin tai yhdessä toisen kanssa oikeus määrätä lapsen asuinpaikasta; käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hakijalla oli lapsen huolto joko yksin tai yhdessä toisen huoltajan kanssa
        (jaettu huoltajuus isällä ja äidillä tässä tapauksessa)

        * hakija on tosiasiallisesti käyttänyt huoltoon liittyviä oikeuksia
        (eli osallistunut lasten elämään ja tavannut heitä, ei ole kiistanalainen tämäkään)

        * hakija ei ole antanut suostumustaan poisviemiselle tai palauttamatta jättämiselle
        (isä ei ole antanut suostumustaan palauttamatta jättämiselle)

        Laki ei ota kantaa siihen kumpi vanhemmista saa huoltajuuden, siitä päättää puolestaan sen maan oikeusistuin josta lapset kaapattiin. Jos Outi on sitä mieltä että isä ei ole sopiva huoltajaksi hän esittäköön mielipiteensä Yhdysvalloissa.

      • Oikeusman
        JokaÄitiTietää kirjoitti:

        Olen seurannut asiaa hyvin seikkaperäisesti Helsingin Sanomissa ja TV.ssä, eikä yhtäkään roskalehteä. Miksi meillä sitten on oikeusistuimet jos valaehtoiset todisteet eivät merkitse mitään?
        Kysyin kyllä nimimerkki Tiinalta mitä hän tarkoitti provolla? Saatan olla liian vanha teidän nuorten maailmaan mutta luulin että sentään naiset ymmärtää oikeuden päälle. Te olette samanlaisia kun se Yvonne-hentukka joka ei ole seurannut lakiasioita koskaan. Miksette perustele teidän ulkomaalaismiesrakkautta?

        Myös nämä KAIKKI ns. luotettavimmat asiamediat, kuten YLE ja HS, sortuivat tässä tapauksessa yksisilmäisesti uutisoimaan tapauksesta vain ja ainoastaan Outi Kosken näkökulmasta. Tarkemmat perustelut:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000572&posting=22000000005119192

      • lainassa
        JokaÄitiTietää kirjoitti:

        Toivon että nimimerkki "panettelua" on mies. Jos olet nainen niin sinun täytyy olla tämän päänsekoittaja Yvonne A:n aivopesty uhri.
        Sun perustelut ovat lainauksia jonkun muumaalaisen oikeuslaitoksen hatarista arveluista ja huonot käännökset saavat asiat monimutkasemmiksi.
        Eikö perusteluksi riitä, mitä OutiKoski on valaehtosesti ja suullisesti todistanut?
        Eikö mihinkään voi enää uskoa?

        Kyllä se on ihan suoraan suomalaisen tuomioistuimen päätöksestä KKO:2004:76 joka löytyy:
        http://finlex1.edita.fi/dynaweb/oiktap/kko/fkko/@Generic__BookTextView/3831;nh=1;hf=0;lang=fi?DwebQuery=KKO:2004:76 in #1
        ei suinkaan minun keksimääni. Kyllä asiat huonosti olisi jos riittäisi oma todistus ilman todisteen häivääkään, eikö juuri silloin oltaisi ikuisessa juupas eipäs tilanteessä.

      • lakia tulkitaan
        Oikeusman kirjoitti:

        Myös nämä KAIKKI ns. luotettavimmat asiamediat, kuten YLE ja HS, sortuivat tässä tapauksessa yksisilmäisesti uutisoimaan tapauksesta vain ja ainoastaan Outi Kosken näkökulmasta. Tarkemmat perustelut:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000572&posting=22000000005119192

        Ilmeisesti armeija opetti nämä isää puolustavat tottelemaan lakeja kyselemättä. Autoritäärisyys on heillä johtotähtenään. He eivät kallista korvaansa sille, että poikia tulee kuunnella. On ihan OK, jos pojat sanovat että hehaluavat isän luokse.

      • eltsu
        JokaÄitiTietää kirjoitti:

        Olen seurannut asiaa hyvin seikkaperäisesti Helsingin Sanomissa ja TV.ssä, eikä yhtäkään roskalehteä. Miksi meillä sitten on oikeusistuimet jos valaehtoiset todisteet eivät merkitse mitään?
        Kysyin kyllä nimimerkki Tiinalta mitä hän tarkoitti provolla? Saatan olla liian vanha teidän nuorten maailmaan mutta luulin että sentään naiset ymmärtää oikeuden päälle. Te olette samanlaisia kun se Yvonne-hentukka joka ei ole seurannut lakiasioita koskaan. Miksette perustele teidän ulkomaalaismiesrakkautta?

        Just napsahti taas asian ytimeen; ",,,luulin että sentään naiset ymmärtää oikeuden päälle." Luoja varjelkoon minua siltä päivältä jolloin oikeuden ymmärtäminen on sukupuolesta kiinni!!! Olen nainen, äiti ja aviossa mutta en kyll oo samaa mieltä sun kans. Mun mielestä täs Kosken jutussa on pahimmillaan just tollasista subjektiivisista oikeuskäsityksistä ongelmaa; Outi otti "naisen oikeudella" "äidin oikeudella" ym. hölynpölyllä muksut ittelleen; viis mistään yleisistä laeista ja sopimuksista; nyt toimii Outin naisoikeus!!
        Nolottaa oikein tollaset naisten oikeustaju jutut,,,

    • Kusti S.

      Olen Outia vastaan ilman objektiivista syystä, mutta niskakarvat nousivat pystyyn jo heti tapauksen julkitulon yhteydessä. Jotenkin on sellainen kutina että uusi Campoy-tapaus on kehkeytymässä.
      Perusteluni: Ihmettelen miksi media ei uhraa kovinkaan paljon voimavaroja kirjoittamaan elokuisesta isä/lapset/äiti-tapaamisesta. Sen verran on varovasti annettu ymmärtää, että tilanne oli peräti hallinnassa, kunnes Outi Koski pisti koko homman kalabaliikiksi ja sittemmin farssiksi. Voi luoja, että lapset saavat henkisiä arpia loppuiäksi.

    • Krisse

      Perustelu: Äiti joka ajattelee lastensa parasta ei olisi karannut suomeen vaan olisi ajanut asiaansa paikanpäällä. Se ettei ole rahaa ei saa olla syy, kyllä valloissakin on ilmaisia oikeusavustajia.

      Ja eihän ne alunperin edes kiistelleet yksinhuoltajuudesta vaan siitä kumman luona lapset ovat enemmän: silloin Koskesta olisi tullut ns. viikonloppuäiti ja isä olisi huoltanut lapsiaan viikolla. Oikeus määräsi yksinhuoltajuuden isälle vasta kaappauksen jälkeen.

      Taisi Outilla tulla hätä siitä että ukon ei enää olisi tarvinnut maksaa äidille elatusmaksuja saadessaan lapset suurimmaksi osaksi ajasta hallintaansa.

      • ajattelen

        Olen ihmetellyt, miksi Koski ei voinut tyytyä yhteishuoltajuuteen. Näin täysin ulkopuolisena jään miettimään, että eikö olisi ollut parempi valvoa lasten etua jenkeissä kuin lähteä tällaiseen yltiöpäiseen ristisaattoon, jossa lapset ovat joutuneet kokemaan paljon sellaista, mitä en ikinä toivoisi yhdellekään lapselle.

        Äidin pitäisi kaikissa tilanteissa osata aina laittaa lapsen etu omansa edelle - onko tässä käynyt päinvastoin, en ota kantaa, mutta en voi välttyä myös ajatukselta, että lapset ovat joutuneet asemaan, jossa heiltä on kohtuutonta vaatia itsenäistä päätöstä.

        Onko Alexin ja Jacobin lapsuus tuhottu? Tuliko aikuisten maailma näin voimallisesti heidän elämään? Mistä he löytävät voiman jatkaa eteenpäin?

        Mielestäni äidin ja isän pitäisi nyt heittää omat tunteensa syrjään ja pyrkiä vain edistämään lasten turvallisuudentunteen parantamista. Lapsella on oikeus tasapainoiseen elämään, lapsen ei pitäisi joutua valitsemaan vanhempiaan. Rakastava vanhempi osaa antaa periksi silloin kun sen aika on.

    • Santeri

      Toivottavasti järki voittaa lopulta.

    • Helena As...

      Minulla on lapsi amerikkalaisen miehen kanssa eikä ollut mitään vaikeuksia muuttaa Suomeen lapsen kanssa vaikka olimme naimisissa. Minä luulen että Oudin mies on sairaalloisen mustasukkainen. Siksi hän lyö. En osaa perustella vaikka se oli vaatimus tähän postilaatikkoon. Tai on minulla perustelu: Oudin ex-miehen mustasukkaisuus. Ei minulla ollut mitään vaikeuksia ilman tuomiooikeudenkäyntia

      • miehellä

        täytyy olla. Koska hän niin jääräpäisesti vonkuu lapsia itselleen. Hänellähän on lapsia entuudestaan. Ei häm miltään kiltiltä isipapaltakaan vaikuta.

      • Elina W.

        Olen samaa mieltä. Mustasukkaisuus on taakka sekä sairaalle itse että kohteelle ja ympäristölle. Minulla oli myös amerikkalainen mies ja me tehtiin kaksi lasta. Ei meillä ollut mitään vaikeuksia erossa kun hänen työnsä tällä Suomessa päättyi. Hän muutti kotiin ja sain lapset ilman mitään riitaa.
        Luulen kyllä että Outikin pärjää ja perusteluni on miehen sairas mustasukkaisuus, joka on kyllä aika tyypillistä monelle amerikkalaiselle miehellä, mutta Oudilla on sentään oikeus ja yleisön tuki puolellansa.

      • olen Mrs.

        Kaikki tulee päättymään onnellisesti, ja tätä on aika helppo perustella: Suomi on oikeusvaltio ja ns. oikeusmurhat kuuluvat vain amerikkalaisiin tv:sarjoihin

      • Idioottien vallankumous!
        miehellä kirjoitti:

        täytyy olla. Koska hän niin jääräpäisesti vonkuu lapsia itselleen. Hänellähän on lapsia entuudestaan. Ei häm miltään kiltiltä isipapaltakaan vaikuta.

        "Koska hän niin jääräpäisesti vonkuu lapsia itselleen. Hänellähän on lapsia entuudestaan"

        Helvetin idiootti! Periaatteella jokaiselle jotain. Vai?

        No niin kaikki eronneet vanhemmat joilla on enemmän kuin yksi lapsi. Lapset jakoon, molemmille jotain.

        Painukaa takaisin sinne junttilaan mistä olette tulleetkin!

      • Eeva-Riitta M.
        Elina W. kirjoitti:

        Olen samaa mieltä. Mustasukkaisuus on taakka sekä sairaalle itse että kohteelle ja ympäristölle. Minulla oli myös amerikkalainen mies ja me tehtiin kaksi lasta. Ei meillä ollut mitään vaikeuksia erossa kun hänen työnsä tällä Suomessa päättyi. Hän muutti kotiin ja sain lapset ilman mitään riitaa.
        Luulen kyllä että Outikin pärjää ja perusteluni on miehen sairas mustasukkaisuus, joka on kyllä aika tyypillistä monelle amerikkalaiselle miehellä, mutta Oudilla on sentään oikeus ja yleisön tuki puolellansa.

        Nyt mun pää rupesi hilseilemään. Oliko sun Misterin suomityö Utsjoki-Kevon säähavaintoasemalla ja sä olit töissä kansallispuistossa.
        Mutta pakko myöntää: Perustelit kantasi kuten kuuluukin.
        Onko siellä jo paljon lunta?

      • EiVoi OllaTotta
        Elina W. kirjoitti:

        Olen samaa mieltä. Mustasukkaisuus on taakka sekä sairaalle itse että kohteelle ja ympäristölle. Minulla oli myös amerikkalainen mies ja me tehtiin kaksi lasta. Ei meillä ollut mitään vaikeuksia erossa kun hänen työnsä tällä Suomessa päättyi. Hän muutti kotiin ja sain lapset ilman mitään riitaa.
        Luulen kyllä että Outikin pärjää ja perusteluni on miehen sairas mustasukkaisuus, joka on kyllä aika tyypillistä monelle amerikkalaiselle miehellä, mutta Oudilla on sentään oikeus ja yleisön tuki puolellansa.

        Multa meni senat sakaisin.
        Onko teillä jo ladon pohjoisseinät tiivistetty?
        Perusteluni: Musta tuntuu että niistä vetää...

      • hottentotten
        Elina W. kirjoitti:

        Olen samaa mieltä. Mustasukkaisuus on taakka sekä sairaalle itse että kohteelle ja ympäristölle. Minulla oli myös amerikkalainen mies ja me tehtiin kaksi lasta. Ei meillä ollut mitään vaikeuksia erossa kun hänen työnsä tällä Suomessa päättyi. Hän muutti kotiin ja sain lapset ilman mitään riitaa.
        Luulen kyllä että Outikin pärjää ja perusteluni on miehen sairas mustasukkaisuus, joka on kyllä aika tyypillistä monelle amerikkalaiselle miehellä, mutta Oudilla on sentään oikeus ja yleisön tuki puolellansa.

        Alan pikkuhiljaa ymmärtää miksi Outi Koskella on niin paljon kannatusta. Hohhhohhoo jaajaa.
        Onko tämä läpileikkaus Suomen naisista?
        Hei kanssasisaret: Tuuttekste mukaan, mennään kartsalle ostamaan vaikkapa mustaa makkaraa? Tiedä häntä, vaikka saataisiin palttuakin.
        Perustelut. Se vois olla kivaa.

      • Heini
        Elina W. kirjoitti:

        Olen samaa mieltä. Mustasukkaisuus on taakka sekä sairaalle itse että kohteelle ja ympäristölle. Minulla oli myös amerikkalainen mies ja me tehtiin kaksi lasta. Ei meillä ollut mitään vaikeuksia erossa kun hänen työnsä tällä Suomessa päättyi. Hän muutti kotiin ja sain lapset ilman mitään riitaa.
        Luulen kyllä että Outikin pärjää ja perusteluni on miehen sairas mustasukkaisuus, joka on kyllä aika tyypillistä monelle amerikkalaiselle miehellä, mutta Oudilla on sentään oikeus ja yleisön tuki puolellansa.

        Kyllä Outi voittaa jos hän vaan jaksaa. Mulla on sama tapaus kun sulla joten tiedän jotakin. Oli n4 vuotta sitten naimisissa amerikkalaisen kanssa, tai ehkä oikeasti avoliitto. Hän edusti täällä palloliittoa ja saimme lapsen. Kun hänen liittosopimus loppui oli hänen pakko mennä takaisin kun se oli ainoa työ. Mutta ei hän nostanut mitään oikeusriitaa niinkun Outin sairaan mustasukkainen mies.
        Perustelen että meillä menee tosi hyvin nyt.

    • Yhteisrintama

      Outi Kosken vastustajilla ei ole mitään sanssia jos vain yhdistämme voimamme.
      Perustelen että oikeus ja enemmästö voittaa aina demokratin.

    • en jaksa keksiä

      Eikö näille amerikan-miniöille pitäisi perustaa ihan omaa hiekkalaatikkopalstaa. Voiko olla totta että heitä on noinkin paljon, ja kaikilla sama silmien väri. Tämä palsta lähti hyvin ja asiallisesti käyntiin päivällä, mutta nyt kun palloliiton naiset ovat saaneet koneensa auki, niin huhhu...heikottaa.

    • Yvonne A.

      Minä inhoan Outi Kosken lasten äidin itsekeskeisyyttä yli kaiken. Luettuani tämän palstan vastauksia totean, että vain me vastustajat esitämme edes vähän analyyttisiä perusteita väitteellemme. Meistä tulisi hyvä Jury.
      Vähän käy sääliksi nimim. "JokaÄitiTietää", hänet hiljennettiin nopeasti, ja naisten taholta!
      Yritin esittää Koski-vastaisuutta aikaisemmin avaamallani otsikolla "Pro-Itsekeskeisyys Suomessa" mutta minut tungettiin saappaanvarsiin aika pian. Pääasialliset perustelut: Blondi, Mies, Lesbo; jopa eräs profiloija luokitti minut kelvottomaksi kannanottajaksi ikäni, pituuteni ja painoni perusteella!

      • VonnaVonna

        Etkö saanut tarpeeksi palautetta omalla palstallasi. 99% vastaajista huomasi heti mitä olet. Sinä pelkästään provosoit Outia vastaan ilman ensimmäistäkään perustelua - ainut argumentti on sinun oma egoismi.
        Yhdyn taannoiseen profiloijaan: Blondin keskustelupalsta on kontaktipalsta.
        Perusteluni: yllä.

      • tai pro fatsi

        Pohjimmaltaan kyseen pitäisi olla tässä keskustelussa pro pojat!! Molemmat osapuolet kyllä pyrkii siihen, mutta pro-fatsi liikkeen edustajiksi leimautuvat eivät anna mitään merkitystä poikien mielipiteille vaan leimaavat nämä liian lapsellisiksi tai manipuloiduiksi. Kysynkin, olittetko kaikki itse 13-vuotiaina täysin toisten manipuloitavissa?? Vaihdoitteko mielipiteitänne aina sen mukaan kuka niitä kysyi?

      • RexTor
        tai pro fatsi kirjoitti:

        Luepa alkupään viesteistä "Isekeskeisyyden huippu", siinä on prikulleen kantasi, ja olen todella peloissani lasten henkisestä tulevaisuudesta - eritoten ajatellen heidän tämänhetkistä ikää. Tapaus on inhottavuudessa läpisurkea.

    • Matti ja Teppo

      IltaSanomien ja IltaLehden vahvistaman jyrkän huhun mukaan Suomen iskelmätaivalle on nousemassa uusi trio: Outi Koski, Vesa Keskinen ja Matti Nykänen kappaleella "Sitä saa mitä tilaa..."
      Uudessa Seiskassa lisää !

      • DJKarva

        Uusimman varmasta tietolähteestä tihkuneen tiedon perusteella koskelle räätälöidään myös täysin omaa Singleä: "Elämän valttikortit"

      • 7:n lukija
        DJKarva kirjoitti:

        Uusimman varmasta tietolähteestä tihkuneen tiedon perusteella koskelle räätälöidään myös täysin omaa Singleä: "Elämän valttikortit"

        Ja Kirjamessuilla on painotuoreena Outi Kosken lyhyempi elämänkerta "Oman elämänsä ordi".

    • RoskapostiKIELTO

      Mielenkiintoinen havainto.
      Seurasin mennäpäivinä Yvonne A:n aloittamaa keskustelua. Hän inhoaa lasten äidin itsekeskeisyyttä. Pari asiallista vastausta, jonka jälkeen NAISET kääntyivät Yvonne A:ta vastaan vaikka millä nimityksillä. Jopa eräs profiloija tuomitsi: Nuorella blondilla ei voi olla selkeää ajatuksenkulkua!

      Avasin tämän keskusteluotsikon toivoen perusteltuja kannanottoja puolesta/vastaan. Ei kauankaan, kun iäkkäämpi naisihminen puolusti Outi Koskea. Häntä haukuttiin pataluhaksi eritoten NAISTEN taholta.

      Mitä opimme tästä? Jatkakaa, rakkaat ihmiset, keskustelua.

    • en ole kuullut

      Kuka on Yvonne A.? Nimi esiintyy 11 kertaa näissä vähän yli 40 vastauksessa (25%).
      Onko hän joku amerikaherran sukulainen vaan mitä siinä on? En muista törmänneeni nimeen Outi Koski tapauksen lehtiartikloissa.

    • Joka ÄitiTietää

      Puhuin puhelimessa yli 55 minuuttia tuttava herastuomarin kanssa ja hän sanoi että asia voi olla kuten sainoin eilen.
      perustelen että herastuomarilla on valtavan pitkä oikeuskäyntikokemus.

      • ei ihan riitä

        kyllä toki tuollainen todistus tukee auttaa asiassa, mutta tällaisissa tilanteissahan on niin usein kaksi henkilöä jotka vain todistavat ristiriitaisesti, ei kait nyt ihan riitä että huutaa lujempaa, pitää olla muitakin todistuksia. Tuttavasi koko ydin asia olikn sanassa VOI olla, lisänä muiden asioiden kanssa.

      • JokaÄitiTietää
        ei ihan riitä kirjoitti:

        Tuttavan piirini sanoi että minulla on lainopillinen oikeus mielipiteeseen. Nyt varsin kun ilmeni että se nuori hempukka on tämän miehen naisystävä luulen että hän on vain tehnyt konspirnaation ja kääntää teidän päät, pois totudesta . Aijon vahtia koneen ääressä nyt kun osaan käyttää. Te olette vain 30 vuotta eläneitä. Siksi ette vielä näe kaikkea.

      • kirjoitella

        kyllä sinulla on oikeus kirjoitella ihan mitä haluat, mutta muista, että muillakin on oikeus kommentoida sinun kirjoituksiasi. ei täällä kirjoitukset totuudeksi muutu vain siksi, että ne internetissä kaikkien luettavana.
        Mitä tarkoitat tuolla salaliitolla, kenen kanssa tämä henkilö on tehnyt salatiiton?

      • JokaÄitiTietää
        kirjoitella kirjoitti:

        Minulla on Internetti auki kello 21 asti kaikki päivät. Koska eräs aikaisemmin kirjoitti että se Yonne on Outin entisen miehen miehen ystäviä niin tietysti hän proviosoi teitä luulemaan että kaikki vijat on Outissa.Sitä minä sanoin sala liitoksi, olenhan minä lukenut sen kirjoituksia mistä kaikki ilmenee.

      • kaikki menee läpi

        tässkin oli vain taustalla; ERÄS KIRJOITTI ja sen perusteella uskot tämänkin asian totena. Kannattaa ajatella myös omilla aivoilla eikä sokeasti luottaa muiden "totuuksiin".

      • JokaÄitiTietää
        kaikki menee läpi kirjoitti:

        tässkin oli vain taustalla; ERÄS KIRJOITTI ja sen perusteella uskot tämänkin asian totena. Kannattaa ajatella myös omilla aivoilla eikä sokeasti luottaa muiden "totuuksiin".

        Niin mutta ei kukaan kumonnut mitä sinun mielestä vain ERÄS KIRJOITTI. Sehän on tässä samassa palstassa. En minä aijo antaa periksi koska perustuslaki perustettiin jo ENNEN kuin minä synnyin en minä mikään höperö ole vaikka olen teitä nuoria vanhempi. Minä opin tämän Internettinkin ja se ei ole höperöitä varten.Kuka se sitten on jos EI ole mitä väitettiin?

      • !!!

        Kuules mummeli! Jos vaikka aloitat pitsin nypläyksen ja jätät nämä keskustelupalstat vähemmän vainoharhaisille ihmisille.

        Koita sinne harmaantuneeseen kikkarapäähäsi painaa että täällä on Outi Kosken vastustajia yhtä paljon ellei enemmän kun puolustajia. Puolustaakseen isää ei tarvitse olla sukulainen vaan ihan omilla aivoilla ajatteleva ihminen.

        Koskea puolustaavilla ei ole oikeustajusta mitään käsitystä saati sitten lasten hyvinvoinnista!

      • JokaÄitiTietää
        !!! kirjoitti:

        No niin kikkarapää. Nythän se mies on tuotu Suomeen että nyt se joutuu oikeutensa eteen.

      • tutkinto on

        Kyllä sitä paljon tietoa toki lautamiehenä kertyy, mutta ei ikinä sitä oikeusproblematiikan osaamista, mikä tuomarilla on - muutenhan tutkinto voitaisiin suorittaa lautamiehenä istumalla.

        Oikeustiede ei ole vain pykälien ulkolukua, itse asiassa sitä on tutkinnonsuorittamisessa melko vähän - oikeustieteelliseen kirjallisuuteen perehtyminen, lainsäädännön valmisteluasiakirjojen tutkiminen, oikeuskäytäntöön perehtyminen - ja mikä tärkeintä sen opetteleminen, mistä asiassa oikeasti on kyse. Päätös voidaan tehdä vain siitä asiasta, joka on tutkittavana. Nyt lehdissä ja muuallakin mediassa käydään keskustelua ihan muusta kuin mistä asiassa on kysymys.

        KKO:n presidentti on radiohaastattelussa sanonut asiasta mielestäni ihan oikein:

        (lainaus MTV3:n uutissivuilta)
        korkeimman oikeuden tehtävä oli päättää vain siitä, missä lapsia koskeva huoltajuuskiista käydään, ei siitä, kumpi vanhemmista on parempi huoltamaan lasta.
        - Jos keskustellaan väärästä asiasta, silloin on huomattavan helppoa päästä lopputulokseen, joka ei oikein vastaa sitä mistä olisi pitänyt keskustella, Sevón sanoo.

        ... että sillai...

      • mummo
        JokaÄitiTietää kirjoitti:

        No niin kikkarapää. Nythän se mies on tuotu Suomeen että nyt se joutuu oikeutensa eteen.

        mikä ihmeen kikkarapää joka joutuu oikeuteen? Tarkennanyt vähän, ettei luulla sinua ihan vanhuudenhöperöksi.

      • leipuri
        JokaÄitiTietää kirjoitti:

        No niin kikkarapää. Nythän se mies on tuotu Suomeen että nyt se joutuu oikeutensa eteen.

        jos nyt viittaat isään John Rogersiin, niin kyllä hänet varmaan onlentokone Suomeen tuonut, mutta siihen hän oli ilman pakko astunut. Eivät viranomaiset ole häntä poliisikyydillä tuoneet. Hän on tullut hakemaan lapsiaan kotiin. Tullut ei ole sama kuin tuotu pakolla!

      • Joka Äiti Tietää
        mummo kirjoitti:

        mikä ihmeen kikkarapää joka joutuu oikeuteen? Tarkennanyt vähän, ettei luulla sinua ihan vanhuudenhöperöksi.

        Edellinen nimimerkki nimeltä !!! sano minua kikkarapääksi

      • en ymmärtänyt
        Joka Äiti Tietää kirjoitti:

        Edellinen nimimerkki nimeltä !!! sano minua kikkarapääksi

        ok, kikakrapää juttu selvisi, mutta kuka on tuotu oikeuden eteen?

      • !!!
        en ymmärtänyt kirjoitti:

        ok, kikakrapää juttu selvisi, mutta kuka on tuotu oikeuden eteen?

        Hänen mielestä isä on tullut saamaan tuomionsa tänne suomeen. Hänen kiero mielikuvitus on tehnyt isästä syyllisen.
        Katsos kun tämä mitään ymmärtämätön mummo puolustaa henkeen ja vereen äitiä.

    • täydellisiä pökiöitä

      ,,, ja urpoja; ihan sama amerikkalaisia tai minkä maalaisia äijiä ovat saaneet haaviinsa; sääliks käy,,,ja kyllä oikeuslaitoksissakin tiedetään vissisti et minkälaisia manipulaattoreita avio-ja huoltajuuskiistoissa (kultaisista)isistä ja äideistä kehkeytyy joskus,,,ÄITI EI AINA OLE A) OIKEASSA JA B)TÄYSPÄINEN!!
      Perustelut naisten hölmöydestä,oikeustajusta ja täydellisestä putkiaivoisuudesta löytyvät tältä palstalta tyyliin "ÄitiTietää" ja ameriikanminiät,,,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      648
      7948
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2234
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2135
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      1703
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1230
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1223
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1104
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      836
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      753
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      732
    Aihe