Olen avoliitossa ja molemmilla on aikaisemmasta suhteesta yksi lapsi sekä yksi yhteinen. Nyt mies oli soittanut pojalleen (16v.) ja kysellyt kuulumisia. Yhteydenpito on ollu yksipuolista (vain mies ottaa yhteyttä). On kuulemma nyt tulossa paikkakunnalle , mies pyysi käymään ja lupasi minulta kysymättä että tyttöystävä saa tulla myös. Sanoin että poika saa tulla, mutta en aikaisempien kokemuksien perusteella halua täysin vierasta ihmistä passattavaksi. Eli tulos oli se, että olen itsekäs ja paha ihminen, joka ajattelee vain itseään. En ole koskaan kieltänyt heitä tapaamasta toisiaan enkä millään tavoin osoittanut että poika ei olisi meille tervetullut. Tökkii vaan se, että hän ei ole ollut kiinnostunut tapaamaan isäänsä tai sisartaan. (Nähnyt viimeeksi 1,5v. sitten).
Mitä mieltä tästä
Kysyn vaan
9919
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos asutte yhdessä, niin minusta miehelläsikin on oikeus kutsua kotiinsa vieraita. Ja mikäs sen mukavampaa kuin se, että poika on nyt halukas tapaamaan isänsä.Koita niellä ylpeytesi ja ota vieraat vastaan.Jospa pojan ja isän suhde alkaisi siitä paranemaan pikkuhiljaa!!!!
minä joutuisin olemaan aina se joka joutuu nielemään ylpeytensä. No siksi kun olen nainen . Tilanne on se, että miehellä on oma asunto, mutta on melkein koko ajan luonamme (yksi yhteinen lapsi). Eli voivat olla sitten isänsä luona, koska tarkoitushan olisi, niin kuin sanoit pitää yllä välejä isän ja pojan kanssa, mahdollisesti myös sisaren. Ikävä kyllä siinä käy todennäköisesti niin, että tyttöystävän kanssa lennetään ties missä ja isän luona käydään vain syömässä, nukkumassa ja rahaa pyytämässä. Kuulostan varmaan karseelta ämmältä, mutta en jaksa uskoa, että järkeä olisi jostain hänelle ilmaantunut lisää.
Pitää lisätä myös se, että en ole koskaan millään tavoin ilmaissut pahaa mieltäni suoraan pojalle hänen käytöksestään, enkä edes isälle ole kertonut kaikkea. Syynä siihen se perinteinen, että omissa lapsissa ei koskaan tunnu olevan mitään vikaa.
Sekavaa tekstiä, mutta toivottavasti saa jotain selvyyttä.
Olehan nyt aikuinen ihminen. Miten niin joutuisit passaamaan, jos asuisivat isänsä luona. 16v on vielä lapsi, etkä voi odottaa aikuisen käytöstä. Luultavasti tulevat bilettämään ja rahaa pyytämään, onko se sinun hyvinvoinnista pois? Nyt on kysymys, miten isä pystyy "kasvattamaan" eikä siitä, joudutko sinä passaamaan ja miten sisareen suhtaudutaan. Aseta vastuuta myös avomiehellesi. 16v on vielä lapsi.
Meillä uusperhe, kolme omaani ja kaksi avopuolison. Avopuolison kolmas on täysi-ikäinen toisella paikkakunnalla.
Ja AINA kun on tulossa meille päin, on enemmän kuin tervetullut poikaystävänsä kera.
Mitä voitat olemalla äksy?
Minä haluan olla hyvä sillekkin lapselle, joka ei asu luonamme, mitä hyvää siitä koskaan saisin, olemalla hankala?
Jos tilanne olisikin se, että hän olisi osoittanut edes vähäistä mielenkiintoa isäänsä tai sisartaan kohtaan olisi suhtautumiseni varmaan toisenlainen. edellisestä käynnistä siis 1,5v , ohi kyllä on matkustettu monta kertaa.
No he voivat mennä isän kotiin ja minä voin kieriskellä omassa paskamaisuudessani.
Kiitos kannustavista viesteistä.
kirjoititko tarinasi saadaksesi mielipiteitä vai ihmisiä puolellesi??
Vimeinen kommenttisi puoltaa jälkimmäistä.
Oletko ajatellut Miksi poika ei tykkää käydä luonenne?? Oletko pilannut sen jo alunperin tuolla asenteellasi?
Nyt kuulostaa siltä että pojalla on tärkeä esittely edessä, tyttöystävä on kenties halunnut tavata pojan toisen perheen ja ajattele miten paljon se on vaatinut nuorelta mieheltä että vaikka hän tietää mitkä ovat välit toiseen päähän ja mikä tunnelma teillä odottaa, hän haluaa silti esitellä teidät rakkaalle tyttöystävälleen!! Sinuna ottaisin nyt itseäni niskasta kiinni ja tutustuisin ainakin tuohon uuteen tyttöystävään..
jos hän oppii pitämään sinusta, ehkä poikakin tulee useammin käymään ja välinne paranevat!?
Ei ole helppoa tutustua ja hyväksyä uusia sisaruksia etenkään jos ei asu saman katon alla.Joka kodissa on omat tavat ja vanhin lapsi kokee isänsä uuden perheen helposi jopa uhkaksi.
Minä puhun nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä, eihän tuo tietenkään sinun mielestäsi voi noin olla.. ;))
oikeus mielipiteeseensä. En ole koskaan sanoin en teoin ilmaissut vastenmielisyyttäni häntä kohtaan (huolimatta varastaminen, valehtelut ym. typerät teot). Pointtini oli se, että niinkin pitkän ajan kuluttua olisi ollut mielestäni parempi jos hän olisi tullut ensin yksin ja myöh.tyttöystävänsä kanssa.
En halua mitään säälipisteitä tms. kerroin vain miltä minusta tuntuu.
En nyt ihan ymmärrä mistä tässä sinun harmistumisessasi on kysymys.
Asutko miehen kanssa yhdessä vai et? Miksi miehellä on oma asunto kuitenkin? Kuinka pitkäksi aikaa poika on tulossa teille asumaan? Vai tuleeko vain kylään, kahville tms?
16-v on aika kakara vielä. Ehkä hän haluaa tyttöystävän "turvakseen", eikä "uskalla" tulla yksin. Eli tyttöystävän kanssa olisi vähön rennompi olo tavata isää, koska edellisestä kerrasta on pitkä aika.
Ja ehkä poika haluaa esitellä tyttöystävänsä? Se on kuule paljon se, että nuori tuo näytille seurustelukumppaninsa!
Miksi mies ei suostu tapaamaan poikaansa omassa asunnossaan, jos hän siellä asuu ? Vai onko asunto vain yh- ja as.tukea varten oleva nimellinen juttu??????
Koska näitä kaikkia taustoja ei voi tietää, sinun reaktiosi tuntuu lapsellisesta kiukuttelulta.
Yhteydenotoissa aloite ja aktiivisuus nimenomaan kuuluukin olla aikuisella! Ei lapselta voi vaatia yhteydenottoja ! Heillä on kuitenkin oma elämä kaikkine touhuineen toisaalla.
Mekin olemme uusperhe, ja minun vanhin lapseni asuu jo omillaan. Mies kuitenkin kuskaa ja kuljettaa ja auttaa ja hakee ja vie aina kun lapsi pyytää - jos minä suostun lapsen vaatimuksiin!
Lapsellani on myös lupa tulla kylään, saan kokata ja laittaa ruokaa hänelle ja hänen poikakaverilleenkin asti ja kyllä meiltä patjan kulmaa yökyläilyksi liikenee myös ! Jos lapselleni tulisi tiukka tilanne esim. asunnon suhteen, olisi itsestään selvää, että kotiinhan hän tulisi - tähän meidän yhteiseen kotiin, vaikke mies hänen isänsä olekaan !
Miksi sun pitäisi mitään passata? Passaatko miestäsikin? Ja jos sinua häiritsee,että mies asuu aina luonasi,niin käske se kotiinsa.Tai hankitte yhdessä isomman asunnon!Puhu asioista.
Et kertonut millanen suhde miehellä oli poikaan,kun tämä oli pienempi.Eiköhän se suhteen hoito ole enemmän aikuisen vastuulla.16v on itsekkäitä ja jos kukaan ei muistuta,niin tuskin huomaa kysellä kuulumisia.Hyvä kun isäsi on ollut yhteydessä.Sitäpaitsi on mukava,että nyt tulee.Sekin on ok,jos haluavat mennä.Kunhan kotiintuloaikoja ja muita sääntöjä noudatetaan.Tuostahan poika oppii vähän käyttäytymistapoja,ja se on miehesi vastuulla.
En ymmärrä,miksi harmittaa.Kun he kerran eivät tule usein.Sinun pitäisi puhua miehesi kanssa tunteistasi suoraan.Hän ei varmaan tajua vastahakoisuuttasi.Suosittelen myös,että antaisit periksi.Mutta selvitä asia miehesi kanssa.