Meillä on kohta 3 v täyttävä tyttö.
Jo pienestä pitäen huomasimme, että tytöllä on aikamoinen mielikuvitus.
Nyt kun lähestytään 3 vuotta niin mielikuvitus senkun kasvaa ja on tuonut mukanaan myös niitä pelottaviakin asioita.
Nyt uusimpana ja pahimpana ovat erilaiset kuviot esim leopardi ja seepra.
Eli tyttö yhdistelee mielessään niitä läiskiä ja näkee jotain kammottavia hirviöitä kuvioissa.
Viime yönä piti kesken kaiken vaihtaa lakanatkin kun tyttö yhdisteli lakanan kuvioita ja oli todella peloissaan..
Onko muilla ollut vastaavaa?
Onko ihan tavallista, että näkee "mörköjä" ihan tavallisissa kuvioissa?
Tyttö näkee kuvioissa "mörköjä"
2
265
Vastaukset 2
- jkfjx
Meidän 3v näkee mörköjä vaikka missä. Myös esikoinen oli etenkin iltaisin ja öisin semmonen mörön pelkääjä, ettei unista meinannut tulla mitään. Meillä kummallekin on auttanut "satu" joka on kehitelty lastenhuoneen seinällä olevasta pöllösisustustarrasta. Siinä kerrotaan, että se pöllö on superpöllö, joka pelastaa kaikilta möröiltä ja möröt pelkäävät sitä. Juuri viikko sitten kuopukselle kerroin saman tarinan kuin aikanaan esikoiselle ja taas ovat yöunet rauhoittuneet. Kannattaa ottaa pelot tosissaan ja kertoa, ettei lakanassa tmv. ole mitään pelättävää, mutta jos pelottaa voidaan se vaikka vaihtaa.
- bgyukbnkl
Täällä kanssa 3v tytön verhot jouduttu vaihtamaan ja lakanat, nyt ostettu yks värisiä lakanoita.. tytöllä ollu pienestä pitäen todella vilkas mielikuvitus johtuukohan siitä kun itsellänikin on ollu, olin pienenä sanonut että bordinauhan nallet liikkuvat yms..
Olen yöllä rauhoitellut myös nkiin, että laitettu valot päälle ja huone tsekkaus yhdessä ja sanonut ettei mitään pelättävää ole :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 681105
- 981064
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23923Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔65875Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126860- 134817
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen20770- 57766
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27741- 45676
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46661Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6623- 19617
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142612Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48610Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok129609Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.82596- 48594
- 35590
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12569