Minua mietityttää eräs asia. Koiramme (melkein 8v)tuntuu yhtäkkiä pelkäävän jotain, mutta emme saa päähän mitään. Viikonloppuna aamulla yhtäkkiä koiramme alkoi itkemään (ulvomaan) unissaan. Tänään leikkiessä hän yhtäkkiä murahti, jota ei siis koskaan tee edes leikin yhteydessä. Nyt illemmalla kun annoimme ruuan ja sanoimme tuttuun tapaan iloisella äänellä "Ole hyvä!" Niinkuin aina ennenkin. Hän syö muutenkin nykyään tosi huonosti ja joudumme sanomaan useaan otteeseen tämän ole hyvän. Tänään joka kerta kun sanoimme että ole hyvä, koiramme murahti meille. Ja yhtäkkiä alkanut säikähtelemään erilaisia ääniä, esimerkiksi astioiden kolahdusta (jota kuullut joka päivä). Ei siis murahda tai pidä muutenkaan mitään ääntä näille kolahduksille yms, mutta säpsähtää. Mikä voisi olla hätänä? Voiko esimerkiksi unesta jäädä jokin asia mieleen joka saa säikkymään ja murahtamaan?
Yhtäkkinen pelko
2
4472
Vastaukset
Koiralla voi olla kipuja minkä takia säpsähtelee, käyttäytyy epätavallisesti ja ulvoo unissaan. Voi olla vain jumi, tai sitten rappeuma, nivelrikko, kipeä hammas ja miljoona muuta syytä miksi koiran käytös on lyhyellä ajalla muuttunut; kyllä kannattaa tutkia koira läpeensä. Jos ei itse löydä syytä on parempi viedä koira lääkäriin.
- dgedger
Ensimmäisenä tulee mieleen, että koiran näkö on huonontumassa. Toinen vaihtoehto on, että se on kuuroutumassa. Sen hampaat voivat olla mätänemässä suuhun ja tulehdus sattuu - ja saa murahtelemaan, jos lelu osuu suun kipeään kohtaan - tai moni muu syy. Tarkkailkaa käytöstä, testatkaa kuuleeko ja näkeekö se normaalisti ja nuuhkaiskaa hengityksen hajua. Pahanhajuinen hengitys viittaa suuongelmiin, jotka aiheuttavat myös ruokahaluttomuutta. Suuhun vilkaistessa kannattaa kokeilla, että heiluuko jokin hammas, onko jokin niistä näkyvästi reikäinen/haljennut tms.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096566Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884201L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453529TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a72911Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6251521- 66938
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55923- 9899
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193888Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47869