Ei millään pahalla, mutta totuuden mukaan, tämä Jumalan kieltävä laittomuuden valjastus / tuotos politiikkaa pysyy samoilla väärillä raiteilla kuin tähänkin asti, eli kaikki kiristyy ja menee yhä huonompaan ja pahempaan suuntaan edelleenkin. Vaikkakin nousussa oleva uskonnollispoliittinen, uskontojen edustajien voimakas mukaan tulo tuleekin hiukan antamaan joillekin ns. väärää, eli pettävää toivoa. Koska ylivoimaisesti suurin osa ihmiskunnasta ei erota antikristillisyyttä kristillisyydestä. Siksi menevät mukaan tuohon uskonnollis-poliittiseen eksytykseen. Jossa siis itse saatana tulee asettumaan ja ihmismuodossa esittämään valheellisesti, uudelleen tullutta Kristusta Jeesusta, tehden sitten jopa valtavan suuria tunnustekoja, (ilmoitettu Raamatussa ) saaden jopa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan.
Sen henki on saanutkin jo nyt suurimman osan uskovistakin eksytettyä puolelleen ja joidenkin tekemään myös ihmeitäkin Jeesus nimessä. Jotka kuitenkin on tuon valhekristuksen hengen puolella. Näin on edeltäkäsin ilmoitettukin tulevan käymään, ja kehotettu olemaan valppaina ja valvomaan ettei tulisi eksytetyksi. Kuitenkaan, vieläkään ei moni uskovaisistakaan tiedosta että, nyt ollaan jo kokonaisina seurakuntina eksyksissä, tuon antikristillisen hengen vaikutuksesta ja vaikuttamana.
Näin tulee se Jumalan lähettämä väkevä eksytys saavuttamaan huippunsa tuossa antikristuksessa ja sen maailman valtapolitiikassa jossa kuitenkin jo nyt. Pientä vanhurskasten joukkoa lukuun ottamatta, henkisellä tasolla ollaan. Vanhurskaat ovat valinneet totuuden tien ja koittavat varoittaa kaikkia, jotka edelleenkin ovat väärällä, tuhon tiellä, eli kirousten pahalla tiellä. Siksi noita suuria onnettomuuksia, sotia ja sairauksia, ym. väkivaltaa, petoksia, sekoilua, sekä valtavasti henkistä pahoinvointia ja muita pahoja asioita ja myös suuria pahoja vitsauksia esiintyy jatkuvasti monenlaisina eri puolilla maailmaa.
Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä muistutus / huomautus, tiedoksi eksyneille sekä uneliaisuuden tilaan vaipuneille herätykseksi / Esko H.
Vaalisirkus tuli, oli ja meni.
Sama jatkuu
2
293
Vastaukset
- Repro
Ei millään pahalla, mutta totuuden mukaan kaikki meni kyllä ihan läpi korvien,tai pitäisikö sanoa silmien,luuletko oikeasti että tuota kukaan jaksaa ajatuksella läpi lukea?
- Kruuse
ko esko puhuu paskoo!
Parahin esko, kattoppas tosta linkistä että mitä mieltä tossa mein pihalla olevat pikkukivet on sun jorinoistas. http://www.saunalahti.fi/sakarit/kerro-lisaa/kiviakin.jpg
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770