tukiperhetoiminta

Toimitteko tukiperheenä? Miten on sujunut? Onko ollut hyötyä vai tuntuuko, että teillä teetätetään halvalla perhetyötä, kun sosiaalitoimi ei ehdi?
6815
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Miten se nyt halpaa työtä olisi? Tukiperhe tukee vanhempaa (vanhempia) joka ei jaksa. Perhetyön toimisto ja palvelut tukevat myös, mutta ihan eri tavalla. Oletko itse alkamassa tukivanhemmaksi? Jos olet, niin vähän kummastuttaa asenteesi jo näin alkuvaiheessa.
Nimim. "toinen alkutaipaleella oleva"

Äänestä
  • -----

    Äänestä

Olemme olleet monta vuotta tukiperheenäkin. Mutta en ymmärrä mitä meinaat että "kun sosiaalitoimi ei ehdi". Me olemme ottaneet huostaan lapsen ja olleet tukena vanhemmille sillä tavalla että ajat on sovittu äidin/isän jaksamisen mukaan.
Lapsi sitten taas on sovellettu meidän perheeseen ja se ei ole aina ollut kivutonta työstää.

Mutta voin sanoa että on sujunut oikein hyvin :(

Meidän nykyinen sijoitettu lapsi on kerran kuukaudessa ja joskus tarpeenmukaan tulee kertojakin tukiperheessä. Siellä sujuu kuten tässä meillä kotonakin eli raivoaa ja käyttäytyy epäsopivasti, ei voi luottaa. Muuten sujuu hyvin kuten on voitu odottaakkin.

Tuohon että "teetätetäänkö" halvalla työtä se riippuu miten sen ottaa. Ei ole ollut mikään "proffessorinpalkka" mutta melkein samaten sijoitetun lapsemme nykyisen tukiperheen palkkio on aivan oikeaa rahaa.

Niitä voi kyllä tarkistaa liiton sivuilta tai kysyä sosiaalista, joka kunta näköjään maksaa niin eri tavalla.

Äänestä

olemme toimineet tukiperheenä vuodesta 2000 ja aina on ollut "kivaa". Ennen kun aloimme sijaisperheenä meilläoli 8 tukisuhdetta ja kaikki toimi hyvin. nyt kun meillä on kaksi sijoitusta on tukisuhteessa kaksi murkkupoikaa ja ne kaikki muut kuusi jäivät kyyneliin. Lapset/nuoret ovat viihtyneet meillä aina hyvin vaikkei meillä ole tarjota mitään erikoista tavallista arkea vain, mutta se on heille kuitenkin niin erilaiseta. Useimmat vanhemmat ovat yksinhuoltaja äitejä joilla alkaa voimat hyytyä tai heillä ei ole sukulaisia lähimialla tukemassa, näin vanhempi saa omaa aikaa ja lapsi uusia kokemuksia turvallisissa rajoissa.On olemassa pariskuntiakin joille ei järjesty koskaan muuten yhteistä vapaa aikaa koska ei ole paikkaa minne "tallettaa" lapset pariksipäiväksi.
Perheistä on tullut meille tosi hyviä tuttuja ja saatamme vierailla toistemme luona muulloinkin ja minusta on kiva auttaa vanhempaa joka tuntee olevansa yksin ongelmineen. Korvaus "työstä" ei ole suuri mutta hyvin se kattaa lapsen kulut.

Äänestä

Vastaan nyt noihin kahteen ensimmäiseen kysymykseen: Toimitteko tukiperheenä? Miten on sujunut?

Olemme toimineet tukiperheenä, mutta juuri nyt emme toimi. Tulevaisuudessa ehkä kunhan oma perheemme on kasassa, odotamme toista lastamme.
Se sujui hyvin ja huonosti. Lapsien kanssa oli mukavaa ja ainakin meistä tuntui, että lapsetkin viihtyivät. Kodin tapahtumat kuitenkin joskus varjostivat tapaamisiakin. Lapset saattoivat olla huolissaan äidin pärjäämisestä kotona. Tämä johti myös siihen, että lapset saattoivat sanoa kotona etteivät halunneet tulla meille, vaikka sitten kun tulivat oli meillä siitä vanha tunne, että viihtyivät, olivat vaan huolissaan kodin tapahtumista. Yksi asia minkä koimme myös haitaksi oli se, että lapsilla oli vapaasti käytettävissä kännykät ja iso läjä karkkeja aina mukana. Karkit tekivät lapset levottomiksi ja sai ruokahalun katoamaan. Kännykällä soitettiin kotiin heti jos jokin asia meni mutkalle. Voisi tietenkin sanoa, että pistää säännön, että ei karkkeja ja ei kännyköitä, mutta kännykkä oli tarpeen koska lapset huolehti kotioloista ja rauhoittuivat kun voivat välillä tarkastaa kaiken olevan kohdallaan. Karkit poistaakseen pitäisi pitää laukkutarkastus tapaamisen alussa ja se taas vaikkuttaisi siihen lyhyeen tapaamiseen aika negatiivisesti. Tapaamiset saattoivat myös peruuntua vaikka edellisenä iltana, ennen viikkonloppua ja aika usein. Se oli aika ikävää, koska olimme varanneet viikonlopun tapaamiseen ja poistaneet kaiken muun ohjelman ja parhaimmillaan käyty jo kaupassa. Monesti olisi peruutus voitu tehdä aikaisemmin jos vain tahtoa olisi löytynyt.

Meille jäi lopulta vähän paha maku suuhun, vaikka lapset olivatkin ihania. Silti saatamme lähteä vielä uudestaan toimintaan mukaan, mutta olemmehan valmiimpia itsekkin kun tiedämme esim. sen mistä kannattaan vanhempien kanssa sopia.

Äänestä

Olemme toimineet tukiperheenä pari vuotta. Meillä on kahden eri perheen lapset ja toiset ovat PeLan ja toiset ovat isomman kaupungin sosiaalihuollon kautta.
Pidän molempien perheiden lapsista valtavasti ja lapset tuntuvat viihtyvän hyvin meillä. Pienemmät jopa valittavat tuntevansa suurta ikävää, kun lähtevät kotiinsa viikonlopun jälkeen. Myös isommat tuntuvat viihtyvän, mutta isommat lapset käyvät meillä säännöllisen epäsäännöllisesti. Heille on myönnetty useita viikonloppuja ja lomille päiviä mutta äiti ei viitsi lähettää heitä. Kesällä tuli muutoksia tulemisiin juuri päivää ennen ja se harmitti, asummehan kaukana kaupoista ja olimme jo varanneet ruuat valmiiksi.
Sosiaaliin on otettu yhteyttä jopa useamman kerran mutta he tyytyvät äidin vastaukseen: "En tiedä haluaako lapset mennä vai ei."
Itseäni kummastuttaa lähinnä se, että sosiaalilla on "varaa" pitää meidät tyhjänpanttina. Olemme kertoneet heille toivovamme juuri sellaisia lapsia, jotka käyvät kerran kuussa ja säännöllisesti ja nyt emme voi ottaa uusia lapsia, kun meidän on oltava valmiita vastaanottamaan nämä lapset joista ei tiedä milloin he yht`äkkiä jälleen tulevat. Soitto heistä voi tulla milloin vain. Sosiaali tietää kantamme mutta he eivät siihen puutu ja se harmittaa. Nämä lapset soittelevat välillä meille ja meidän biolapsille ja selittävät, että he eivät ole varmoja tulevatko he enää ja äitiin en ole saanut yhteyttä.
PeLan lasten kanssa homma toimii ja säännöt ovat selvät, vaikka äiti välillä kokeilee rajojaan.
Rahalla ei rikastu mutta niinkuin joku sanoikin, se riittää kattamaan lasten kulut ja tärkeintä on se, että kaikilla on hyvä olla ja tästä nauttii koko sydämellä!
Palatakseni kysymykseesi, onko hyötyä, niin siinä suhteessa on ollut hyötyä, että itse olen oppinut paljon, saanut kokea näkymättömän langan kasvavan tukilasten ja itseni väliin ja uskon, että olemme myös eheyttäneet näiden lasten maailmaa omalla tavallamme. Jos ajattelen hyötyä lasten äidin kannalta, en osaa sanoa. Minusta hän tarvitsisi enemmän tukijoukkoja ympärilleen mitä kunnalla on tarjota. Ei aina tunnu oikein kivalta hakea lapset, kun äiti on jo maistissa ja lähinnä juoksee meitä vastaan laukut kädessä ja sunnuntaina hän kertoo miten hirveän väsynyt hän on ja lapsia odottaa kasa videokasetteja olkkarissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toimiiko? kirjoitti:

Toimitteko tukiperheenä? Miten on sujunut? Onko ollut hyötyä vai tuntuuko, että teillä teetätetään halvalla perhetyötä, kun sosiaalitoimi ei ehdi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu